Nokian uuden asukaslehden voi lukea verkossa tai poimia mukaansa jakelupisteistä


Nokian kaupungin asukaslehti on uudistunut. Juuri ilmestyneen Hyvä Asukas -lehden voi lukea joko verkkolehtenä tai poimia mukaansa esimerkiksi kauppa- tai kirjastoreissulta. Lehti jaetaan tänä vuonna asukkaiden postilaatikoiden sijasta eri puolella kaupunkia sijaitseviin jakelupisteisiin.

Hyvä asukas -lehden kansikuva, jossa on neljä nuorta miestä pelaamassa korttia.

Taloudellisen säästön lisäksi ympäristövaikutukset pienevät, kun paperia kuluu aiempaa vähemmän. Painosmäärä on nyt 5000 kpl. Julkaisu painetaan joutsenmerkitylle paperille.

Myös lehden ulkoasu on kokenut muutoksen, ja siinä näkyy nyt kaupungin tuore brändi-ilme. Lehteä toimittaa kaupungin toimitusryhmä ja päätoimittajana on tiedottaja. Lukijat voivat lähettää palautetta uudistuksesta ja toiveita tulevien lehtien sisältöön sähköpostilla osoitteeseen viestinta@nokiankaupunki.fi

Asukaslehti ilmestyy tänä vuonna kolme kertaa: huhtikuussa, kesäkuussa ja marraskuussa.

Ihmisten talo taipuu moneen

Huhtikuun lehdessä kerrotaan tulevasta kirjasto- ja kulttuuritalosta. Se on kaikkien nokialaisten talo, jossa eri ikäiset kaupunkilaiset pääsevät osallistumaan monipuoliseen kulttuuritoimintaan. Suurin muutos nykyisiin palveluihin on kirjaston ja nuorten palveluiden yhdistäminen.

”Odotan uutta kirjastotaloa kuin kuuta nousevaa”, kertoo nykyisessäkin kirjastossa viihtyvä nokialainen Airi Riihimäki.

Lehdessä äänessä ovat myös Harjuniityn koululla sijaitsevan nuorisotilan nuoret. Nuorisotyön kattavuus on Harjuniityn alueella tavallista suurempi, koska koulu ja nuorisotyön pystyvät tekemään tiivistä yhteistyötä.

Muita aiheita ovat muun muassa mediataiteen opiskelu Pirkan opistossa sekä aluevastaanottojen muutto Vihnuskadulle.

Painetun lehden jakelupaikat:

  • Prisma
  • K-Supermarket Löytis
  • Citymarket
  • pääkirjasto
  • uimahalli
  • terveyskeskus
  • lisäksi lehti on saatavilla täältä: Linnavuoren kirjasto, Kerhola, Noste-kioski, virastotalo ja kaupungintalo

Hyvä Asukas -lehti verkossa: linkki verkkojulkaisuun.

Lisätiedot:

Leena Karppi
vs. tiedottaja,
Nokian kaupunki
044 486 0932