Nokian koulujen 4.- ja 5.-luokkalaisille maskisuositus


Nokian kaupunki suosittelee myös neljännen ja viidennen vuosiluokkien oppilaille maskien käyttöä koulupäivien aikana sekä koulukuljetuksissa. Maskien jakaminen oppilaille alkaa heti tämän viikon aikana. Laajennettu maskisuositus johtuu Nokian huonontuneesta koronatilanteesta. Koronatartuntojen ilmaantuvuusluku on Nokialla 768 tartuntaa 100 000 asukasta kohden. Viime viikkoina nokialaisten tartunnoista noin kolmasosa on todettu alakouluikäisillä.

Liitutaulun päälle on aseteltu kasvomaski sekä värikyniä ja muita koulutarvikkeita.

Aiemmin maskisuositus on koskenut vain kuudesluokkalaisia ja sitä vanhempia. Uudella maskisuosituksella pyritään vähentämään tartuntoja ja turvaamaan lähiopetuksen jatkuminen.

Tiedottamisessa suojellaan yksityisyyttä salassapitovelvoitteen mukaisesti

Koulujen rehtorit tiedottavat huoltajia Wilma-viesteillä, mikäli koulussa on ollut tartuttavuusaikana koronaan sairastunut henkilö. Salassapitovelvoitteen mukaisesti sairastuneiden yksityisyyttä pitää suojella, eivätkä koulut voi tiedottaa tarkkoja tietoja, kuten nimiä tai sairastuneen luokkaa.

Mikäli sairastuneita on useita tai sairastuneelta tai hänen huoltajaltaan on saatu lupa, voidaan koulun huoltajille tiedottaa sairastuneen luokka-aste.

Koronavirusta esiintyy kaikkialla yhteiskunnassa, eikä yksittäisistä koulujen tartuntatapauksista ole kaupungin koronapienryhmän linjauksen mukaan enää tarvetta tiedottaa yhtä laajasti kuin vielä viime keväänä.

Nokian kaupunki tiedottaa koulujen koronatilanteesta verkkosivuillaan ja medialle, mikäli koronatilanne edellyttäisi erityisiä järjestelyjä, esimerkiksi yksittäisen luokan asettamista etäopetukseen.