Hanke- ja yritystukiin rahoitusta Kantrin kautta

Kantri ry:n myöntämällä Leader-rahoituksella voidaan tukea mm. yritysten perustamista, kehittämistä ja investointeja, kylien elinvoimaisuutta, harrastusmahdollisuuksia ja kansainvälistä toimintaa. Leader Kantrin henkilöstö on tavattavissa Nokian Taidetalolla ke 7.5 klo 10-15. Tule kysymään hanke- tai yritystuista!

Tutustu Nokian kaupungin karttapalveluun ja 3D-kaupunkimalliin

Nokian kaupunki on julkaissut karttapalvelun, joka tarjoaa ajantasaista tietoa asemakaavoista, osoitteista, kiinteistöistä ja palveluista. Karttapalvelun lisäksi kaupunki on julkaisut kaupungin 3D-kaupunkimallin, mikä vie suunnittelun ja ympäristön havainnollistamisen uudelle tasolle.

Valokuvataiteilija Kati Leinosen Laidunmaa avautuu taidetila Raamissa

Näyttely kuvaa perinnebiotoopin säilyttämistä lampaita laiduntamalla itäsuomalaisella pientilalla. Se pohtii ihmisen ja luonnon vuorovaikutusta, toisenlajisen kohtaamista sekä muutoksia elinympäristöissämme. Näyttelyn pääosassa ovat lampaat ja perinteinen niittykasvillisuus.