Lapsiystävällinen kunta -toimintasuunnitelma 2025-2027 valmistui

Lapsiystävällinen kunta toimintasuunnitelma tähtää lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen ja lapsen oikeuksien toteutumiseen. Toimintasuunnitelma on tehty laajan nykytilan kartoituksen pohjalta. Kartoituksen tekemisessä ja toimintasuunnitelman valmistelussa on kuultu 2000 nokialaisen lapsen näkemyksiä eri tavoin.

Kankaantaan koulun opetus siirtyy kevään 2025 ajaksi vanhan lukion tiloihin 

Nokian Kankaantaan koulun opetus siirtyy 3.3.2025 väliaikaisesti vanhan lukion tiloihin. Väistötiloihin siirtyminen johtuu Kankaantaan koulussa tehtävästä käyttövesiverkoston saneerauksesta. Väistötiloina toimivat vanhan lukion tilat sekä Kankaantaan koulun tontilla oleva väistötila. Koulutyö Kankaantaan koululla jatkuu normaalisti syyslukukauden alusta eli 6.8.2025 alkaen. 

Kuplia ja ruutuja -julkaisu

Nokian kaupungin kirjasto- ja kulttuuripalvelut on tuottanut sarjakuvaan sukeltavan, vinkkauksellisen ja lukuinnon kasvattamiseen tähtäävän kirjan – erityisesti nuorille ja aikuisille. Tarkoituksena on tehdä näkyväksi sarjakuvaa taiteen lajina, mutta myös kult-tuurisena ja kulttuurihistoriallisena ilmiönä, joka on samaan aikaan monelle vieras ja silti niin kovin tuttu.

Nokian kaupunki myöntää kesätyötukea

Nokian kaupunki myöntää kesätyötukea nuorten työllistämiseen. Tukea on varattu 125 nokialaisen nuoren työllistämiseen tulevana kesänä. 400 euron arvoinen kesätyötuki voidaan maksaa työnantajalle tai oman kesäyrityksen perustavalle nuorelle. Kesätyötuen hakuaika alkaa 4.3.2024 ja ne myönnetään hakemusten saapumisjärjestyksessä.