Herkkuja läheltä: Pirkanmaan kehyskunnissa käynnistyvä hyvinvointiviikko tuo pöytiin maistuvaa lähiruokaa


Pirkanmaan kehyskuntien kouluissa, päiväkodeissa sekä hoivakohteissa tarjoillaan lähiruokaa hyvinvointiviikolla 9.-13.11.2020. Nokialla teemapäivää vietetään torstaina 12.11. Päivän menu sisältää muun muassa lähellä tuotettuja jauhelihapihvejä, tomaatteja, basilikaa ja mozzarellaa.

Kehyskuntien tarjoamasta ruoasta 70-80 % on suomalaista alkuperää. Vielä suurempi osa ruoasta on myös valmistettu Suomessa.

─ Ruokalistasuunnittelussa monipuolisuus ja vaihtelevuus ovat tärkeitä tekijöitä. Sesonki- ja teemakampanjoilla voidaan entisestään lisätä ruoan kotimaisuusastetta, kertoo kehyskuntien yhteinen tuotannonsuunnittelija Tanja Kajava Kangasalta.

Kehyskuntien ruokapalvelut ovat tehneet jo pitkään yhteistyötä elintarvikehankintojen
osalta. Yhteisellä elintarvikekilpailutuksella pystytään vaikuttamaan laatutekijöihin sekä kustannuksiin. Julkisen toimijan elintarvikkeiden hankintaa ohjaa hankintalaki, joka vaikuttaa hankintojen toteuttamiseen.

─  Kunnissa on järjestetty lähiruokapäiviä aiemminkin, mutta nyt lähdimme liikkeelle yhteisvoimin lähes 40.000 asiakkaan volyymilla, kertoo Pirkkalan kunnan ruoka- ja puhtauspalvelupäällikkö Anu Mäenpää.

─ Lähdimme valmistelemaan hyvässä yhteistyössä Kangasalan,
Lempäälän, Nokian, Oriveden, Pirkkalan, Vesilahden ja Ylöjärven ruokapalveluiden yhteistä teemapäivää. Lähiruokaa lautaselle -aterialla on erityisesti lähellä tuotettuja raakaaineita sekä lähellä valmistettuja tuotteita, toteaa Lempäälän kunnan ruokapalvelupäällikkö Liisa Belaid.

Ruoka on tärkeä hyvinvointiin vaikuttava tekijä. Jokainen voi valinnoillaan vaikuttaa omaan ruokailuunsa. Ruokapalveluja ohjavat kullekin asiakasryhmälle suunnatut
ruokasuositukset, jotka pohjautuvat suomalaisiin ravitsemussuosituksiin. Ruokavalion kokonaisuus ratkaisee, ei yksittäinen ruoka-aine tai ateria. Perusruoan merkitystä ei voida korostaa liikaa hyvinvointia edistävänä tekijänä, koska ainoastaan syöty ruoka on se, joka ravitsee.

Lähiruokaa lautaselle -aterialla on erityisesti lähellä tuotettuja raaka-aineita sekä lähellä valmistettuja tuotteita. Teemapäivää vietetään Nokialla torstaina 12.11.

 

Menu

Alkuperä

Jauhelihapihvit Tampere (Jauheliha Sastamalan tila)Nurmi/Uotila/Vistilä/Punkka/Ketola/Anttila)
Peruna Kristiinankaupunki (Jaakkola Potofarm)
Salaatti Kangasala/Suomi (Lahtela/Wääksy/Suomi)
Tomaatti Pori (Agrifuturan puutarhan kestävän kehityksen Nams-tomaatti)
Mozzarella Mouhijärvi (maito Sastamala, tila Uusi-Rauva)
Basilika Ikaalinen (Ikaalisten Luomu)
Sämpylä Ylöjärvi (vilja Helsingin mylly)
Maito Hämeenlinna/Sipoo (meijerin keräilyalue)