Nokian nuorisovaltuuston jäsenet kaudelle 2021 valittu


Nokian nuorisovaltuusto järjesti ylimääräisen nuorisofoorumin 28.1.2021 etänä. Nuorisofoorumissa valittiin kauden 2021 nuorisovaltuusto sekä tehtiin toimihenkilövalinnat. Nuorisovaltuustoon hakeutui 11 jäsenehdokasta, joista neljä oli ensikertalaisia. Nuorisovaltuustoon mahtuu 25 nuorta, joten jäseniä otetaan mukaan myös kauden aikana.

Nuorisofoorumin puheenjohtajana toimi Ville Viikki.
Jäseniksi nuorisovaltuustoon kaudelle 2021 valittiin
Kerttu Kallioharju
Toivo Laaksonen
Tiitu Teuho-Markkola
Mimmi Pohjamo
Markus Koski
Anni Toivainen
Viola Paavola
Silja Asikainen
Laurana Huhtakangas
Siiri Setälä
Joonas Äärilä

Nuorisovaltuuston puheenjohtajana jatkaa Markus Koski. Varapuheenjohtajaksi valittiin
Laurana Huhtakangas. 1. Sihteerinä jatkaa Anni Toivainen ja 2. Sihteeriksi valittiin Toivo
Laaksonen.

Nuorisovaltuusto on nokialaisten 13–21-vuotiaiden nuorten vaikuttamistoimielin, jonka
ensisijainen tehtävä on edustaa nokialaisia nuoria kaupungin päätöksenteossa. Lisäksi
nuorisovaltuusto on mukana järjestämässä erilaisia tapahtumia. Nuorisovaltuusto kokoustaa
koronatilanteen takia etänä. Mukaan toimintaa kannattaa lähteä, jos vaikuttaminen
kiinnostaa.

Lue lisää: Nuorisovaltuusto