Puolen miljoonan kävijän rajapyykki rikki Nokian kirjasto- ja kulttuuritalo Virrassa


Kesällä 2020 Nokian keskustaan avautuneen kirjasto- ja kulttuuritalo Virran monipuolinen kulttuuritarjonta on lisännyt kulttuuri- ja kirjastopalveluiden käyttöä Nokialla. Maaliskuun lopussa Virrassa ylitettiin 500 000 kävijän raja.

Virta tuo keskustaan elämyksiä ja palveluja

Kirjasto- ja kulttuuritalo Virta on kaiken ikäisten kaupunkilaisten yhteisen tekemisen paikka, joka yhdistää monipuoliset kirjastopalvelut, nuorisotilat, kahvilan, näyttelyt ja monipuoliset kulttuuripalvelut. Talossa sijaitsee Nokian pääkirjasto, keskustan nuorisotila Nuksu, kahvila Aidan herkut sekä kaupungin näyttelytilat Romu ja Raami.

”Kirjasto- ja kulttuuritalo Virta avattiin koronapandemian keskellä. Talon palvelut on järjestetty kuluneiden kahden vuoden aikana useaan kertaan muuttuneiden rajoitusten ehdoilla”, kertoo kirjastopalvelupäällikkö Jarna Hara.

Hiomo-salia ja Virran kokoustiloja vuokrataan aktiivisesti eri toimijoiden käyttöön. Toiminta on vilkastunut koronarajoitusten lievennyttyä ja erilaisia kulttuuritapahtumia järjestetään tiloissa lähes viikoittain.

”Poikkeuksellisista olosuhteista huolimatta yleisö on löytänyt Virran monipuolisen tarjonnan kuluneen kahden vuoden aikana erinomaisesti. Kävijämäärät ovat palanneet pandemiaa edeltäneelle tasolle ja Virrassa käy nyt päivittäin noin 800 asiakasta. Pääkirjaston asiakasmäärät ovat kahden vuoden aikana kasvaneet merkittävästi aiempiin Nuijamiestentien väistötiloihin verrattuna”, Jarna Hara iloitsee.

Nuorisotila Nuksussa järjestetään säännöllistä toimintaa 7.-luokkalaisille- 17-vuotiaille nuorille. Myös kaupungin tuottamat tapahtumat, kuten vaihtuvat taidenäyttelyt, pelikerhot, satutunnit, digiopastukset ja kirjapiirit tuovat taloon uutta yleisöä.

Pääsiäisviikolla poikkeuksia aukioloissa

Kirjasto- ja kulttuuritalo Virta on avoinna ma ja to klo 9-19, ti, ke ja pe klo 9 – 18 ja lauantaisin klo 9 – 15. Vapaa-aikapalveluiden toimisto palvelee arkisin klo 9 – 15. Nuorisotila Nuksun ajankohtaiset aukiolot voi tarkistaa Nuorten Nokian instagramista.

Kiirastorstaina 14.4. Virta on poikkeuksellisesti avoinna ainoastaan klo 9-15, pääsiäisenä 15.-18.4. talo on suljettuna.

Kuva: Opa Latvala