Hyppää sisältöön

Nokian kylät

Tässä osiossa pääset tutustumaan Nokian kyliin.
Linnavuori

Linnavuoren asuinalue on syntynyt jatkosodan aikana Linnavuorelle rakennetun lentokoneteollisuuden käyttämän työväen asuinalueeksi. Valtion Lentokonetehtaan Linnavuoren moottoritehdas on toiminut siellä vuodesta 1943 lähtien. Dieselmoottorien valmistus on nykyään amerikkalaisomisteinen Agco Power.

Linnavuori yleisnimenä tarkoittaa korkean ja jyrkkärinteisen mäen tai harjun päälle rakennettua muinaista puolustusvarustusta. Muinaisuudessa Siuron linnavuorelle kuljettiin itäpuolelta. Pohjoisen ja etelän kallion välistä ”satulaa” kutsuttiin Pirunportinaukeeksi. Nykyään vuorelle noustaan länsipuolelta.

Siuron linnavuoren puolustusvarustus sijaitsi vuoren pohjoisella kalliolla. Tuolloin vuorella on ollut nauhamaisesti lakea kiertänyt, kiviselle perustukselle rakennettu usean sadan metrin pituinen puinen muuri. Tämä ilmenee Linnavuoren vanhimmista arkeologisista tutkimuskartoista, jotka ovat 1800-luvun puolivälistä. Kivistä ladotun perustuksen rippeitä on vieläkin näkyvillä. Myöhemmin vuorella on tehty useita tutkimuksia, joista viimeiset 1990-luvun lopulla.

Valitettavasti suuri osa perustuksista hävisi sodan jälkeen, kun silloiset Valtion Lentokonetehdas ja Valtion Metallitehdas, sittemmin Valmet rakennuttivat tuotantoa ja teollisuutta vuoren itä- ja länsipuolelle. Rakennusvaiheessa kalliota louhittiin molemmilta puolilta, jolloin muun muassa itäinen kulkureitti hävisi.

Osan perusmuurin hävitystyöstä oli tehnyt jo ainakin 1930-luvulla nuoriso, jonka huvina oli heitellä vuorelta kiviä Jokisenjärveen. Siihen aikaan vuori seisoi rannalla ja nykyinen tie on tehty pengerrykselle. (Lähde: Siuron Linnavuoren huipulla – Nokia)

Linnavuoressa on uimaranta, koulu, kauppa sekä muita palveluita.

Pinsiö

Pinsiö on kylä Nokian, Hämeenkyrön ja Ylöjärven alueella. Maantieteellisinä rajoina ovat Pinsiön harju, Seinävuoren ja Kaitajärven maasto, Hopeatie ja Kivikesku. Pinsiö valittiin vuonna 2014 vuoden kyläksi Pirkanmaalla. Pinsiö-sana juontuu todennäköisesti vironkielisestä sanasta pinsu, joka tarkoittaa kylmää, karua ja köyhää paikkaa. Sellainen paikka Pinsiö ei enää ole, sillä 400 hehtaaria suota on muutettu viljelymaaksi. Vanhimmat kalamajat ovat tutkitusti 1500-luvulta, mutta asutus on alkanut luultavimmin vasta 1700-luvulla.

Pinsiö on tunnettu Pinsiön kirkosta, joka on hirsinen erämaakirkko ja talkoohengen symboli. Kyläläiset rakensivat kirkon itse, ja se vihittiin käyttöön 4. joulukuuta 1950. Lokakuussa 2000 kirkossa sattui tulipalo, joka sai alkunsa sähkölaitteista. Tulipalon vuoksi kirkon 50-vuotisjuhla jouduttiin siirtämään.

