Kirjasto- ja kulttuuritalo Virta ja Linnavuoren kirjasto avataan rajoitetusti 10.5.
Nokian perusturvalautakunta päätti koronarajoitusten lieventämisestä Pirkanmaan pandemiaohjausryhmän suositusten mukaisesti. Lievennykset koskevat kirjastoja, näyttelytiloja ja museoita sekä lasten ja nuorten harrastamista ulkona. Koronatilanne on parantunut, ja Pirkanmaa siirtyy koronaluokittelussa leviämisvaiheesta takaisin kiihtymisvaiheeseen.
Kirjastoissa on noudatettava koronaturvallisen asioinnin ohjeita
Kirjasto- ja kulttuuritalo Virta sekä Linnanvuoren kirjasto avataan yleisölle maanantaina 10.5. klo 10. Tiloja koskevat edelleen koronaturvallisen asioinnin ohjeet.
Kirjastoissa sallitaan vain pikainen asiointi, minkä vuoksi lukusalit sekä työskentely- ja harrastustilat pysyvät suljettuna. Lehtilukusalit avataan, mutta niissä suositellaan pikaista asiointia.
Lainaus, palautus, varausten nouto ja asiakaskoneiden lyhytaikainen käyttö on mahdollista. Asiakaspalvelu on avoinna normaalien aukioloaikojen mukaisesti. Asiakkaille suositellaan ensisijaisesti automaateilla asiointia ja kirjastomaksujen maksamista kortilla tai verkkomaksuina PIKI-verkkokirjastossa.
Asiakkaiden tulee käyttää kasvomaskia, jos sen käyttöön ei ole terveydellistä estettä. Asiakkaiden tulee huolehtia kahden metrin turvaväleistä ja hyvästä käsihygieniasta sekä saapua kirjastoon vain terveenä.
Kirjastoauto palvelee nokialaisia kioskiperiaatteella.
Virran näyttelytiloihin varataan käyntiaika
Kirjasto- ja kulttuuritalo Virran näyttelytiloihin voi varata käyntiajan vapaa-aikapalveluiden toimistolta sähköpostitse osoitteesta vapaa-aikakeskus@nokiankaupunki.fi tai puhelimitse numerosta 03 5652 0100. Näyttelytila on avoinna arkisin klo 10.00-15.30. Tilaan voidaan ottaa korkeintaan 10 henkilöä kerrallaan.
Nuorisotiloissa jatkuu 10 hengen ryhmäkokorajoitus
Virran nuorisotila Nuksussa ja Harjuniityn nuorisotiloissa jatkuu 10 hengen ryhmäkokorajoitus. Nuoret voivat katsoa lisätietoa ja tarkemmat ohjeet nuorisotiloihin nuorisopalveluiden sosiaalisen median kanavissa ja Nuorten nokian nettisivuilta.
Lasten ja nuorten ulkoliikunnan harrastaminen entistä vapaampaa
Myös lasten ja nuorten ulkoliikunnan harrastaminen on nyt aiempaa vapaampaa. Vuonna 2002 ja sitä myöhemmin syntyneiden lasten harrastusten ryhmäkokorajoituksista sekä turvavälivaatimuksista luovutaan perusturvalautakunnan päätöksellä. Jo viime viikolla tehtiin vastaava päätös vuonna 2008 ja sitä myöhemmin syntyneiden lasten osalta. Kilpailu- ja turnaustoiminta ei ole sallittua.
Sisätilojen harrastusten osalta rajoitukset ja suositukset ovat ennallaan.
Jos koronatilanne jatkuu suotuisana, ensi viikolla alueellinen pandemiaohjausryhmä tarkastelee aikuisten ryhmäliikuntaharrastusten mahdollistamista ulkona sekä uimahallien, kylpylöiden ja yleisten saunojen tilannetta.
Lisätiedot medialle:
vapaa-aikajohtaja Asta Engström, 040 7799 068
terveyspalvelujen johtaja Minna Luoto, 044 4861 081
Uutisen kuva: Mikko Ovaska