Uratarinat

Varhaiskasvatuksen erityisopettaja, metsuri, nuoriso-ohjaaja sekä harjoittelussa ollut opiskelija kertovat työskentelystään Nokian kaupungilla. Mikä heille tuottaa työssään iloa?
Opettajuutta arvostetaan Nokialla
Eeva Uskali toimii Nokialla varhaiskasvatuksen erityisopettajana. Hän aloitti vuonna 2018 varhaiskasvatuksen opettajana Harjuniityn päiväkodissa – jossa työpiste yhä sijaitsee – ja on sittemmin kouluttautunut erityisopettajaksi. Erityispedagogiikan parissa työ liikkuu neljän päiväkodin välillä.

Nokialla on hyvä maine alallamme, ja kun paikka täällä avautui, hain heti. Jo ensimmäinen puhelu rekrytointivastaavan, nykyisen esihenkilöni, kanssa vakuutti. En ole katunut päivääkään, että tulin tänne töihin! Uskali vakuuttaa.
Nokiaa on ollut helppo suositella alan ihmisille: Facebookissa on varhaiskasvatuksen opettajien ryhmä, ja kun Helsingistä Pirkanmaalle muuttanut ammattilainen kysyi suosituksia työpaikoista, Uskali vinkkasi Nokiasta. Nyt nämä kaksi ovat kollegoita.
Opettajuutta arvostetaan Nokialla
Uskalin mukaan Nokialla arvostetaan opettajuutta. Tämä näkyy muun muassa siinä, miten henkilöstöä kuunnellaan ja ammatillista kehittymistä tuetaan: opintovapaa on järjestynyt aina. Palkoissa Nokia on seutukunnan kärkipäätä. Työ on lisäksi organisoitu niin, että se on mahdollista hoitaa hyvin.
Nokialla opettajien SAK-työaika – eli suunnitteluun, arviointiin ja kehittämiseen määrätty aika – toteutuu aina. Tämä ei ole läheskään kaikkialla tilanne. Lisäksi SAK-työajan voi halutessaan tehdä myös työpaikan ulkopuolella.
Pedagogista osaamista jaetaan, sillä päiväkotiryhmissä on lähes poikkeuksetta kaksi opettajaa. Uskali kokee, että jokaista ammattiryhmää arvostetaan, ja hän itse on ollut vaikuttunut esimerkiksi lastenhoitajien ja ohjaajien ammattitaidosta.
Akut tyhjentyvät, jos ei omasta jaksamisesta huolehdi
Työn haasteiksi Uskali mainitsee oman työn organisoinnin. Nykyinen työ erityisopettajana on itsenäistä, ja työtehtävät ovat moninaiset. Vuorovaikutteinen työ tyhjentää akut tehokkaasti.
Jokaisella on vastuu oman työnsä johtamisesta, mutta myös lähiesihenkilöiden rooli on tärkeä. Hyvä lähijohtaminen on välttämätöntä, jotta peruspäiväkotiarki sujuu ja henkilöstö voi hyvin. On syytä olla hereillä, että tähän riittää myös jatkossa aikaa.
Parhaita asioita Nokialla on Uskalin mielestä uimahalli. Toisinaan päivä on alkanut aamu-uinnilla ennen töitä, ja uimahalliin saa myös hyvän henkilöstöedun.
Nokian kaupunki lupaa, että ”Työ on sopiva osa elämää.” Uskali kokee, että tämä myös toteutuu.
Työ varhaiskasvatuksessa on äärimmäisen merkityksellistä, sillä saamme tukea lapsia heidän kehitysvaiheissaan ja auttaa heitä kukoistamaan. Samalla on tärkeää huolehtia muustakin elämästä: työ mahdollistaa elämän, mutten elä pelkkää työtä varten.
Säännölliset työajat ilahduttavat metsuria
Metsuri Tuomas Aaltonen siirtyi Nokian kaupungille yksityisestä metsäalan yrityksestä. Aiempi työ sisälsi paljon reissuhommia, esimerkiksi rautateiden suoja-alueiden puuston hoitoa. Niinpä Aaltonen osaakin nyt arvostaa työpaikkaa lähellä kotikulmia.