Kylän alueella on myös ulkoilualueita ja retkeilyreittejä, jotka houkuttelevat luonnonystäviä. Pinsiössä Nokian kaupungin maa-alueella on tunnettu maataideteos, Yltä ja Alta – Up and Under, jonka on suunnitellut Nancy Holt (1938-2014). Holt on yhdysvaltalainen kansainvälisesti tunnettu monumentaali- ja maataiteen kehittäjä, jonka teoksia on julkisissa kokoelmissa eri puolilla maailmaa. Yltä ja alta valmistui vuonna 1998. Teos on samanaikaisesti korkeatasoinen taideteos, ulkoilu- ja retkeilyalue ja erilaisten tapahtumien järjestämiseen soveltuva alue. Pinsiö-Seuran ylläpitämä ja talkootyöllä rakentama laavu nuotiopaikkoineen sijaitsee teoksen lähellä paikassa, josta teoksen näkee ylhäältä parhaiten.

Sarkola

Sarkolan kylä on enemmän kuin kylä!

Se on maata ja seutua idyllisessä kylämaisemassa, jossa kumpuilevat maastot kutsuvat pyöräilemään ja järvet vesireiteille. Sarkolassa luodaan oman näköistä kulttuuria: se on villasukkia, teatteria, biohiiltä ja liikunnan iloa. Se on raitilla pörisevä traktori, pörriäinen niityllä ja maukasta lähiruokaa. Sarkolassa jokainen vieras otetaan vastaan kuin vanha ystävä, eikä sarkolalainen, huikean pöhinän innostus voi olla tarttumatta satunnaisen kyläilijän matkaan.

Rento ja tunnelmallinen kylämeininki kutsuu puoleensa kylämaisemassa, joka on kuin suoraan vanhasta suomifilmistä. Sarkolassa sijaitseva, historiallisesti merkittävä  Suoniemen kirkko on  vuodelta 1803 ja sen kellotapuli vuodelta 1820.

Vahalanden kulttuuritalo on enemmän kuin talo!

Sarkolan kyläyhdistyksen toiminta- ja tapahtumapaikka Vahalanden kulttuuritalo palvelee keskeisellä sijainnilla kylän parhaassa idyllisissä. Se on paikka ihmisten unelmille, toiveille ja teoille. Kulttuuritalolla järjestetään innostavaa toimintaa, harrastusmahdollisuuksia sekä erilaisia tapahtumia. Biohiiletyksen edistäminen on kyläyhdistyksen toiminnan ilmastoviisas tavoite.

Sarkola on tunnettu vahvasta identiteetistä ja yhteisöllisestä ilmapiiristään.

Tehdään itse, tehdään yhdessä!

Eksy ja löydä – loppujen lopuksi kaikki tiet tuovat Sarkolaan.
Landella luodaan luonnollisesti!

Siuro

Siuron kylän historia ulottuu pitkälle menneisyyteen. Siuronkosken alueella on arveltu olleen asutusta jo kivikaudella. Otollinen sijainti vesireittien varrella on tuonut alueelle jo varhain erilaista yritystoimintaa, asutusta ja teollisuutta. Siuro-nimi tarkoittaa kahden veden välissä olevaa paikkaa. Siuron-Linnavuoren alueen teollinen perinne elää vieläkin voimakkaana metalliteollisuudessa.

Nykyään omaleimainen ja tunnelmallinen Siuro tarjoaa monenlaista nähtävää ja tekemistämyös vierailijalle. Siuronkosken upeat maisemat kutsuvat vesille kalastamaan tai melomaan. Siuronkoski on suosittu kalastuskohde toutaimen pyyntiin.

Siuronkallion tunnelmalliset, kapeat kylätiet puolestaan houkuttelevat rauhalliselle kävelyretkelle ja kosken kupeessa sijaitseva legendaarinen Koski-Baari syömään sekä virvokkeille.

Knuutilan kartanomiljöö tarjoaa oivalliset puitteet erilaisille perhejuhlille sekä kokouksille. Kartanon luhtirakennukseen valmistui vuonna 2004 myös Aittahotelli.

