Noudettavaa kouluruokaa tarjotaan ensi maanantaista alkaen myös lukiolaisille


Nokian kaupunki tarjoaa maanantaista 27.4. alkaen myös Nokian lukion oppilaille mahdollisuuden noudettavaan kouluruokaan. Tarkoituksena on turvata nuorten ravitsemus. Lounaan voivat hakea ne oppilaat, joiden perheissä kotiruokailun järjestäminen on osoittautunut haastavaksi.

Perusopetuksen oppilaille noutolounasta alettiin tarjota maaliskuun lopussa.

”Ruokajakelun järjestäminen on sujunut hyvin ja tilatut ruoat on noudettu sovitusti. Keskimäärin annoksia tilataan yli 300 oppilaalle. Palaute on ollut pääasiassa positiivista”, kertoo Nokian kaupungin ruoka- ja siivouspäällikkö Tuula Kantola.

Ruoka tilataan etukäteen ja noudetaan kahdesti viikossa

Huoltaja voi olla asiasta yhteydessä kaupungin ruokapalveluihin joko puhelimitse numeroon 040 133 4775 tai sähköpostitse nk.harjuniityntuotantokeittio@nokiankaupunki.fi. Jos oppilas tarvitsee kouluruokaa, siitä tulee ilmoittaa seuraavan viikon osalta torstaisin klo 15 mennessä.

Jäähdytetty ruoka on noudettavissa maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 12-13 lapsen lähiopetusyksiköstä. Perheiden tulee huomioida koulujen muutokset.

Yläkoulun oppilaiden osalta haku tapahtuu siitä lähiopetusyksiköstä, jonka oppilaita he alakoululaisina olisivat. Lukiolaisten osalta noutopaikka tarkennetaan tilauksen yhteydessä.

Lähiopetusyksiköt, joista ruoan voi tilauksen perusteella noutaa ovat:

  • Alhoniityn koulu: Alhoniityn, Kankaantaan ja Myllyhaan koulujen oppilaat
  • Harjuniityn koulu: Harjuniityn, Siuron ja Linnavuoren koulujen oppilaat
  • Koskenmäen koulu: Koskenmäen, Nokian, Viholan ja Taivalkunnan koulujen oppilaat
  • Tervasuon koulu: Tervasuon koulun oppilaat
  • Tottijärven koulu: Tottijärven ja Vahalahden koulujen oppilaat

Maanantaina noudetaan maanantain ja tiistain ruoat, ja keskiviikkona loppujen arkipäivien ruoat. Lounaana tarjotaan pääruoka.  On tärkeää huomioida, että ruokaa ei voi mennä noutamaan sairaana.