Nokian Poutuntien korttelikilpailu ratkesi – voittajaehdotus tuo uutta ilmettä ydinkeskustaan


Nokian kaupungin järjestämä Poutuntie 2-8 kerrostaloalueen suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailu on ratkennut. Kilpailun voittajaksi on valittu Hartela Länsi-Suomi Oy:n ja Aihio Arkkitehdit Oy:n ehdotus ”Helminauha”. Voittajaehdotuksen pohjalta aloitetaan ydinkeskustassa sijaitsevan alueen uuden asemakaavan laatiminen.

Havainnekuva kilpailun voittaneesta Helminauha-ehdotuksesta. Kuvassa on useita toisiinsa kytkeytyneitä valko-ruskeita kerrostaloja ja niiden edessä kulkee Nokianvaltatiellä autoja.

”Helminauha-nimisen ehdotuksen valintaan vaikuttivat työn soveltuvuus kaupunkikuvaan, sen toteutettavuus sekä tulevan ympäristön laatu. Tuomariston mukaan voittajaehdotus on kaupunkimainen ratkaisu, jonka umpikorttelimainen näkymä tuo uuden elementin Nokian keskustaan”, kuvailee tuomariston puheenjohtaja, kaupunkikehitysjohtaja Mikko Nieminen Nokian kaupungilta.

Helminauha muodostaa kaupunkimaisen korttelirakenteen ja julkisivun sekä Nokianvaltatielle että Härkitielle päin. Parvekkeet rakennusten välissä avartavat ja keventävät pitkää rakennusriviä. Suunnitelma on muokattavissa esimerkiksi kerrosalan osalta helposti ja siinä on otettu hyvin huomioon mm. piha-alueet sekä liiketilat.

Poutuntien korttelikilpailun alue sijaitsee Poutuntien ja Nokianvaltatien välisellä alueella Nokian ydinkeskustassa. Hehtaarin kokoinen alue sijaitsee sisääntuloväylän varrella ja kaupunkikuvallisesti tärkeällä paikalla. Poutuntielle halutaan arkkitehtonisesti korkealaatuinen kokonaisuus, joka muodostaa keskustan tulevan rakentamisen uuden laatutason ja tulevaisuuteen tähtäävän profiilin.

Poutuntien kilpailun ensimmäisen vaihe päättyi tammikuussa 2018, josta jatkoon valittiin kaksi työryhmää: YH Kodit Oy:n ja Lujatalo Oy:n yhteisliittymä, jonka pääsuunnittelijana toimi Arkkitehtuuri Oy Lehtinen Miettunen sekä Hartela Länsi-Suomi Oy, jonka pääsuunnittelijana toimi Aihio Arkkitehdit Oy. Myös YH Kodit Oy:n ja Lujatalo Oy:n yhteisliittymä jätti kilpailuun oman, Tilkkutäkki-nimisen ehdotuksensa.

”Jatkamme voittaneen kilpailuehdotuksen kehittämistä yhteistyössä Hartela Länsi-Suomen työryhmän kanssa. Uusi asemakaava on tarkoitus saada hyväksymiskäsittelyyn talvella 2019. Poutuntien alue on tarkoitus toteuttaa keskustamaisen tehokkaana, mutta ilmeeltään puistomaisena. Uusien kerrostalojen rakentaminen voisi alkaa kesällä 2019”, kertoo kaavoitusjohtaja Jorma Hakola.

Tuomaristoon kuuluivat kaupunkikehitysjohtaja ja tuomariston puheenjohtaja Mikko Nieminen, kaupunkikehityslautakunnan puheenjohtaja Pirkka Lappalainen, keskustan kehittämisen ohjausryhmän puheenjohtaja Antti Tomminen, Nokian Vuokrakodit Oy:n toimitusjohtaja Timo Jokinen, johtava rakennustarkastaja Petri Mäki, kaavoitusjohtaja Jorma Hakola sekä kaavoitusarkkitehti ja tuomariston sihteeri Johanna Fingerroos.

Lisätietoja:
kaupunkikehitysjohtaja Mikko Nieminen, puh. 040 133 4780
kaavoitusjohtaja Jorma Hakola, puh. 050 395 8759