Alle 12-vuotiaiden harrastustoiminnassa luovutaan ryhmäkoon rajoituksesta 22.2. alkaen


Nokian kaupungin perusturvalautakunta on päättänyt, että alle 12-vuotiaiden ohjatussa harrastustoiminnassa voidaan luopua 10 hengen ryhmäkokorajoituksesta. Päätöksen taustalla on alueellisen pandemiaohjausryhmän suositus tiettyjen koronarajoitusten lieventämisestä. Nokialla lapset voivat harrastaa ilman ryhmäkokorajoitusta maanantaista 22. helmikuuta lähtien.

Alle 12-vuotiaiden Pirkanmaan alueella pelattavat sarjat ja ottelut voidaan pelata ilman yleisöä, kun huolehditaan terveysturvallisuudesta. Liikuntatiloissa on voimassa maskisuositus, joka koskee yli 12-vuotiaita. Myös käsihygieniasta tulee edelleen huolehtia hyvin. Lievissäkään oireissa ei saa lähteä harrastamaan tai pelitapahtumiin.

Ylimääräistä oleskelua ja kokoontumista puku- ja aulatiloissa tulee välttää. Vanhemmat eivät voi tulla sisätiloihin saattamaan harrastajia. Joukkueiden mukana kulkevat vain toiminnan kannalta välttämättömät toimihenkilöt.

Pirkan opistossa palataan rajoitetusti lähiopetukseen

Lisäksi alueellinen pandemiaohjausryhmä suositteli lievennystä kansalaisopistojen opetukseen. Perusturvalautakunnan päätöksellä Pirkan opiston opetuksessa voidaan myös Nokialla palata rajoitetusti lähiopetukseen lukuun ottamatta liikunta- ja tanssikursseja. Pirkan opisto tiedottaa asiasta tarkemmin verkkosivuillaan ja suoraan asiakkaille.

Muut koronarajoitukset ja -suositukset pysyvät ennallaan.

Lisätiedot:
liikuntapalvelupäällikkö Hanna Murotie, 040 1334 427
perusturvajohtaja Sanna Rautalammi, 040 7799 270