Frisbeegolfin MM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa Pohjois-Amerikan ulkopuolella 30.7.–3.8.2025. Kilpailupaikkoina toimivat legendaarinen Nokian Beast sekä Tampereen Frisbeegolfkeskus. Maailman suurimman frisbeegolftapahtuman rantautuminen Nokialle vaikuttaa muun muassa liikenteeseen, pysäköintiin ja jalankulkuun sekä Nysse-reitteihin kisaviikonloppuna 2.-3.8.
Ystävyydenpuiston valaisinurakka alkaa 8.7.2025. Ystävyydenpuiston valaistus toteutetaan käyttäen City Kuikka pollarivalaisimia ja urakoitsijana toimii Sähköverkkopalvelu Finland Oy.
Nokialla on nyt kolme kitkentäpaikkaa, joissa kuka tahansa voi poistaa jättipalsamia läpi kesän oman innostuksen ja aikataulun mukaan. Selkeästi maastoon merkityiltä paikoilta löytyvät kitkentäohjeet sekä keruukehikot poistetuille kasvustoille. Soolotalkoot on kevyttä kesäpuuhaa, jota voi tehdä, vaikka vain hetken, ohi kulkiessaan.
Nokian kaupunki järjestää vieraslajien kitkentätalkoot osana vieraslajien torjuntaohjelmaa. Kaikki nokialaiset ovat tervetulleita talkoilemaan. Kaupunki tarjoaa talkoolaisille evästystä paikan päällä. Osallistuminen ei vaadi ilmoittautumista.
Kosteusmittaukset, kunnostukset ja jälkitarkastukset ovat hyväksytty ja tilat ovat todettu turvallisiksi käyttää terveystarkastajan ja kiinteistönomistajan hyväksynnällä. Tila aukeaa käyttäjille torstaina 3.7.
Osana luonnon monimuotoisuusohjelman päivitystyötä toteutettuun asukaskyselyyn saatiin 137 vastausta. Vastauksissa korostuivat lähiluonnon ja vesistöjen merkitys. Kaupungilta toivottiin aktiivisia toimia luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi.
Elokuvanäytös kirjaston digivinkkausperjantaissa 1.8. klo 12-14.30.
7.7. – 13.8.2025
4.7. – 18.7.2025
Nokian kaupungin varikon valmennuspalveluissa on haettavana ohjaajan toimiYleiskuvaus tehtävästä: Toiminnan päivittäinen ohjaaminen sekä asiakkaiden el...
Nokian kaupungin konsernipalveluiden varikolla on haettavana yksi tuntipalkkainen logistiikkatyöntekijän toimi.Tehtävään valittava henkilö tulee työskent...
Haemme liikunnan ja hyvinvoinnin osaajaa toimimaan Nokian kaupungin perusopetuksen oppilaiden tukena osana Liikkuva koulu ja Move! -hanketta. Tehtävä sijoitt...
Varhaiskasvatuksen lyhytaikainen sijainen hoitaa tilapäisesti joko opettajan, lastenhoitajan tai ohjaajan työtehtäviä. Sijaisen työtehtävät painottuvat p...
Koti Nokialla
businessnokia.fi
visitnokia.fi