Norjalaistrion musiikki-ilottelu päättää kulttuuripolun syyskauden


Trio Oro on vieraillut kaikilla ala- ja yläkouluilla Nokialla joulukuun alkupuolella. Yhtye saapui konserttikiertueelle Norjasta kaupungin kulttuuripalvelujen ja Konserttikeskuksen yhteistyön merkeissä. Konsertti joka kouluun -toiminnan ansiosta koululaiset pääsevät kouluvuosiensa aikana nauttimaan korkeatasoisista musiikin eri tyylilajeja edustavista konserteista. Trio Oron vauhdikas musiikki-ilottelu kannustaa nuoria aktiiviseen kuunteluun, osallistumiseen ja omaan musiikintekoon.

Trio Oro (Norja) tarjosi yleisölle ainutlaatuista musiikkia, teknistä taituruutta, tarttuvaa musiikki-ilottelua ja rutkasti charmia! Yhtye esittää musiikkia, joka vaikuttaa, yllättää ja liikuttaa kuulijoitaan, ja tästä hyvänä esimerkkinä ovat ensimmäisistä konserteista saadut palautteet kouluilta:

Aivan loistava konsertti, joka veti mukaansa kaikenlaiset oppilaat. Meidän koko luokka nautti esityksestä ja oppilaat jaksoivat todella innolla kuunnella konsertin alusta loppuun. Neljäsluokkalaisten musiikintunneilla olemme käyneet juuri kaikenlaisia soittimia ja soitinryhmiä läpi, joten oppilaat tunnistivat esityksestä soittimia, ja halusivat kertoa ja jutella esityksestä ja soittimista vielä useaan otteeseen jälkeenpäin. Todella kiva!”

Todella mukavia nuoria miehiä, jotka osasivat ottaa yleisönsä. Heistä näkyi, että he tykkäsivät siitä, mitä tekivät ja tuo innostus tarttui nuoriinkin.

 

Koulukonsertit ovat osa Nokian kulttuuripolun vuosittaista ohjelmaa. Kulttuuripolku on lasten ja nuorten taide- ja kulttuurikasvatusta osana varhaiskasvatus-, esiopetus- ja koulupäivää. Kulttuuripolun toimintaa koordinoi Nokian kaupungin kulttuuripalvelut, ja sitä toteutetaan tiiviissä yhteistyössä kirjastopalvelujen, perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen sekä lukuisten yhteistyökumppanien kanssa. Ohjelmassa painottuu kaupungin kulttuuritarjonta ja -perintö.