Nokian kaupunki jakoi palkintoja ja stipendejä hyvinvoinnin ja vapaa-ajan toimijoille


Nokian kaupungin kulttuuri-, liikunta-, nuoriso- ja vapaaehtoistoimijoiden palkintojen saajat julkistettiin 6.12. itsenäisyyspäivän juhlassa Kerholassa.

Neljä naista juhlavaatteissa kannattelee kukkakimppua ja kunniakirjaa.

Palkinnon voi saada henkilö tai yhteisö merkittävästä teosta, toimialan hyväksi tai edistämiseksi tehdystä työstä sekä pitkäaikaisesta vapaaehtois- tai hyväntekeväisyystyöstä Nokialla. Palkintojen yhteissumma on 6000 euroa.

Palkittavista päättää vuosittain hyvinvointi- ja vapaa-aikajaosto. Kuntalaisilla oli mahdollisuus lähettää ehdotuksiaan palkittavista jaoston käsiteltäväksi.

Hyvinvoinnin ja vapaa-ajan palkintojen perustelut

Kulttuuripalkinto

Nokian Näyttelijäyhdistys ry tekee ammattimaista, laadukasta ja kunnianhimoista kulttuurityötä Nokialla. Yhdistys tarjoaa monipuolisia matalan kynnyksen harrastusmahdollisuuksia kaiken ikäisille muun muassa Etunäyttämön produktioissa, kuorossa ja improvisaatioryhmissä. Etunäyttämöllä on nähty rohkeita ja kokeilevia kantaesityksiä. Yhdistys on lisäksi edistänyt merkittävästi nokialaisten harrastajanäyttelijöiden kehittymistä ja etenemistä tekemällä yhteistyötä muun muassa Pyynikin kesäteatterin kanssa.

Nuorisotekopalkinto

Vesilahden-Tottijärven 4H-yhdistys ry tekee merkittävää työtä nuorten yrittäjyyden edistämisen parissa koko Nokian alueella. Yhdistys on yhteistyössä kaupunkikehityspalveluiden kanssa saanut nokialaiset nuoret  mukaan 4H -yrittäjyyskursseille ja työllistämään itsensä oman yrityksensä kautta esimerkiksi kesätöihin.

Vapaaehtoistoimijapalkinto

Nokian Sydänyhdistys ry on tehnyt pitkäaikaista vapaaehtoistyötä Nokialla. Yhdistys on toiminut aktiivisesti yli 57 vuotta nokialaisten sydänpotilaiden tukijana, edunvalvojana, liikunta- ja vesivoimisteluryhmien vetäjänä sekä virkistystoiminnan järjestäjänä.

Liikuntatekopalkinto

Vuonna 2023 palkinto jaetaan kahdelle taholle merkittävästä työstä Nokian liikuntaelämän edistämiseksi ja kehittämiseksi.

Ensimmäisen liikuntatekopalkinnon saa urheilutoimittaja ja erotuomari Seppo Auvinen. Nokialainen legenda on viheltänyt yli 11 000 ottelua ja käynnistänyt muun muassa Länsi-Pirkanmaan erotuomaritoiminnan. Urheilutoimittajan työssään Auvinen on tehnyt nokialaisia urheiluseuroja ja urheilijoita tunnetuksi.

Toisen liikuntatekopalkinnon saa Palosen perhe, joka on toiminut pitkäaikaisesti ja pyyteettömästi Nokian Pyryn taustajoukoissa ja edesauttanut Pyryn edustusjoukkueen Suomi-sarjan mestaruuteen.

Liikuntastipendit alle 20-vuotiaille urheilijoille ja menestyneille urheiluseuroille

Ensimmäisen liikuntastipendin saa BC Nokian Unified -ryhmä, joka edistää ja kehittää kehitysvammaisten ja muiden erityisryhmiin kuuluvien lasten, nuorten ja aikuisten urheilua. Toiminnassa painottuvat vahvasti urheilun ja liikunnan lisäksi sosiaalinen hyvinvointi ja vertaistuki. Ryhmä on menestynyt loistavasti myös kansainvälisillä kentillä osoittaen esimerkillään, että liikunta ja urheilu kuuluvat kaikille.

Toisen liikuntastipendin saa Nokian Palloseura ry:n A-juniorien joukkue, joka on sitkeästi raivannut tiensä kohti valtakunnallista SM-sarjaa ja lunastanut ensimmäisenä nokialaisena joukkueena paikkansa A-nuorten SM-sarjassa.

Kuva: Nokian Näyttelijäyhdistys sai Nokian kaupungin kulttuuripalkinnon. Palkinnon ottivat vastaan Anitta Forssen (vas.), Saija Viljanen, Sanna Törmäkangas ja Piia Lammi.