Kaupungin metsurin työ sisältää rakennetun ympäristön metsätöitä: eri kokoisten puuvartisten kasvien kaatamista ja raivaamista. Nokian kaupungilla on laajat omistukset virkistysmetsiä ja muita hoidettavia alueita, joten työsarkaa riittää. Talvella työtehtäviin kuuluu myös lumitöitä ja muita tehtäviä.
Itsenäistä työtä ja tiimin tukea
Nokian infrapalveluissa työskentelee Aaltosen mukaan mukavia ja osaavia kollegoja.
Jokainen puu on yksilö ja puunkaadot ovat joskus haastavia. On hyvä saada tukea kokeneilta kollegoilta. Jokaista ongelmaa ei tarvitse itse ratkaista. Toisaalta myös itsenäinen työskentely on mahdollista. Yksinkin saa olla, jos haluaa.
Alkuperäiseltä koulutukseltaan Aaltonen on metsätalousinsinööri. Hän työskenteli joitain vuosia insinöörin tehtävissä, mutta suorittava työ tuntuu enemmän omalta kuin toimihenkilönä työskentely.
Tykkään enemmän toteuttaa kuin suunnitella. Ja voin hyödyntää koulutustani nytkin, minulle on siunaantunut työnjohdollisia tehtäviä. Metsurin perustöissäkin on etua siitä, että on suunnittelun osaamista.
Työkohteet sijaitsevat usein lähellä asutusta. Kaupunkilaiset esittävät toiveita ja niitä toteutetaan mahdollisuuksien mukaan. Metsuri saakin palautetta työstään suoraan asukkailta – pääsääntöisesti kiittävää.
Turvallinen ja luotettava työnantaja
Aaltonen pitää Nokian kaupunkia turvallisena ja luotettavana työnantajana. Säännölliset työajat ja joustavasti sovittavat lomat sujuvoittavat elämää.
Työtahti on sellainen, että jaksaa töiden jälkeen tehdä muutakin. Kyse on fyysisestä työstä, joten pitää myös itse muistaa malttaa. On osa ammattitaitoa työskennellä siten, että ei kuormita itseään liikaa. Tässä työssä ei tehdä urakalla vaan laatu ratkaisee.
Vaikka työ onkin fyysistä, keho tarvitsee muutakin liikuntaa. Aaltonen huolehtii jaksamisestaan kuntosalilla treenaamalla. Metsä kiinnostaa häntä myös vapaa-ajalla – harrastuksiin lukeutuu luonnossa liikkumista, lintujen seuraamista ja mökkeilyä.
Nokialla nuorisotyöhön saa tuoda omat mausteensa
Joskus tie nuoruuden toiveammattiin käy mutkan kautta. Nokian kaupungilla kaksi vuotta nuoriso-ohjaajana työskennellyt Marjo Eriksson ehti yläkoulun jälkeen käydä neljä eri koulua, ennen kuin kouluttautui nuoriso-ohjaajaksi – ja pääsi heti töihin Nokialle.

