Puistoruokailu

Puistoruokailu toteutettiin 1.-18.6.2026 Nokialla onnistuneesti. Ruokaa jaettiin yhteensä 2227 annosta ja oheisohjelmaan osallistui yli 600 lasta ja nuorta. Vastaathan asiakaspalautekyselyyn, jos osallistuit puistoruokailuun!
Kiitos kaikille osallistuneille ja puistoruokailun toteuttajille: Nokian nuorisopalvelut, ateria- ja siivouspalvelut, Varikko ja MLL Nokian yhdistys. Kiitos myös oheisohjelman tuottajille.
Puistoruokailun asiakaspalautekysely
Painikkeesta löytyvän Forms- lomakkeen kautta voit jättää palautetta Nokian ensimmäisestä Puistoruokailusta. Vastaathan vain, jos olet osallistunut. Vastauksia käytetään toiminnan jatkon suunnitteluun, sekä kehittämiseen. Vastauksia kerää Nokian kaupunki.
Puistoruokailu toteutetaan maanantaista perjantaihin juhannusaattoa lukuun ottamatta Poutunpuistossa 1.–18.6.2026. Lämpimiä ruoka-annoksia jaetaan maksutta alle 18-vuotiaille nokialaisille klo 12 -13 tai niin kauan kuin ruokaa riittää.
Puistoruokailut toteutetaan Nokian kaupungin ja muiden toimijoiden yhteistyönä. Puistossa on päivittäin paikalla turvallisia aikuisia: Nokian kaupungin nuorisotyöntekijöitä sekä mm. MLL:n ja Pirhan työntekijöitä.
Lapsilla ja nuorilla tulee olla syömään tullessa mukanaan oma astia ja ruokailuvälineet. Lounaat voivat sisältää ruoka-aineita, jotka eivät sovellu erityisruokavalioita noudattaville. Ruokien tuoteselosteet ovat nähtävillä paikan päällä. Lapset ovat puistoruokailussa huoltajansa vastuulla.
Tervetuloa syömään ja ulkoilemaan!
Ota mukaan omat ruokailuvälineet: lusikka, haarukka ja lautanen, jolta voi syödä myös keittoa.
Jos haluat juoda ruuan kanssa vettä, ota oma vesipullo mukaan!
Pukeudu sään mukaan. Ruokailemme ulkona. Voit ottaa istuinalusen tai viltin mukaan.
Tarjolla on myös kivaa ohjelmaa! Ohjelmakalenterin löydät tältä sivulta.
Paikalla on henkilökuntaa, joka mielellään auttaa ja opastaa paikan päällä.
Ruoanjakelusta vastaavat Mannerheimin Lastensuojeluliiton Nokian yhdistyksen työntekijät/ ohjaajat ja lämpimän aterian (pääateria + pillimehu) valmistaa kaupungin ateria- ja siivouspalvelut.
Pieni sade ei haittaa puistoruokailun järjestämistä, mutta huonolla säällä ruokailu järjestetään nuorisotila Nuksussa (Pirkkalaistori 1). Seuraa ilmoittelua.
Puistoruokailussa toimimme kaikille turvallisemman tilan periaatteiden mukaisesti. Jos havaitset tai koet puistoruokailuissa asiatonta käytöstä, ota yhteys paikalla olevaan henkilökuntaan ja/tai koordinaattori Jenna Tiusaseen tai Taru Virolaiseen. Yhteystiedot löydät sivun alalaidasta. Yhteydenotot ovat täysin luottamuksellisia.
Turvallisemman tilan periaatteet
- Kaikilla on lupa olla. Kaikilla on oikeus osallistua rauhassa.
- Puhu kauniisti! Ole ystävällinen. Muista sanoa kiitos.
- Kerro aikuisille, jos joku asia mietityttää tai harmittaa.
- Nuori – olet esimerkkinä pienemmille. Ota pienemmät lapset huomioon ja auta heitä.

