Hyppää sisältöön

Alhoniityn koulu

Alhoniityn koulu on neljästä kouluyksiköstä koostuva peruskoulu, jossa oppilaat ovat vuosiluokilta 1-9. Alhoniityn koulu sijaitsee Nokian keskustan tuntumassa Nokitiellä. Rajasalmen, Kivimiehen sekä Pitkäniemen kouluyksiköt sijaitsevat Pitkäniemessä.
Alhoniityn koulurakennus
Viimeksi päivitetty: Julkaistu:

Alhoniityn koulu

Alhoniityn koulu on Nokitiellä ja Pitkäniemessä toimiva kokonaisuus, jossa on paljon erilaisia opetusryhmiä. Yläkoululaisia opiskelee useissa erityisluokissa. Henkilökuntaa on lähes 90 ja luokkia 30.

Alhoniityn koulussa toiminnan lähtökohtana on yhteinen vastuu turvallisesta koulupäivästä ja lasten hyvinvoinnista. Yleisopetus sekä suuri erityisopetuksen kokonaisuus toimivat rinnakkain ja muodostavat opetuksellisesti monipuolisen ja joustavan kokonaisuuden. Koulumme arvoissa korostuvat oppilaan ainutlaatuisuus, oman minäkuvan rakentaminen ja yhteisöllisyys. Oppilaita innostetaan oman osaamisensa ja ilmaisunsa kehittämiseen.

Jatkuvana tavoitteenamme on yhteistyön kehittäminen ja lisääminen erityisoppilaiden ja yleisopetuksen oppilaiden kesken. Yhteistyön muotoina ovat mm. retket, juhlat, kerhot sekä taito- ja taideaineiden tuntien pitäminen yhdessä. Toteutamme sitä kunkin oppilaan yksilöllisten taitojen mahdollistamalla tavalla.

Oppilaiden ja huoltajien näkemyksiä otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon toimintaa suunniteltaessa. Koulumme toiminnan lähtökohtana on yhteinen vastuu turvallisesta koulupäivästä ja oppilaiden hyvinvoinnista.

Kuvassa Alhoniityn koulu, Rajasalmen koulu ja Kivimiehen koulu
Yhteystiedot

Alhoniityn koulu

Terhi Anero

Alhoniityn koulun rehtori

Hanna Silander

Koulusihteeri

Alhoniityn koulu

Nokitie 3, 37130 Nokia

Rajasalmen koulu

Minna Viinamäki

Rajasalmen koulun apulaisrehtori

Kivimiehen koulu

Pitkäniemen koulu

Pitkäniemen koulu

Pitkäniementie 14

Puhelin

Elina Muona: +358 40 8246 800 Heidi Korkiakangas: +358 40 6679 897
Koulun lukuvuosisuunnitelma

Koulun lukuvuosisuunnitelma on vuosittain laadittava opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma. Uusi suunnitelma lisätään sivuille aina syyslukukauden alussa.

Alhoniityn koulun lukuvuosisuunnitelma 2026-2027 (pdf)

Koulun käytänteet

Lukuvuoden 2026-2027 ensimmäinen koulupäivä 6.8.26 Alhoniityn koulussa:

1.-3. -luokkalaiset ja erityisopetuksen luokat K A-D klo 9-12

4.-6. -luokkalaiset ja erityisopetuksen luokat K E-I klo 10-13

Löytötavarat

Lukuvuoden aikana kertyneet löytötavarat kerätään aulassa oleviin laatikoihin, josta oppilaat tai heidän huoltajansa voivat käydä etsimässä omia tavaroitaan ja vaatteitaan. Koulu ei vastaa löytötavaroista.

Pysäköinti ja saattoliikenne

Koulun pihassa on kääntöympyrä saattoliikennettä varten. Koska koululla on paljon kuljetusoppilaita ja taksiliikennettä, toivomme, että mahdollisimman moni oppilas kävelisi pihaan hieman kauempaa. Henkilökunnan parkkipaikka sijaitsee koulun takana.

Iltapäiväkerhot

Alhoniityn koulussa toimii kolme iltapäiväkerhoa. Kerhotilat ovat koulun päärakennuksen tiloissa.

Rajasalmen koulu

Rajasalmen koulu

Rajasalmen koulu on Alhoniityn koulun alaisuudessa toimiva kouluyksikkö.

Oppilaat opiskelevat toiminta-alueittain tai oppiainejakoon perustuvan opetuksen mukaisesti. Kaikki oppilaat tarvitsevat vahvaa oppilaskohtaista tukea.

Rajasalmen koulun oppilaat ovat pidennetyn oppivelvollisuuden oppilaita. Oppiainejakoisessa opetuksessa olevilla oppilailla oppiaineiden tavoitteita usein rajataan.

Koulussa on huomioitu erityisopetuksen tarpeet, muun muassa opetuksen eriyttämistilat  ja opetusvälineet sekä henkilökuntaresurssina. Luokissa on opetuksen tukena älytaulut.

Rajasalmen koulu on rakennettu 2015 Nokian Pitkäniemen alueelle. Koulu sijaitsee Pyhäjärven rannalla, kauniilla puistoalueella, jota hyödynnetään opetuksessa. Koulussa on aidattu leikkipiha, mahdollisuus käyttää liikuntasalia ja opetuskeittiötä. Lasitettu, suuri parveke helpottaa liikuntaesteisten oppilaiden välituntiulkoilua.

Rajasalmen koulun oppilaat tulevat pääsääntöisesti kolmelta taholta:

  1. Nokialaiset toiminta-alueittain opiskelevat oppilaat
  2. Pirkanmaan hyvinvointialueen kehitysvammaisten kuntoutusyksikössä samassa rakennuksessa kuntoutuksessa olevat lapset ja nuoret
  3. Lähikunnista kotoa käsin kulkevat oppilaat

Yhteystiedot

Minna Viinamäki

Rajasalmen koulun apulaisrehtori

Rajasalmen koulun iltapäivätoiminta, ohjaajat