Mitä haluaisit tehdä uudessa kirjastoautossa?


Nokian kaupungin kirjastopalveluissa selvitetään asukkaiden toiveita ja tarpeita uuden kirjastoauton hankinnan valmistelua varten. Voit vastata asukaskyselyyn kirjaston toimipisteissä, kirjastoautossa tai verkkosivuillamme 10.4. saakka.

Kaksi naishenkilöä kirjastautossa. Virkailija esittelee kirjoja asiakkaalle.

Kirjastoauto tuo palvelut lähelle

Kirjastoauto palvelee tällä hetkellä 14:sta Nokian koulua sekä asukkaita noin 80 katupysäkillä eri puolilla Nokiaa. Autossa on lainattavana noin neljätuhatta kirjaa, 20 lehtivuosikertaa, konsolipelejä, elokuvia, äänikirjoja ja musiikkia. Autosta voi noutaa myös PIKI-verkkokirjastossa tai toimipisteissä tehdyt varaukset.

”Kirjastoauto vie palvelut lähelle asiakkaita. Erityisen tärkeä se on päiväkodeille ja kouluille sekä haja-asutusalueiden asukkaille, joille kirjastoauto voi olla ainoa julkinen palvelu omalla kylällä”, kirjastopalvelupäällikkö Jarna Hara kertoo asiakkailta saadusta palautteesta.

Nykyinen kirjastoauto on palvellut kaupunkilaisia jo vuodesta 2000 alkaen ja kilometrejä on kertynyt mittariin runsaasti. Normaalisti kirjastoautossa on vuosittain noin 37 000 asiakaskäyntiä. Koronapandemia on kahden viime vuoden aikana vaikuttanut myös kirjastauton kävijämääriin.

”Useissa kaupungeissa on jo saatu hyviä kokemuksia monitoimiautoista, joissa kirjastopalveluiden rinnalla autossa tarjotaan myös muita palveluita, kuten liikkuvia elämyspalveluita, liikunta- ja harrastusvälineitä, terveysneuvontaa tai vaikkapa äänestysmahdollisuutta. Keräämme nyt asukkaiden toiveita siitä, mitä palveluita he haluaisivat uudessa kirjastoautossa olevan ”, Hara kertoo.

Voit vastata asukaskyselyyn Nokian kirjastoissa, kirjastoautossa tai verkkosivuillamme.
Vastaa kyselyyn ja kerro toiveesi kirjastoauton palveluista

Kirjastoauton hankintaa arvioidaan taloussuunnitelmakaudella 2023–2024

Uuden kirjastoauton hankinnan valmistelua käsiteltiin kaupunginvaltuuston talousarviokokouksen yhteydessä joulukuussa 2021. Valtuuston päätöksen mukaisesti vuoden 2022 aikana kirjastoauton tarjoamat palvelut ja niiden laajuus selvitetään ja niille etsitään uusia toimintamalleja palvelun turvaamiseksi. Selvityksen jälkeen kirjastoauton tai mahdollisen monitoimisen auton hankinta arvioidaan uudelleen taloussuunnitelmakaudella 2023–2024.

Lisätiedot medialle:

Jarna Hara
kirjastopalvelupäällikkö
050 3956 251
jarna.hara(at)nokiankaupunki.fi