Nokian kaupungin kesätyösetelit helpottavat yli sadan nuoren työllistymistä tänä kesänä


Nokian kaupungin myöntämillä kesätyöseteleillä mahdollistetaan 125 nokialaisen nuoren työllistyminen tulevana kesänä. 400 euron arvoinen kesätyöseteli voidaan maksaa yritykselle, yhdistykselle tai kesäyrityksen perustavalle nuorelle. Kesätyöseteleiden hakuaika alkaa 16.3.2020 ja ne myönnetään tänä vuonna hakemusten saapumisjärjestyksessä.

Nuori jäätelökioskimyyjämies ojentaa turkoosi-vaaleanpunaisen jäätelötötterön lippalakkipäiselle pikkupojalle Pirkkalaistorin jäätelökioskilla kesäisenä päivänä.

– Olemme muuttaneet kesätyöseteleiden hakuprosessia niin, että setelit myönnetään saapumisjärjestyksessä. Nuorten ja työnantajien kannattaa olla aktiivisia heti hakuajan alkaessa, jotta he varmistavat omat setelinsä ensi kesälle. Nuori voi saada yhden kesätyösetelin, kun taas työnantajalle voidaan myöntää kaksi kesätyöseteliä kahden nuoren työllistämiseen, kertoo elinkeinojohtaja Tiina Laakkonen.

Kesätyösetelin tavoitteena on edistää paikkakunnan nuorten työllistymistä ja kannustaa nokialaisia tai Nokialla toimivia yrityksiä tai yhdistyksiä palkkaamaan kesätyöntekijöitä. Kesätyöseteli toimii myös yrittäjyyskasvatuksen edistäjänä, sillä seteli voidaan myöntää nuorelle, joka työllistyy 4H-yrittäjänä, laskutusosuuskunnan tai oman yrityksensä kautta.

– Viime kesänä kesätyösetelin avulla työllistyi 110 nuorta palkkatöihin. Lisäksi myönsimme 15 kesätyöseteliä nuorten omille kesäyrityksille. Yksi tällainen kesäyritys oli Pirkkalaistorilla toiminut jäätelökioski, jossa työskenteli neljä nuorta. Jäätelökioski jatkaa toimintaansa torilla myös tänä kesänä, sanoo Laakkonen.

Kesätyöseteliin on oikeutettu nokialainen työnantaja, joka palkkaa vuosina 2001 – 2005 syntyneen nokialaisen nuoren 1.5. – 31.8.2020 välisenä aikana. Työsuhteesta maksettavan palkan on oltava vähintään 700 euroa sivukuluineen.

Nuorten kesätyösetelihakemus tehdään Nokian kaupungin verkkosivuilla olevalla lomakkeella, jonka allekirjoittavat työllistettävä nuori sekä työllistävä yritys tai yhdistys. Tuen myöntämisestä päättää elinkeinojohtaja.

Tilitys haetaan nuoren työsuhteen päättymisen jälkeen verkkosivuilla olevalla tilityslomakkeella, johon tulee liittää mukaan palkkatodistus. Tilitystä on haettava 30.10.2020 mennessä.

Lisätietoja:
elinkeinojohtaja Tiina Laakkonen, puh. 044 4860 918
nokiankaupunki.fi/kesatyoseteli