Hinttalan kotiseutumuseon kesässä koetaan runoutta ja sirkuskoirien temppuja
Tiistaina kesäkuun 4. päivä starttaa Nokialla Hinttalan kotiseutumuseon kesä, joka jatkuu elokuun loppuun asti. Hinttalan kesässä voi vaikka kuulla ja esittää runoutta, kokea sirkuksen riemun, kuunnella konsertteja ja ihastella käsityöläisten tuotteita ja taidenäyttelyitä. Kaikki museon ohjelma on kävijöille maksutonta.
– Hinttala on aivan omanlaisensa museoympäristö, koska se on poikkeuksellisen eläväinen ja kävijöitä riittää alkukesästä elokuun lopulle asti. Kotiseutumuseoksi meillä on isot kävijämäärät, päälle 10 000 kesän aikana. Meillä on tänä kesänä tulossa uusia juttuja ja niiden rinnalla on kivoja perinteitä: torstai-iltaisin kuullaan konsertteja ja perjantaiaamupäivät on pyhitetty Hinttalan omalle taji’lle, johon riittää kävijöitä naapurikunnista asti, kuvaa kulttuurikoordinaattori Saara Vesikansa alkavaa kesää.
Kesäoppaat odottavat kohtaamisia
Kesäoppaat Aino Hujanen ja Samu Ojanen ovat jo pari viikkoa valmistelleet Hinttalaa kesäkuntoon. Aino opiskelee kulttuuriperinnön tutkimusta ja museologiaa, ja hänen erityisosaamistaan ovat muinaiset ja perinteiset kädentaidot ja käsityöt. Samu puolestaan on viittä vaille valmis historian maisteri ja opettaja, joka on hyvin innostunut 1600-1800-lukujen historiasta. – Kesätyössäni opin lisää Nokian historiasta ja siitä, miten tehdään töitä historiallisessa ympäristössä, kuvailee Samu tunnelmiaan. Aino odottaa uteliaana kohtaamisia museokävijöiden kanssa: – Meiltä saa tulla pyytämään pidemmän tai lyhyemmän opastuksen, ja varmasti saamme kesän aikana kuulla myös kävijöiltämme tarinoita alueen historiasta ja täällä eläneistä ihmisistä, hän pohtii.
Kesäkuun ohjelmassa hellitään lapsia
Kirjastotalo Virran Sirkus Libraria tuo runoshow’nsa Hinttalaan kesäkuun viimeisenä lauantaina, ja Kirsi Kunnas 100 -juhlavuoden kunniaksi ohjelmistossa on Kirsi Kunnaksen sirkusrunoja. Esityksen tähtinä tassuttelevat kirjastossa lukukoirinakin työskentelevät taitavat chihuahuat Miina ja Elvi. Kulttuuriosuuskunta Uulu vierailee Hinttalassa Tarina Muurikki-lehmästä -esityksellään, ja Uulu tuottaa lapsille myös suosittuja perinnesoitinten non stop -työpajoja, jotka ovat aiempina vuosina olleet hyvin suosittuja.
Lasten työpajoissa Hinttalassa tehdään muun muassa animaatioita Hinttalan jännissä paikoissa. – Odotan jo, millaisia salaisuuksia lapset pihapiiristämme löytävät animaatioihinsa! Niitä pääsemme kaikki myöhemmin näkemään QR-koodien kautta. Suositut satutuntimme jatkuvat myös, ja pihalle toivotamme tervetulleiksi kaikki keppihevosten ystävät ratsuineen. Kannattaa tutkia koko kesän ohjelmamme verkosta tai Liikkeellä-kesälehdestä joka on jaossa muun muassa Kirjasto- ja kulttuuritalo Virrassa. Joka maanantai julkaisemme somessa Hinttalan viikon ohjelman, vinkkaa Saara Vesikansa.
Lavarunous täyttää pihamaan keskiviikkona 12.6.
Uutena aluevaltauksena Hinttalaan voi tulla kuuntelemaan lavarunoutta sekä esittämään omia runojaan, kun Virvatuliklubi valtaa pihapiirin keskiviikkona 12.6., ja sama konsepti toistuu myös heinäkuussa. Virvatuli-runokollektiivi on viime vuodet pyörittänyt lavarunous- ja open mic -iltoja Pirkanmaalla eri kohteissa, mutta Hinttala on ryhmälle ryhmälle uudenlainen kohde historiaa havisevana ympäristönä. Open mic -hengessä kuka vain voi esittää illan aikana omaa tuotantoaan, mitä ennen kuullaan Antti Eskelisen, Anni Kanniaisen, Artemis Kelosaaren ja Tapsurdin runoesitys.
Ohjelmanostot kesäkuulta
Satutunti to 6.6. ja 27.6. klo 10
Tarina Muurikki-lehmästä -esitys ti 11.6. klo 15
Virvatuliklubi täyttää Hinttalan runolla ke 12.6. klo 17-19
Hinttalan jännittävät paikat -animaatiotyöpaja su 16.6. klo 13-15
Sirkus Libraria: Karataan sirkukseen -esitys la 29.6. klo 11
Aitoissa on viikoittain vaihtuvat käsityöläisten puodit ja taidenäyttelyt aukioloaikoina koko kesäkauden
Hinttala-info
Hinttalan kotiseutumuseo, Nokianvaltatie 5
avoinna su 1.9. asti: ti-pe klo 10-18 ja la-su klo 11-18 (suljettu juhannusviikolla to-su)
bussipysäkki ”Nokian kirkko” sijaitsee museon vieressä
parkkipaikat sijaitsevat Prisman puolella Nokianvaltatietä
Koko kesäohjelma ja piha-aittojen käsityöläisten puodit ja taidenäyttelyt löytyvät täältä.
Lisätietoja Hinttalan kesästä: Saara Vesikansa, kulttuurikoordinaattori 040 7799 009, etunimi.sukunimi@nokiankaupunki.fi
Hinttalan kesäoppaat: 050 3958 801, museon aukioloaikoina
Facebook ja Instagram @visitnokia ja @nokiankaupunki
Kuva: Kesäoppaat Aino Hujanen ja Samu Ojanen tunnistaa museolla Nokia-essuista ja iloisista hymyistä. Kuvaaja: Hanna Westman/Nokian kaupungin kulttuuripalvelut.