Ruokalista 1.-18.6.2026
Huom! Muistathan ottaa mukaasi vettä, jos juot mieluummin sitä ruoan kanssa.
Maanantai 1.6.
Lempeä kanakeitto L, G
Sämpylä
Pillimehu
Tiistai 2.6.
Nakkikastike L,G
peruna
Sämpylä
Pillimehu
Keskiviikko 3.6.
Kalapuikko L, M
Perunasose L, G
Sämpylä
Pillimehu
Torstai 4.6.
Jauhelihaperunasoselaatikko L, G
Sämpylä
Pillimehu
Perjantai 5.6.
Broiler-riisikasvis-vuoka L, G
Sämpylä
Pillimehu
Maanantai 8.6.
Mustamakkara L, M
Sinappi
Perunasose L, G
Sämpylä
Pillimehu
Tiistai 9.6.
Siskonmakkarakeitto L, G
Sämpylä
Pillimehu
Keskiviikko 10.6.
Lohimurekepihvi l, M, G
Tillikermaperuna L, G
Sämpylä
Pillimehu
Torstai 11.6.
Jauhelihamakaroni-laatikko L
Ketsuppi
Sämpylä
Pillimehu
Perjantai 12.6.
Broilerkasvis-keitto M, L, G
Sämpylä
Pillimehu
Maanantai 15.6.
Kirjolohikiusaus L, G
Sämpylä
Pillimehu
Tiistai 16.6.
Kanapasta L
Ketsuppi
Sämpylä
Pillimehu
Keskiviikko 17.6.
Lihapyörykkä M
Lohkoperunat
Sämpylä
Pillimehu
Torstai 18.6.
Broileripyttipannu M, L, G
Ketsuppi, sinappi
Sämpylä
Pillimehu
Tuoteselosteet nähtävillä ruokailupaikalla.
Muutokset mahdollisia.
Oheisohjelma
Oheisohjelmaa järjestetään Poutunpuistossa puistoruokailun yhteydessä päivittäin niin kauan kuin osallistujia riittää, kuitenkin enintään klo 14.30 saakka. Huonolla säällä oheisohjelmaa ei järjestetä, tästä tiedotetaan erikseen. Ohjelmaan osallistuakseen ei tarvitse ottaa omia välineitä mukaan, mutta huomioi tarkoituksenmukainen pukeutuminen (esim. vesikamppailu 5.6.).
Puistossa on myös tarvikkeita omatoimiseen tekemiseen.
Oheisohjelmaa järjestävät nuoriso-, liikunta-, kirjasto- ja kulttuuripalvelut ja MLL Nokian yhdistys. Ohjelmaa tuottavat myös ulkopuoliset toimijat: Taikahile, Tampereen taidekasvatus ry ja Tapahtumaleijonat.
Ohjelmamuutokset ovat mahdollisia. Päivitämme mahdollisista muutoksista Instagram -tilillä @nuortennokia
| Maanantai 1.6. | Tiistai 2.6. | Keskiviikko 3.6. | Torstai 4.6. | Perjantai 5.6. |
| Maalausta ja värittelyä | Glitter-maalauksia Taikahileeltä | Liikunta-palveluiden toimintaa | Lukukoirat, satutuokio ja pihapelit | Vesikamppailu Tapahtuma-leijonilta klo 12.30-14.30 |
| Maanantai 8.6. | Tiistai 9.6. | Keskiviikko 10.6. | Torstai 11.6. | Perjantai 12.6. |
| Onginta ja tietovisa | Sirkustelua, Tampereen taidekasvatus ry klo 12.30-14.30 | Liikunta-palveluiden toimintaa | Lukukoirat, satutuokio ja pihapelit | Köydenveto-peli Tapahtuma-leijonilta klo 12.30-14.30 |
| Maanantai 15.6. | Tiistai 16.6. | Keskiviikko 17.6. | Torstai 18.6. | Perjantai 19.6. |
| Musiikkia ja reaktiopeli | Saippuakupla-taidetta Taikahileeltä klo 12.30-14.30 | Liikunta-palveluiden toimintaa | Lukukoirat, PokemonGo-opastusta ja lautapelejä | Juhannus-aatto, ei ruokailua eikä oheisohjelmaa |
Lisätietoja
Jenna Tiusanen
Koulunuorisotyön koordinaattori
Puhelin
+358 44 4862 019Sähköposti
jenna.tiusanen@nokiankaupunki.fiTaru Virolainen
Osallisuus- ja vaikuttamistoiminnan koordinaattori
Puhelin
+358 44 4861 845Sähköposti
taru.virolainen@nokiankaupunki.fi

