Myllyhaan koulu valmistui – lukuvuosi käynnistyy uudessa koulussa


Nokian kaupunki vastaanotti Myllyhaan koulun Rakennusliike Lapti Oy:ltä 30.7. Koulussa on tilat 450 oppilaalle. Tänä lukuvuonna koulussa on noin 330 oppilasta ja 40 työntekijää. Myllyhaan koulun rakentaminen aloitettiin toukokuussa 2020 ja tilat valmistuivat heinäkuussa 2021. Lukuvuosi käynnistyy 10.8. uudessa koulussa.

Kuva Myllyhaan koulusta leikkipihan puolelta.
Lukuvuosi käynnistyy uudessa Myllyhaan koulussa. Kuva: Opa Latvala

Kaikki valmiina uutta lukuvuotta varten

Myllyhaan kaksikerroksinen koulu tarjoaa modernit, uuden opetussuunnitelman mukaiset muunneltavat ja monikäyttöiset tilat 1–6-luokkalaisille oppilaille. Suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota toimintojen selkeään sijaintiin ja siihen, että kaikkia tiloja voidaan käyttää mahdollisimman tehokkaasti ja monipuolisesti opetuskäytössä.

Toiminnot on jaettu soluihin. Solujen perinteisiä luokkahuoneita voidaan yhdistää isommiksi tiloiksi avaamalla luokkahuoneen levyinen taiteseinä. Tilat on suunniteltu myös siten, että opetustilannetta voidaan laajentaa myös luokan ulkopuolelle esimerkiksi koulun aulatiloihin ja ulkotiloihin.

Koulun keskellä on tilava sydänosa, joka toimii monitoimi- ja ruokailutilana. Kerrokset yhdistävä, massiivikoivusta rakennetut leveät portaat – oppiportaat soveltuvat isompaan kokoontumiseen. Oppiportaita vastapäätä on näyttämötila, joka yhdistää aulan ja liikuntasalin. Näyttämö ei ole yhden käyttötarkoituksen tila vaan jatkuvassa käytössä koulun arjen eri toiminnoissa.

Sydänosasta aukeavat upeat näkymät suojaisaan leikkipihaan. Koululaisten sisäänkäyntien yhteydessä lapsia kutsuvat oppimaan Aapiskukko ja koulun oma logoseinä. Myllyhaan koulussa luonto on näkyvä osa myös koulun sisätiloissa. Seinille on valittu yli 30 eri kokoista luontoaiheista akustiikkataulua sydänosan suuresta rauhoittavasta metsämaisemasta alkuluokkien solujen leppäkerttujen ja lintujen lähikuviin. Kuvat on ottanut Nokian Lähdekorven ja Emäkosken kouluissa työskennellyt erityisluokanopettaja Jouko Lehto.

”Opetuksessa käytettävä tekniikka on asennettu paikoilleen ja koulun kalustus on loppusuoralla. Vielä ei huokaista helpotuksesta, mutta hyvältä näyttää. Huomenna koulu on valmiina oppilaita ja opettajia varten”, kertoo Myllyhaan koulun rehtori Kalle Rautama.

”Myllyhaan koulu on kasvun koti, jossa kaikkien on hyvä olla. Myllyhaan koulu tarjoaa lapsille mahdollisuuden kasvaa turvallisessa ja viihtyisässä ympäristössä, joka tarjoaa monipuolisesti erilaisia virikkeitä ja liikuntamahdollisuuksia myös iltaisin ja viikonloppuisin”, kertoo aluejohtaja Tuomo Turkkinen Rakennusliike Lapti Oy:stä.

Hanke eteni aikataulussa ja budjetissa

Myllyhaan koulu rakennettiin KVR-urakkana, jossa Lapti vastasi koulun suunnittelusta ja toteutuksesta. Urakoitsijavalintaan vaikuttivat tarjoushinnan lisäksi annetut laatupisteet. Lapti sai korkeimmat laatupisteet mm. toiminnallisuuden osa-alueesta.

”Hankkeen aikataulu oli erittäin tiukka. Tästä huolimatta suunnittelu ja rakentaminen etenivät suunnitellusti koko hankkeen ajan. Muutos- ja lisätyöt toteutettiin jouhevasti budjetissa pysyen. Yhteistyö sujui Laptin kanssa hyvässä yhteishengessä koko rakentamisen ajan. Tämä on ensimmäinen rakennusprojekti, jossa lähes kaikki kokoukset pidettiin etänä”, kertoo rakennuttajapäällikkö Kirsi Maijala Nokian kaupungilta.

”Olemme hyvin tyytyväisiä, miten urakoitsija on ottanut muutostoiveemme huomioon hankkeen aikana”, toteaa Kalle Rautama.

”Haasteenamme onkin oppia käyttämään uusia tilojamme opetustilanteissa mahdollisimman tehokkaasti ja monipuolisesti koulun sisällä ja ulkona. Koulun toteutus vastaa hyvin toiveitamme ja odotuksiamme. Tämähän on kuin olisi itse tehnyt”, Rautama lisää.

”Rakensimme Nokialle laadullisesti ja toiminnallisesti korkeatasoisen koulun, jonka tilat palvelevat tulevia käyttäjiä, opettajia, oppilaita sekä ilta- ja viikonloppukäyttäjiä, mahdollisimman hyvin. Rakentamisen aikana kiinnitettiin erityistä huomiota kosteuden ja sisäilman hallintaan tavoitteena sisäilmaltaan terveellinen rakennus”, summaa Turkkinen.

 

Lisätiedot:

Nokian kaupunki:

rakennuttajapäällikkö Kirsi Maijala, 040 592 7825

Myllyhaan koulun rehtori Kalle Rautama, 040 779 9036

etunimi.sukunimi@nokiankaupunki.fi

Rakennusliike Lapti Oy:

Pirkanmaan aluejohtaja Tuomo Turkkinen, 040 717 7576, tuomo.turkkinen@lapti.fi