Harjuniityn Tuurenpuistoon on avattu dinosaurusteemainen leikkipuisto


Nokian Harjuniityn asuinalueella sijaitsevaan Tuurenpuistoon on avattu uusi dinosaurusteemainen leikkipuisto heinäkuun lopulla. Harjuniityn päiväkodin ja yhtenäiskoulun läheisyyteen toteutetussa leikkipuistossa on muun muassa dinosaurusaiheisia kiipeilytelineitä, vaijerirata, pesäkeinu sekä jousieläimiä. Puistossa on myös kokeiltu haketta leikkivälineiden uudenlaisena turva-alustana.

Äiti keinuttaa lastaan hämähäkkikeinussa Harjuniityn Tuurenpuistossa.

”Tuurenpuistoon valikoitui dinosaurusteema, koska se sopii metsäiselle puistoalueelle. Puiston suunnitelmia käytiin läpi yhdessä Harjuniityn koululaisten kanssa ja he saivat kertoa näkemyksiään, joita otettiin huomioon suunnittelussa. Uudessa puistossa on ollut sen avaamisesta alkaen kova vilinä ja alueen asukkaat ovat vaikuttaneet tyytyväiseltä uusiin leikkivälineisiin”, kertoo Nokian kaupunginpuutarhuri Virpi Hannuksela.

Tuurenpuistoon tehdään vielä viimeistelyjä elokuun aikana. Alueelle on kylvetty useita erilaisia niittysiemenseoksia, joista saadaan väriloistoa tulevina vuosina. Perinteistä nurmikkoa on kylvetty vain leikkialueen viereen ja leikkipuiston rinteet on kylvetty niityiksi.

Leikkipuiston viereen on suunniteltu myös luontopuupuisto, joka valmistuu kuluvan syksyn aikana. Luontopuupuistoa voidaan hyödyntää esimerkiksi Harjuniityn koulun oppilaiden ulko-oppimistilana. Hannukselan mukaan koululaiset voivat myöhemmin toteuttaa alueelle esimerkiksi hyönteishotelleja tai linnunpönttönäyttelyn.

Tuurenpuiston piti alun perin valmistua jo vuoden 2018 puolella, mutta leikkivälineiden toimitus siirtyi toimitusvaikeuksien vuoksi alkuvuoteen 2019. Maan ollessa jäässä, asennustyöt voitiin aloittaa vasta keväällä. Leikkipuiston urakoitsijana on toiminut Tampereen Puutarha-Center Oy, joka on vastannut puiston maanrakennustöistä, leikkivälineiden asentamisesta sekä istutuksista.

”Leikkipuiston rakentaminen sujui hyvin leikkivälineiden myöhästymisestä huolimatta. Puistoon on asennettu seitsemän eri-ikäisille lapsille suunnattua leikkivälinettä sekä hiekkalaatikko, jossa on tasapainoilua varten suunniteltu reunus. Alueelle on istutettu erilaisia puita ja pensaita, kuten esimerkiksi pihasyreeniä ja useita angervolajikkeita. Kokonaisuus on hyvin suunniteltu ja onnistunut”, kuvailee Tampereen Puutarha-Centerin työnjohtaja Kaili Nilson.

Lisätietoja:
Virpi Hannuksela, kaupunginpuutarhuri, puh. 044 906 1245

Kaili Nilson (vas.) ja Virpi Hannuksela testaavat uutta Tuurenpuiston kiipeilytelinettä.
Kaili Nilson (vas.) ja Virpi Hannuksela testaavat uutta Tuurenpuiston kiipeilytelinettä.