Nokian kaupungin rakenteilla olevan palloiluhallin perustuksiin valettiin aikakapseli


Mikä yhdistää BC Nokian lapasia, Nokian KrP:n pelipaitaa, maanantain 27.3.2023 Nokian Uutisia, Nokian kaupungin investointipäätösasiakirjaa sekä Visit Nokian esitteitä?

Vastaus on aikakapseli.

Kankaantaankadulle parhaillaan rakennettavan Nokian uuden palloiluhallin perustuksiin on tänään keskiviikkona 29.3.2023 valettu aikakapseli, joka pitää sisällään viestin tulevaisuuteen. Kapselin sisään tallennettu saatekirje alkaa näin:

Hyvä lukija, Olet avannut tulevan palloiluhallin rakenteisiin upotetun aikakapselin. Mikäli kaikki on mennyt suunnitelmien mukaisesti, palloiluhalli ei ole enää uusi, eikä sen nimikään välttämättä ole palloiluhalli. Rakennus on todennäköisesti tullut lopulta tiensä päähän ja aikakapseli on kaivettu esiin. Todennäköisesti suunnitelmissa on jotain uutta ja innovatiivista, aivan kuten meilläkin tällä hetkellä….

Aikakapseli on teräksinen sylinteri, jonka on tarkoitus säilyä sisältöineen yhtä kauan kuin rakennuksenkin. Kun tuleva palloiluhalli joskus tulevaisuudessa puretaan tai sitä laajennetaan, aikakapseli on tarkoitus kaivaa esiin ja kapselin voi avata vasta silloin.

Aikakapseli on noin 50 cm pitkä ja sen halkaisija on 14,5 cm. Sen sisällä on Nokian kaupungin ja BC Nokian saatesanat, Nokian KrP:n  pelipaita, BC Nokian lapaset, maanantain 27.3.2023 Nokian uutiset, palloiluhallin rakennuttamisesta tehty investointipäätös sekä Visit Nokian ja hyvinvoinnin ja vapaa-ajan esitteitä. Aikakapseliin kerättiin materiaalia, joka kuvaa 2020-luvun nokialaista elämää, seuratoimintaa ja kaupungin tarjoamia palveluita.