Olin käynyt Nokialla ehkä kerran elämässä, mutta opiskelukaverini oli tullut tänne töihin. Niinpä minäkin hain. Nokian kaupungin haastattelusta jäi niin hyvä mieli, että olisi tosissaan harmittanut, jos en olisi päässyt.
Työ kuljettaa myös kouluihin
Nokialla nuoriso-ohjaaja pääsee tekemään töitä niin nuorisotilalla kuin kouluissa, joissa käydään puhumassa esimerkiksi vuorovaikutus- ja tunnetaidoista, murrosiästä, seksuaalisuudesta ja päihteistä
Mielestäni on kauhean kiva, että Nokialla työssä on mukana myös koulunuorisotyö. Se tuo työhön monipuolisuutta. Kouluilla saan olla “se vapaa-ajan tyyppi”.
Erityisen iloinen Eriksson on siitä, että hän saa ammentaa työhönsä aiemmista koulutuksistaan. Unelma musiikin ja työn yhdistämisestä on toteutunut, sillä Nokian kaupungilla annetaan tilaa tuoda työhön omia mausteita.
Olen yhdeltä koulutukseltani lauluntekijä ja kehitellyt Biisipajan, jossa teen nuorten kanssa musiikkia. Järjestämme lisäksi Silta-kampuksen musiikkiluokassa bändikerhon tapaamisia, joissa lauletaan ja harjoitellaan kappaleita. Nyt kun olen saanut työparin, joka on myös musiikki-ihmisiä, se on kuin nenä päähän kehittämään tätä eteenpäin.
Uudet tilat mahdollistavat monipuolisemman tekemisen
Työpaikka on todellinen “näköalapaikka”, aivan keskellä kaupunkia, Pirkkalaistorin laidalla. Toki nuorisotyölle on myös muita tiloja eri puolilla kaupunkia.
Uusi tila avattiin syksyllä, ja se tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia niin musiikkiin kuin esimerkiksi ompelukerhoon. Yksi Erikssonin aiemmista ammateista on nimittäin ompelija, ja ompelukonekin on jo saatu lahjoituksena.
Toimintaa kehitetään nuorten lähtökohdista. Jokainen yläkoululuokka on käynyt uusissa tiloissa vierailulla ja yhdessä nuorten kanssa luotiin tilan säännöt. Haluamme, että paikka edustaa nuorille turvallisuutta.
Kun sekä fasiliteetit että työporukka ovat viimeisen päälle, on työssä helppo viihtyä. Ajankäyttö on tosin välillä haaste ja kalenteri täynnä eri paikoissa tehtävän työn johdosta.
Ei mikään työ ole aina kivaa, mutta olen kyllä viihtynyt kauhean hyvin! Olen sanonut nuorillekin, ettei heti ole pakko tietää, mikä sinusta tulee isona. Voit hyödyntää kaikkea osaamistasi elämässäsi.
Harjoittelijana Nokian kaupungilla
Arkkitehtiopiskelija Elma Mettälän mielestä elämässä on tärkeää löytää itselleen mielekkäät asiat, joiden kautta voi toteuttaa unelmiaan – esimerkiksi mieleiset työtehtävät ja innostava työpaikka. Arkkitehdin ammatti on kulkenut Mettälän ajatuksissa 11-vuotiaasta asti.

Vanhempani ovat kertoneet, että rakennukset ja arkkitehtuuri ovat kiehtoneet minua jo ihan pienenä. Vuosien varrella on vahvistunut ajatus, että tämä on oma juttuni. Yläasteella ja lukiossa en tietysti voinut vielä tietää, mitä työ käytännössä olisi. Tein kuitenkin ainevalintoja opintoja silmällä pitäen ja hakeuduin pääsykokeisiin heti kirjoitusten jälkeen.
Sopivasti haasteita
Kolmen vuoden opintojen jälkeen Mettälä on vakuuttunut, että oma ala on löytynyt. Kesätyö arkkitehtiharjoittelijana Nokian kaupungin kaavoituksessa oli hänelle ensimmäinen oman alan työpaikka.
Olen päässyt tutustumaan alaan tosi monipuolisesti. Työtehtäväni liittyvät ensisijaisesti kaavoitukseen ja kaupunkisuunnitteluun. Laadin kaavoitukseen liittyviä selostuksia ja asiakirjoja, valmistelen pienempiä asemakaavamuutoksia ja avustan laajemmissa kaavahankkeissa. Vastuuta annetaan sopivissa määrin, huomioiden osaamistasoni harjoittelijana.
Kaavaprosessit ovat pitkiä ja ne sisältävät monia vaiheita, joten neljän kuukauden kesätyörupeaman aikana ehtii nähdä vain osan prosessista.
Nokia on kehittyvä kaupunki ja asiat edistyvät koko ajan. On hienoa seurata, miten ne projektit etenevät, joissa olen ollut itse mukana.
Mukava työskennellä hyvässä työyhteisössä
Mettälän mielestä Nokian kaupunki on hyvä työnantaja. Mielikuva työnantajan luotettavuudesta syntyi jo hakuprosessissa. Kuntarekryn kautta tapahtunut prosessi sujui mainiosti ja työnantajaan pääsi tutustumaan jo hakuvaiheessa.
Päivittäisessä työssä vahvimmin korostuu ihana työyhteisö. Työskentelyilmapiiri on mukava, töitä tehdään yhdessä ja pääsen tutustumaan myös muiden alojen ihmisiin. Kaikki ovat ottaneet minut vastaan lämpimästi ja on kiva mennä töihin.
Kokemuksensa perusteella Mettälä suosittelisi Nokiaa työnantajana muillekin.
Ainakin oman alan opiskelijoille, tai toisaalta miksei ihan kaikille. Olen saanut tosi positiivisen kuvan työnantajasta, ei mitään pahaa sanottavaa. Pidän itsekin Nokiaa mahdollisena työnantajana myös tulevaisuudessa.
Kuka olet?
Valitse kuka olet tai mistä asioista olet kiinnostunut, niin autamme sinut parhaiten juuri sinulle sopivan sisällön pariin.
Muuttaja tai rakentaja
Valitse alta sopiva vaihtoehto, niin löydät helposti ohjeet ja palvelut Nokialle muuttamiseen, rakentamiseen ja tontin ostamiseen.Tontin ostaja
Tutustu Nokian alueisiin, palveluihin ja asumisen mahdollisuuksiin.Rakentaja tai rakennuttaja
Löydä ohjeet lupiin, kaavoitukseen ja rakentamisen käytäntöihin.Nokialle sijoittumista harkitseva
Tutustu Nokian alueisiin, palveluihin ja asumisen mahdollisuuksiin.-
Tervetuloa Nokialle

