Nokian kirjasto- ja kulttuuritalo Virran brändi-ilmeessä näkyvät talon arkkitehtuuri ja kaupunkia halkova Nokianvirta


Uusi kirjasto- ja kulttuuritalo Virta tuo Nokian kehittyvään keskustaan palveluja, aktiivista tekemistä ja elämyksiä. Kaupungin ydinkeskustassa sijaitsevassa talossa yhdistyvät uudella tavalla pääkirjasto, nuorisotilat, kahvilapalvelut, taide ja monipuolinen kulttuuritarjonta. Virta oli tarkoitus avata yleisölle jo 19. maaliskuuta, mutta koronaepidemian vuoksi ovet pysyvät suljettuina ainakin 13.5. asti.

Virran visuaalisen ilmeen lähtökohtia ovat talon nimi, arkkitehtuuri sekä Nokian kaupungin ”Täällä syntyy uutta” -sloganissakin toistuva aallokko ja virtaava vesi. Graafisessa elementissä toistuu kaupunkia halkovan Nokianvirran ylöspäin nouseva siluetti. Musta ja valkoinen väritys yhdessä oranssin, vihreän ja keltaisen tehostevärin kanssa luovat vahvan kontrastin. Oranssi ja keltainen tuovat brändi-ilmeeseen talon nimessäkin toistuvaa energiaa ja virtaa.

”Kirjasto- ja kulttuuritalo Virta on kaupunkilaisten uusi yhteinen olohuone, joka tarjoaa tilaa viihtymiseen, työskentelyyn ja vaikkapa tapahtumien toteuttamiseen kaiken ikäisille. Tällaista paikkaa Nokialla ei ole ollut aikaisemmin. Haluamme luoda talolle vahvan identiteetin oman brändi-ilmeen kautta.”, kertoo vapaa-aikajohtaja Marko Ojala. ”Toivottavasti pääsemme avaamaan Virran yleisölle pian. Odotamme valtioneuvoston linjauksia siitä, koska avaaminen on turvallista.”, Ojala lisää.

Kirjasto- ja kulttuuritalo Virralle on suunniteltu oma, Nokian kaupungin brändistrategiaan perustuva brändi-ilme. Ilme kuvastaa talon monipuolisuutta, arkkitehtuuria ja Nokianvirtaa, joka on inspiroinut myös talon nimeämistä. Brändi-ilmeen suunnittelu toteutettiin yhdessä tarjouskilpailun voittaneen mainostoimisto Villivisio Oy:n kanssa.

Virran visuaalinen ilme rakentuu talon näyttävän arkkitehtuurin, värimaailman ja Nokian kaupungin brändistrategian pohjalta. Visuaalista ilmettä ovat inspiroineet arkkitehti Pekka Kolin talon 3. kerrokseen toteuttama Nokianvirta -kuvitus sekä talon julkisivussa ja sisustuksessa toistuva omaleimainen väripaletti.

”Nokialla rakentuu parhaillaan monipuolisia palveluita tarjoava keskusta-alue ja Virta on sen hieno uusi maamerkki. Kasvava kaupunki vastaa yhteisen olohuoneen toiveeseen. Kauan kaivatun kirjasto- ja kulttuuritalon ilmeen suunnittelu on sekä juhlava että palkitseva kokonaisuus, vankkaa Nokian kaupungin brändityön jatkoa ja ilmentymä”, kertoo Villivision nokialainen asiakkuusjohtaja, senior partner Pasi Kuhmonen.

Logon lähtökohtina ovat talon nimi, arkkitehtuuri sekä Nokian kaupungin ”Täällä syntyy uutta” -sloganissakin toistuva aallokko ja virtaava vesi. Graafisessa elementissä toistuu kaupunkia halkovan Nokianvirran ylöspäin nouseva siluetti. Musta ja valkoinen väritys yhdessä oranssin, vihreän, keltaisen ja sinisen tehostevärin kanssa luovat vahvan kontrastin. Oranssi ja keltainen tuovat brändi-ilmeeseen talon nimessäkin toistuvaa energiaa ja virtaa. Brändin ulkoasu ja värimaailma kuvastavat talon laadukkaita, uudistuvia palveluita ja puhuttelevat kaiken ikäistä yleisöä.

Kirjasto- ja kulttuuritalo Virran graafinen ohjeisto (pdf).

Kirjasto- ja kulttuuritalo Virta

Nokian kirjasto- ja kulttuuritalo Virta on kaiken ikäisten kaupunkilaisten ainutlaatuinen yhteisen tekemisen paikka, joka yhdistää pääkirjaston, nuorisotilat, näyttelyt, kahvilan ja monipuoliset kulttuuripalvelut. Arkkitehtonisesti näyttävä rakennus on merkittävä osa Nokian tulevaisuuden urbaania ydinkeskustaa ja keskustan kehittämistä.