Katualueiden talvihoitokausi on alkanut ja lumimyräkkää on luvassa
Ensilumi satoi marraskuun ensimmäisenä päivänä, joka käynnisti auraustyöt tälle talvihoitokaudelle.
Lunta tupruttaa parasta aikaa ja säätiedot lupasivat lumimyräkkää. Lumen tuloon on varauduttu laittamalla aurauskalusto lähtövalmiiksi. Työntekijöillä on valmius lähteä töihin, kun aurauskäsky annetaan. Säätilaa ja katujen lumitilannetta seuraillaan koko ajan.
Lumisade ja kova tuuli huonontavat ajokeliä. Lunta ja liukkautta on luvassa kahden seuraavan vuorokauden ajan, joten malttia tienkäyttäjille.
Kaupunkikehityslautakunnan päätöksiä 19.11.2024
Nokian kaupungin kaupunkikehityslautakunta kokoontui 19.11. Uutiseen on koottu tietoja kaupunkikehityslautakunnan tekemistä päätöksistä. Tarkemmat tiedot käsittelyistä asioista löytyvät kokouksen esityslistalta.
Kokouksen pöytäkirja julkaistaan verkossa 26.11.
Työllisyyden kuntakokeilusta Pirkanmaalla vahva pohja TE-uudistukseen
Pirkanmaan työllisyyden kuntakokeilu on tiivistänyt kuntien välistä yhteistyötä ja kokeilun aikana on kehitetty uusia palvelumalleja yhdessä laajan kumppanuusverkoston kanssa. Työnhakijat ovat arvostaneet asiantuntevaa ja henkilökohtaista palvelua ja toivovat lisää kontakteja työnantajiin.
Kaupunginhallituksen päätöksiä 18.11.2024
Nokian kaupunginhallitus kokoontui 18.11. Uutiseen on koottu tietoja kaupunginhallituksen tekemistä päätöksistä. Tarkemmat tiedot käsitellyistä asioista löytyvät kokouksen esityslistalta. Kokouksen pöytäkirja julkaistaan verkossa 21.11.
Emäkosken koulun liikennejärjestelyiden parantaminen
Tiedotetta on päivitetty 19.11.2024
Tyrkönkatu avataan ajoneuvoliikenteelle 20.11.2024 keskiviikkona.
Viikon 47 aikana Nokian Vesi Oy suorittaa töitään välillä: Ruskeepäänkadun työmaa - Vaahterakatu. Emäkosken koulun liittymä on vielä toistaiseksi käytössä.