Nokian kaupungin henkilöstölle suunnitteilla uusi palkitsemismalli edistämään rohkeita uusia avauksia


Nokian kaupunki suunnittelee merkittävää muutosta henkilöstönsä palkitsemiseen. Uudistuksella tavoitellaan kaupunkistrategian mukaisia rohkeita uusia toimintamalleja. Palkitsemisella halutaan luoda edellytyksiä ja kannustimia yhteisölähtöiseen, itseohjautuvaan kehittämiseen. Kaupunginhallitus käsittelee yhdenvertaisuutta ja osallisuutta korostavaa palkitsemismallia kokouksessaan 16. joulukuuta.

”Olemme luomassa rohkeasti meidän näköistämme mallia, jossa on tarkoitus kokeilla innovatiivista henkilöstön ja kokonaisten työyhteisöjen palkitsemista. Toimimme fiksusti mahdollisimman kevyellä hallinnollisella tavalla. Kuka tahansa henkilöstöstä voi tehdä ehdotuksia tai aloitteita palkittavista”, talousjohtaja Mikko Koskela kertoo.

Palkitsemismalli sisältää useita erilaisia palkitsemisen tapoja, jotka voivat olla joko aineellisia tai aineettomia. Kaupunki lanseeraa siinä myös kuntasektorilla uudenlaiset henkilöstön hyvinvointi- ja kehittämispotit.

Kehittämispotti on tarkoitettu työyhteisöstä nousevien kaupunkistrategiaa tukevien, työn tehokkuutta ja asiakasarvoa lisäävien kehitysideoiden toteuttamiseen. Hyvinvointipotista myönnettävällä määrärahalla kaupungin työyksiköt voivat esimerkiksi ennaltaehkäistä sairastavuutta tai työtapaturmia.

Ketterää rahoitusta kaupungin kehittämiseen

”Palkitsemismallin kustannuksiin ollaan varaamassa vuosittain noin 100 000 euroa. Tämä summa on varaus uusien rohkeiden ja työhyvinvointia lisäävien toimintamallien kehittämiseen. Rahoitusta voidaan myöntää uusiin avauksiin muun muassa asiakaspalvelun parantamiseksi. Palkitsemismallin avulla kaupungin työyksiköt pääsevät kehittämään ekologista ja elinvoimaista kaupunkia aiempaa ketterämmin”, Mikko Koskela kuvailee.

Malli sisältää lisäksi yhdelle tai useammalle henkilölle henkilökohtaisesti kohdentuvaa kertapalkitsemista parannuksista, aloitteista tai muista asiakasarvoa tuottavista uusista ratkaisuista.

Julkisuudessa palkitsemismalli näkyy toteutuessaan vuosittain jaettavien Vuoden Avainteko -palkintojen kautta. Tavoitteena on, että myös nokialaiset voisivat tehdä ehdotuksia palkittavista esimerkiksi Vuoden Asiakasteko -kategoriassa.

Uutta palkitsemismallia on tarkoitus soveltaa ensi vuoden alusta koko kaupungin henkilöstön eli noin 2000 työntekijän osalta. Mallia on kehitetty yhdessä työntekijöiden kanssa: suunnittelutilaisuudet ovat olleet avoimia koko henkilöstölle. Palkitsemisen prosessin ja toimintatapojen yhteiskehittäminen jatkuu suunnitelmien mukaan alkuvuodesta mallin lanseeraustyöpajoissa.

LISÄTIEDOT
talousjohtaja Mikko Koskela,
040 133 4422