Lasten sisätilojen harrastustoiminnan mahdollisesta avaamisesta päätetään Nokialla 20.4.


Nokian kaupungin perusturvalautakunta kokoontuu tiistaina 20.4. ja päättää, avataanko Nokian kaupungin tiloja vuonna 2008 syntyneiden ja sitä nuorempien ryhmäharrastustoiminnalle. Lasten sisätilojen harrastustoiminnan tauko on lautakunnan päätöksellä voimassa Nokialla 20.4. saakka.

Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä suosittelee, että vuonna 2008 syntyneiden ja sitä nuorempien ryhmäharrastustoiminta sisätiloissa olisi ensi viikosta lähtien mahdollista OKM:n turvaohjeistusta noudattamalla. Harrastuksissa tulisi olla muun muassa korkeintaan kymmenen henkilön ryhmiä eikä kilpailuja voida järjestää.

Muilta osin alueellisen pandemiaohjausryhmän koronasuosituksiin ei tullut muutoksia.

Kaupunki tiedottaa perusturvalautakunnan päätöksestä 21.4.

Lisätiedot medialle:
perusturvajohtaja Sanna Rautalammi, 040 7799 27
vapaa-aikajohtaja Asta Engström, 040 7799 068