Nokian kaupunki nousi TOP 10:een kuntien imagotutkimuksessa


Nokian kaupunki nousi ensi kertaa kymmenen parhaan joukkoon Taloustutkimuksen yritysjohtajille vuosittain tekemässä seurantatutkimuksessa. Syksyllä 2022 toteutetussa tutkimuksessa yrityspäättäjät arvioivat kaupungin kokonaisvaikutelmaa, imagotekijöitä sekä halukkuuttaan suositella kaupunkia muille yrittäjille.

Kokonaisvaikutelma Nokian kaupungista yrittämisen toimintaympäristönä on noussut tasaisesti vuodesta 2018 lähtien. Vuoden 2022 syksyllä toteutetussa tutkimuksessa kokonaisvaikutelma sai yrityspäättäjiltä arvosanan 7,84. Tuloksella Nokia nousi koko tutkimukseen osallistuneiden listauksessa sijalle kuusi, ja ensimmäisen kerran koko tutkimuksen TOP 10:een. Vuonna 2021 Nokian kaupunki tuli sijalle 11.
Nokian kaupunginjohtaja Eero Väätäinen on tyytyväinen kehitykseen.

– Yksittäisenä vuotena vastaajien kokemus voi hieman poiketa aiemmista vastauksista. Nokian osalta erityisen hienoa on, että yritysjohtajien näkemyksen mukaan olemme johdonmukaisesti parantaneet toimintaamme. Kiitän kaikkia Nokialla toimivia yrityksiä ja yritysjohtajia työstänne ja yhteistyöstä kaupungin kanssa.

Yhä useampi suosittelisi Nokian kaupunkia yrityksen sijoittumispaikkakunnaksi

Tutkimuksessa selvitettiin myös yrityspäättäjien mielipiteitä erilaisista kaupungin imagotekijöistä. Tässä arvioinnissa Nokian kaupunki sijoittui yhteistuloksessa sijalle 7. Nokia paransi arvosanojaan muun muassa kunnan yrittäjämyönteisyydessä, elinvoimaisuuden vahvistamisessa sekä liikenteellisessä sijainnissa ja yhteyksissä.

Positiivista kehitystä on tapahtunut myös Nokian kaupungin suositteluindeksissä (NPS). Suositteluindeksillä mitataan sitä, kuinka halukkaasti yrityspäättäjä suosittelee kaupunkia toisen yrityksen sijoittumispaikkakunnaksi. Tässäkin kokonaisvertailussa Nokian kaupunki paransi sijoitustaan vuoden 2021 sijasta 14 sijaan 7.

– Nokian kaupunki on viimeisten vuosien aikana panostanut strategian mukaisesti kaupungin kilpailukykyyn ja elinvoimaan. Elinkeinoelämän edellytyksiä on vahvistettu monella sektorilla ja se näkyy osaltaan nyt myös näissä tuloksissa, toteaa kaupunkikehitysjohtaja Mikko Nieminen.

Kuntien imago -tutkimus

Kuntien imago -tutkimus on Taloustutkimuksen vuosittain kuntien alueella toimivien yritysten johtajille teettämä seurantatutkimus, jossa Suomen yli 30 000 asukkaan kuntia mitataan lukuisilla erilaisilla mittareilla. Kuntia arvioidaan esimerkiksi yleisarvosanalla 4–10. Tutkimuksessa on mukana 36 Suomen suurinta kaupunkia ja kuntaa.