Nokian kaupungin uudelle kirjasto- ja kulttuuritalolle myönnetty merkittävä valtionavustus


Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt 600 000 euroa Nokian kaupungille uuden kirjasto- ja kulttuuritalon kulttuuritilojen rakentamiseen. Talo valmistuu vuoden 2019 loppuun mennessä ja avataan yleisölle alkuvuonna 2020.

Arkkiehdin näkemys havainnekuvana kirjasto- ja kulttuuritalosta. Valkoinen moderni rakennus, jossa on suuret ikkunapinnat.

Kirjastotilojen osuuteen on jo aiemmin myönnetty 2 680 000 euroa, joten yhteensä hankkeelle on nyt saatu valtionavustusta 3 280 000 euroa. Uuden rakennuksen kulttuuritiloja ovat muun muassa ensimmäisen kerroksen näyttelytilat, 125-paikkainen monitoimisali nousevalla näyttämöllä, pajatilat sekä toisen kerroksen aulanäyttelytila.

– Luonnollisesti monet tilat ovat yhteiskäytössä, eli niitä hyödynnetään niin kirjasto-, kulttuuri- kuin nuorisopalvelujenkin toiminnassa, täsmentää Nokian kaupungin vapaa-aikajohtaja Marko Ojala.

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi kaiken kaikkiaan tukea kulttuuritilojen perustamiskustannuksiin ja peruskorjauksiin tälle vuodelle yhteensä yli 4 milj. euroa. Avustusta sai yhteensä 12 hanketta ja ne rahoitetaan Veikkauksen tuotoista.  Nokian kaupungin saama avustussumma oli euromääräisesti suurimpia nyt myönnetyistä avustuksista.

 

Lisätiedot:

Marko Ojala
vapaa-aikajohtaja,
Nokian kaupunki
040 779 9068
etunimi.sukunimi@nokiankaupunki.fi