Siuron maisemat ja ilmapiiri ovat innoittaneet monia taiteilijoita. Penttilän vanhan koulun pihapiirissä voi tutustua taiteilijaprofessori Ossi Somman taidepihaan. Kesäaikaan kosken partaalla sijaitsevassa Siuron Voimalassa järjestetään erilaisia näyttelyitä ja tapahtumia.

Siuron kirkko on Heikki Tiitolan suunnittelema puujugendtyylinen kirkko, joka rakennettiin alun perin vuonna 1910 rukoushuoneeksi. Kirkoksi rakennus vihittiin vuonna 1938.

Sorva

Sorvan kylä kulkee nauhamaisesti Pyhäjärven rantaa pitkin. Luoteessa kylä rajoittuu Turuntiehen. Nokian keskustaan on matkaa 3-10 km ja Tottijärven kyläkeskukseen n. 7 km. Sorva houkuttelee sekä vakituisia että vapaa-ajan asukkaita rauhallisuudellaan sekä luonnonläheisyydellään.

Riihilahden vapaa-ajantalo toimii kylän yhteisenä kokoontumispaikkana, jossa Sorvan kyläyhdistys järjestää muun muassa juhlia, saunailtoja ja kylätapaamisia. Riihilahden vapaa-ajantaloa sekä mökkejä on madollista vuokrata myös yksityistilaisuuksiin.

Taivalkunta

Taivalkunnan kylä käsittää alueen Nokianvirran eteläpuolisella ranta- alueella kaavoitetulta alueelta lähtien aina entiselle Suoniemen rajalle saakka. Taivalkunnan kylämaisema on avaraa ja kauniisti kumpuilevaa viljelymaisemaa, joka rajoittuu pohjoispuolella Nokianvirtaan ja järvenä avautuvaan Kuloveteen. Eteläpuolella se rajoittuu jyrkkiin, jylhiin rinteisiin ja metsämaisemaan.

Kyläyhdistys ylläpitää alueen perinteitä järjestämällä esimerkiksi talvitapahtumia ja puurojuhlia. Taivalkunnan koulu toimii joka sunnuntai kaikille avoin kohtaamispaikkana. Taivalkunnan kylätalolla on sunnuntaisin viikoittainen hetki, johon voi tulla piipahtamaan kahville tai vaihtuvien teemojen äärelle.

Tottijärvi

Tottijärvi on Pirkanmaan Vuoden Kylä 2022. Kylällä on pitkä historia. Muistoja menneisyydestä löytyy Perinnemakasiini-museosta ja vuonna 1841 valmistuneesta kirkosta.

Kylän koulu toimii opetus- ja vapaa-ajan käytössä, ja paikallinen päiväkoti on koulun pihapiirissä.

Tottijärvi on vireä, aktiivinen sekä elinvoimainen maalaiskylä, jonka asukkaiden keski-ikä on vähän yli 40 vuotta. Eri yhdistykset ja seurat tarjoavat omalla kylällä monipuolista toimintaa. Tottijärven kylällä on mahdollisuus harrastaa liikuntaa, kädentaitoja, kalastusta, musiikkia, erätaitoja, lasten-, nuorten-, perheiden tai senioreiden toimintaa.

Toiminta- sekä kokoontumistiloina toimivat Jukola, seurakuntatalo, Hämyslava sekä Eräpirtti. Suuren suosion saanut kesätori on avoinna kesälauantaisin, ja perinteisistä lavatansseista pääsee nauttimaan Hämyslavalla. Tottijärvellä toimii usean eri alan yrittäjiä, joten omalta kylältä löytyy monia palveluja.

Tottijärvi sijaitsee luonnon ja rauhan keskellä mutta silti lyhyen matkan päästä isoimmista kaupungeista. Kaunis luonto ja upeat järvimaisemat ovat Tottijärven helmiä. Luonto ja metsän antimet ovat lähellä.

Kylän tapahtumista, palveluista ja elämästä kerrotaan kaksi kertaa vuodessa ilmestyvässä Tottijärven Kylälehdessä.

Marianne Karhumaa

Hankekoordinaattori