Aloittelijoiden kuntosalikursseja tarjolla ikääntyneille!


Ikääntyneiden voimaharjoittelu on tutkitusti tärkeää hyvän toimintakyvyn säilymisen ja päivittäisten arkiaskareiden sujumisen kannalta. Liikuntapalvelut järjestää syksyllä 2020 uusia ikäihmisten kuntosalikursseja, jotka on suunnattu aloittelijoille, ensisijaisesti yli 70-vuotiaille nokialaisille.

Ikäihmisten liikkumiskyvyn ongelmien takana ovat usein juuri lihasvoiman ja tasapainon heikkous. Näissä ohjatuissa kuntosaliharjoitteluissa keskitytään juuri henkilökohtaiseen omaan kuntotasoon soveltuvaan turvalliseen voimaharjoitteluun ja samalla myös tasapainoa harjoitetaan. Hyvä lihasvoima etenkin jaloissa, lisää liikkumisvarmuutta sekä helpottaa mm. tuolista nousemista ja portaissa kävelyä. Kurssin myötä kuntosaliharjoittelusta voi tulla myös uusi mukava harrastus.

Kurssit ovat suunnattu kuntosaliharjoittelun vasta-alkajille ja harjoittelusta kiinnostuneille nokialaisille ikääntyneille, ensisijaisesti yli 70-vuotiaille. Sopii myös rollaattorilla kulkeville. Kurssit sisältävät henkilökohtaisen harjoitusohjelman suunnittelun yhdessä liikunnanohjaajan kanssa, laitteiden käyttöopastuksen, ohjauksen turvalliseen harjoitteluun oman kuntotason mukaisesti sekä liikuntaneuvontaseurannan halukkaille. Maksimiosallistujamäärä on 7hlö/kurssi. Kuntosali tutuksi kurssi on lyhyempi kurssi, jossa käydään läpi turvallista laiteharjoittelua uimahallilla, ja taas pidemmällä aloittelijoiden Kuntosalikurssilla ehditään seitsemän kokoontumiskerran aikana käymään enemmän ja henkilökohtaisemmin läpi myös omaa harjoitusohjelmaa ja jatkoharjoittelumahdollisuuksia. Kursseihin on ennakkoilmoittautuminen, kurssimaksu maksetaan uimahallin kassalle ensimmäisen kerran yhteydessä. 

Syksyn 2020 kurssit:

  • Kuntosali tutuksi-kurssi 10.-21.8.2020 (TÄYNNÄ)
    • 4 krt, hinta 15€,
    • kokoontuminen maanantaisin ja perjantaisin klo 10:00-11:00 uimahallin kuntosalilla
  • Kuntosalikurssi aloittelijoille, jakso 1; 28.8.-9.10.2020 (TÄYNNÄ)
    • 7 krt, hinta 20€
    • kokoontuminen perjantaisin klo 10:00-11:00 uimahallin kuntosalilla
  • Kuntosalikurssi aloittelijoille, jakso 2;  23.10.-4.12.2020
    • 7 krt, hinta 20€
    • kokoontuminen perjantaisin klo 10:00-11:00 uimahallin kuntosalilla
  • Kuntosali tutuksi – kurssi 11.-21.12.2020
    • 4 krt, hinta 15€,
    • kokoontuminen maanantaisin ja perjantaisin klo 10:00-11:00 uimahallin kuntosalilla

Ilmoittautumiset puhelimitse liikunnanohjaajille numeroon 040 8443 955 7.8. ALKAEN.