Runotuokioista konsertteihin, museokierroksista jousipyssy- ja kantelepajoihin – Hinttalan kesä on täynnä ohjelmaa


Hinttalan kesäkausi käynnistyy lauantaina 4.6., jolloin kotiseutumuseo, näyttelyt ja käsityöläisten kesäpuodit avautuvat ja tapahtumakausi alkaa. Hinttalan Kahvila on ollut avoinna jo toukokuun viikonloppuina. Alueen aukioloaikoja on myös pidennetty, ja se on avoinna myös lauantaisin ja sunnuntaisin klo 18 saakka. Työläiskotimuseot ovat tänä kesänä avoinna sunnuntaisin klo 14 - 17 elokuun loppuun saakka.

Kesän uutuuksia ovat esimerkiksi rumpurentoutukset ja runotuokiot sekä kahvilan kanssa yhteistyössä järjestettävät erilaiset työpajat kokedamasta nallekarhuun. Mukana on myös tuttua ohjelmaa aiemmilta vuosilta, kuten taiji, jota voi Hinttalassa harjoittaa perjantaisin.

”On ihan huippua, että suosittu museokohteemme täyttyy jälleen myös ohjelmasta”, iloitsee kulttuurikoordinaattori Pia Keltti Nokian kaupungin kulttuuripalveluista. ”Ohjelmaa on luvassa lapsiperheistä ikäihmisiin, ja erityisesti musiikki, kädentaidot ja kirjallisuuteen liittyvät ovat pääosassa museokierrosten rinnalla. Suurin osa ohjelmasta on maksutonta, mutta esimerkiksi aikuisten työpajat, joissa tehdään itselle jokin tuote, ovat maksullisia”, Keltti jatkaa. Aitat täyttyvät näyttelyistä ja käsityöläisten kesäpuodeista, joista voi hankkia persoonallisia tuotteita lahjaksi tai omaan kotiin. Kaiken mukavan rinnalla voi herkutella Hinttalan Kahvilassa, jonka kahvi paahdetaan Pirkanmaalla ja jauhetaan omalla myllyllä Hinttalassa!

Lapsiperheille Hinttalassa on monenlaista mukavaa tekemistä

Uulun konsertit ja kantele- ja soitinkokeilupajat sopivat kaiken ikäisille – tule kokeilemaan jouhikkoa, munniharppua tai kuinka viisikielinen kantele soi! Hinttalassa järjestetään myös toiminnallisia museokierroksia ja kirjaston satutunteja. Jousipyssyn voi tehdä työpajoissa aivan alusta asti itse. Jousipyssypajoihin tulee ilmoittautua etukäteen verkkolomakkeella ja varmistaa siten paikkansa. Kirjaston oma nukketeatteri Tarinatassu esiintyy Hinttalassa elokuussa. Omatoimiverstaalla voi kuka tahansa nikkaroida kierrätysmateriaaleista, oppailta voi tiedustella työkaluja. Lasten suosikki on myös pieni keppihevosrata, jolla voi kirmata joko omalla tai lainakeppihevosella.

Runotuokioita, aikuisten värityshetkiä ja konsertteja

Runotuokioihin voi ottaa myös omia lempitekstejä mukaan ja halutessaan niitä voi myös itse esittää. Kirjastolla kokoontuva kirjapiiri siirtyy kesäksi Hinttalaan vaihtelevin teemoin. Kirjastopalvelut järjestävät aikuisille suunnattuja, rentouttavia värityshetkiä: Eino Leinon päivän runovärityshetki heinäkuussa ja novellivärityshetki elokuussa.

Viihteellinen sekakuoro Welmut, Nokian Harmonikkakerho, Waskivaarit, Puhallinyhtye Oktaavi ja Nokian Työväen Mieskuoro esiintyvät Hinttalan pihapiirissä. Saku Ryhänen trio esittää akustista, folkahtavaa suomipoppia, triossa musisoivat myös Pekka Piipponen (basso) ja Matti Pollari (haitari, huuliharppu, koskettimet, saksofoni). Heinäkuussa vuorossa on Hanna Ryynänen – Saarijärven kantele -konsertti. Soolomusiikissaan Ryynänen heittäytyy Saarijärven kanteleen sävyrikkaan soinnin inspiroimana improvisaation vietäväksi. Kantele hämmästyttää kuulijansa monipuolisuudellaan, kun Hanna venyttää instrumenttinsa soinnillisia äärirajoja.

Järjestöjen tapahtumissa on kesäjuhlan tuntua

Nokialaiset eläkejärjestöt järjestävät yhdessä Eläkeväen kesäpäivän 30.6. Kankaantaan Naiset ry:n Elokuun ilta 9.8. on kaikille avoin tapahtuma, jossa on tarjolla riäväkahveet. Nokian Karjala-Seuran 70-vuotisjuhlamarkkinoilla 21.8. on myytävänä karjalanpiirakoita ja käsitöitä, ohjelmassa on myös kansantansseja ja -musiikkia.

Muutokset ovat mahdollisia. Tarkemmat ja ajankohtaiset tapahtumatiedot löytyvät Menoinfosta.

 

Hinttalan museoalue ja Hinttalan Kahvila

Nokianvaltatie 5, 37100 Nokia
Avoinna 4.6. – 28.8.2022
ti–pe klo 10–18 ja la–su klo 11–18
Juhannusviikolla alue on suljettu torstaista 23.6. sunnuntaihin 26.6.

Yhteystiedot

Hinttalan kesäoppaat p. 050 395 8801
Hinttalan Kahvila 045 8045 664, hinttalankahvila@gmail.com

Työläiskotimuseot

Nokianvaltatien ja Yrittäjäkadun risteys, Hinttalaa vastapäätä
Avoinna sunnuntaisin 5.6. – 28.8. klo 14 – 17.
Alueelle johtava hiekkatie ei ole esteetön.

Kuva: Kulttuuriosuuskunta Uulu: Hanna Ryynänen