Kuka olet?
Valitse kuka olet tai mistä asioista olet kiinnostunut, niin autamme sinut parhaiten juuri sinulle sopivan sisällön pariin.
Muuttaja tai rakentaja
Valitse alta sopiva vaihtoehto, niin löydät helposti ohjeet ja palvelut Nokialle muuttamiseen, rakentamiseen ja tontin ostamiseen.Tontin ostaja
Tutustu Nokian alueisiin, palveluihin ja asumisen mahdollisuuksiin.Rakentaja tai rakennuttaja
Löydä ohjeet lupiin, kaavoitukseen ja rakentamisen käytäntöihin.Nokialle sijoittumista harkitseva
Tutustu Nokian alueisiin, palveluihin ja asumisen mahdollisuuksiin.-
Tervetuloa Nokialle

-
Kasvatus ja opetus

-
Hyvinvointi ja vapaa-aika

-
Asioi ja osallistu

-
Kaupunkiympäristö

-
Liikenne

-
Nokialainen aikuinen
Valitse seuraavista sopiva, niin kykenemme tarjoamaan sinulle juuri sinua kiinnostavia sisältöjä.Vanhempi tai huoltaja
Valitse vielä seuraavista vaihtoehdoista.Alle kouluikäisen vanhempi tai huoltaja
Hienoa! Alta löydät sisältöjä, jotka varmasti kiinnostavat sinua.Kouluikäisen vanhempi tai huoltaja
Loistavaa, kouluikäisen vanhempi! Nyt pääset tutustumaan kohderyhmäsi suosituimpiin sisältöihin.-
Kasvun- ja opinpolku

-
Kouluun ilmoittautuminen

-
Päiväkoti- ja kouluruokailu

-
Opetuksen työ- ja loma-ajat

-
Wilma

-
Koulukuljetus

-
Koululaisten iltapäivätoiminta

-
Kesäkerhot ja harrastamisen Nokian malli

-
Lapsiystävällinen Nokia

-
Uimahalli

-
Liikunta ja ulkoilu

-
Monitoimipuistot

-
Leikkipaikat

-
Viheralueet

-
Lastenkulttuuri

-
Kaikukortti

-
Kirjasto

-
Rakenna kotisi Nokialle

-
Nuoren vanhempi tai huoltaja
Etsitkö sisältöjä, joista voisi olla hyötyä perheesi nuorelle? Tälle sivulle on koottu linkkejä nuoren toisen astee opiskeluun, harrastamiseen ja hyvinvointiin liittyen.
Olen kiinnostunut työ- tai harjoittelumahdollisuuksista
Hienoa! Alla olevan linkin takaa löydät tietoa Nokian kaupungista työnantajana sekä ohjauksen avoimiin työpaikkoihin.Olen kiinnostunut vapaa-ajanviettomahdollisuuksista
Löydät Nokialta paljon erilaisia harrastus- ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksia. Alle on kerätty suosituimpia sisältöjämme.Olen kiinnostunut kunnallisesta päätöksenteosta
Loistavaa! Alle on kerätty päätöksentekoon liittyviä sisältöjä.
Nuori
Tervehdys, nuorten asioista kiinnostunut! Valitse seuraavista sopiva, niin kykenemme tarjoamaan sinulle juuri sinua kiinnostavia sisältöjä.4.-6. luokkalainen
Alle olemme koonneet juuri sinua koskevia sisältöjä!-
Nuorisotilat

-
Kesäkerhot ja harrastamisen Nokian malli

-
Lastenkulttuuri

-
Kirjasto

-
Ohjattu liikunta

-
Uimahalli

-
Päiväkoti- ja kouluruokailu

-
Osallisuus ja vaikuttaminen

-
Lapsiystävällinen Nokia

-
7. luokkalainen - 17-vuotias
Tässä sisältöjä, jotka voisivat kiinnostaa juuri sinua!9. luokkalainen - 29-vuotias
Hienoa! Tässä koostetusti sisältöjä, jotka on tarkoitettu ikäisellesi.
Seniori
Hei nokialainen seniori! Tälle sivulle olemme koonneet sisältöjä, jotka saattaisivat kiinnostaa juuri sinua.



































