AGCO Power Arenan avajaisviikonloppu – asukkailla mahdollisuus tutustua uuteen monitoimiareenaan
AGCO Power Arenan avajaisviikonloppu 4.–6. lokakuuta kutsuu asukkaat tutustumaan uuteen monitoimiareenaan ja nauttimaan monipuolisesta ohjelmasta. Viikonlopun aikana nähdään huippu-urheilua ja koko perheen aktiviteetteja.
Areenan avajaisviikonloppu sisältää huippu-urheilua ja viihdettä koko perheelle. BC Nokia, Nokian KrP sekä BC Nokia naiset pelaavat areenalla useita eri otteluita, joiden liput ovat ostettavissa kunkin seuran omista kanavista. Sunnuntaina 6. lokakuuta järjestettävä maksuton avoimien ovien päivä klo 10–14 tarjoaa kaikille kiinnostuneille mahdollisuuden tutustua areenan tiloihin ja osallistua perheille suunnattuun ohjelmaan.
Sunnuntaina luvassa liikunnan ja musiikin täyteinen päivä
Sunnuntain avoimien ovien päivän ohjelmassa on perheille suunnattua tekemistä, kuten kilpa-aerobic-esityksiä, voimistelijoiden temppurata ja lastenbändi Mirkka & Luisin musiikkiesitys. Lisäksi päivän aikana voi kokeilla eri lajeja toimintapisteissä. Taiteesta kiinnostuneille on tarjolla puheenvuoro, jossa Hanna Westman ja Jaakko Himanen keskustelevat Palloilo-taideteoksen synnystä ja julkisesta taiteesta.
– Halusimme tuoda avajaisviikonloppuun monipuolisen ohjelman, joka yhdistää urheilun ja kulttuurin. Ohjelmassa on useita huippuotteluita, ja sunnuntain avoimet ovet -tapahtuma tarjoaa kaikille mahdollisuuden tutustua uuteen areenaan ja nauttia perheille suunnatusta ohjelmasta, toteaa tapahtumakoordinaattori Teresa Herrero Vidfelt.
Nokian uusi urheilun ja tapahtumien keskus
– AGCO Power Arena on Nokian kaupungille merkittävä investointi, joka rikastuttaa sekä paikallista urheilua että kuntalaisten hyvinvointia. Areena tarjoaa puitteet monille eri liikuntalajeille ja toimii keskeisenä tapahtumapaikkana niin urheilulle kuin kulttuurille. Se edistää yhteisöllisyyttä ja tarjoaa kuntalaisille mahdollisuuden osallistua ja nauttia liikunnan ilosta, kertoo Nokian kaupunginjohtaja Eero Väätäinen.
AGCO Power Arena on suunniteltu vastaamaan eri urheilulajien ja tapahtumien tarpeisiin. Modernit tilat palvelevat niin koripalloa, salibandya, voimistelua kuin muita sisäliikuntalajeja, ja areena tarjoaa puitteet myös suuremmille tapahtumille ja tilaisuuksille. Avoimien ovien päivänä kävijöillä on mahdollisuus tutustua monipuolisiin liikuntamahdollisuuksiin sekä nauttia tarjolla olevista esityksistä ja aktiviteeteista.
_________________________________________________
Lisätiedot ja viikonlopun ohjelma
Teresa Herrero Vidfelt, tapahtumakoordinaattori, 040 354 5856, teresa.vidfelt@nokiankaupunki.fi
Tutustu avajaisviikonlopun ohjelmaan täällä.