Itsenäisyyspäivän juhla poikkeavin järjestelyin Nokialla


Suomen itsenäisyyspäivää vietetään Nokialla 6.12.2020 aiemmasta poikkeavalla tavalla. Koronapandemiasta johtuen perinteistä itsenäisyyspäivän juhlaa ei vietetä Kerholassa, vaan juhlan ohjelma tehdään etukäteen, ja sen tallenne on nähtävillä kaupungin YouTube –kanavalla.

Pirkan opisto vastaa ohjelmasta ja sen taltioinnista. Vapaa-aikajaosto käsittelee marraskuun kokouksessaan ehdotuksia kulttuuri-, nuoriso-, liikunta- ja vapaaehtoistoimijoiden palkitsemisista. Mahdollisille palkittaville järjestetään pienimuotoinen juhlatilaisuus, jonka taltiointi on osa itsenäisyyspäivän ohjelmaa. Tallenne on nähtävillä Nokian kaupungin YouTube-kanavalla.

Jumalanpalvelukset järjestetään koronaohjeistukset huomioiden Nokian, Tottijärven ja Suoniemen kirkoissa. Kunniakäynnit järjestetään kyseisten kirkkojen sankarihaudoilla, vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkeillä ja Eino Oskari Nurmisen haudalla. Nokian kirkon jumalanpalvelus sekä muistohetki sankarihaudoilla streamataan, ja ne ovat nähtävissä Nokian seurakunnan YouTube –kanavalla.

Tarkemmasta ohjelmasta ja aikatauluista tiedotetaan erikseen myöhemmin.

 

LISÄTIETOJA
kulttuurikoordinaattori Pia Keltti p. 040 133 4101
Nokian kaupungin kulttuuripalvelut