-
Kasvatus ja opetus

-
Hyvinvointi ja vapaa-aika

-
Asioi ja osallistu

-
Kaupunkiympäristö

-
Liikenne

-
Nokialainen aikuinen
Valitse seuraavista sopiva, niin kykenemme tarjoamaan sinulle juuri sinua kiinnostavia sisältöjä.Vanhempi tai huoltaja
Valitse vielä seuraavista vaihtoehdoista.Alle kouluikäisen vanhempi tai huoltaja
Hienoa! Alta löydät sisältöjä, jotka varmasti kiinnostavat sinua.Kouluikäisen vanhempi tai huoltaja
Loistavaa, kouluikäisen vanhempi! Nyt pääset tutustumaan kohderyhmäsi suosituimpiin sisältöihin.-
Kasvun- ja opinpolku

-
Kouluun ilmoittautuminen

-
Päiväkoti- ja kouluruokailu

-
Opetuksen työ- ja loma-ajat

-
Wilma

-
Koulukuljetus

-
Koululaisten iltapäivätoiminta

-
Kesäkerhot ja harrastamisen Nokian malli

-
Lapsiystävällinen Nokia

-
Uimahalli

-
Liikunta ja ulkoilu

-
Monitoimipuistot

-
Leikkipaikat

-
Viheralueet

-
Lastenkulttuuri

-
Kaikukortti

-
Kirjasto

-
Rakenna kotisi Nokialle

-
Nuoren vanhempi tai huoltaja
Etsitkö sisältöjä, joista voisi olla hyötyä perheesi nuorelle? Tälle sivulle on koottu linkkejä nuoren toisen astee opiskeluun, harrastamiseen ja hyvinvointiin liittyen.
Olen kiinnostunut työ- tai harjoittelumahdollisuuksista
Hienoa! Alla olevan linkin takaa löydät tietoa Nokian kaupungista työnantajana sekä ohjauksen avoimiin työpaikkoihin.Olen kiinnostunut vapaa-ajanviettomahdollisuuksista
Löydät Nokialta paljon erilaisia harrastus- ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksia. Alle on kerätty suosituimpia sisältöjämme.Olen kiinnostunut kunnallisesta päätöksenteosta
Loistavaa! Alle on kerätty päätöksentekoon liittyviä sisältöjä.
Nuori
Tervehdys, nuorten asioista kiinnostunut! Valitse seuraavista sopiva, niin kykenemme tarjoamaan sinulle juuri sinua kiinnostavia sisältöjä.4.-6. luokkalainen
Alle olemme koonneet juuri sinua koskevia sisältöjä!-
Nuorisotilat

-
Kesäkerhot ja harrastamisen Nokian malli

-
Lastenkulttuuri

-
Kirjasto

-
Ohjattu liikunta

-
Uimahalli

-
Päiväkoti- ja kouluruokailu

-
Osallisuus ja vaikuttaminen

-
Lapsiystävällinen Nokia

-
7. luokkalainen - 17-vuotias
Tässä sisältöjä, jotka voisivat kiinnostaa juuri sinua!9. luokkalainen - 29-vuotias
Hienoa! Tässä koostetusti sisältöjä, jotka on tarkoitettu ikäisellesi.
Seniori
Hei nokialainen seniori! Tälle sivulle olemme koonneet sisältöjä, jotka saattaisivat kiinnostaa juuri sinua.



































