Etsivä nuorisotyö

Etsivä nuorisotyö
Etsivä nuorisotyö auttaa nuoria löytämään tukea ja palveluja, jotka auttavat heitä itsenäistymään, osallistumaan yhteiskuntaan ja pääsemään koulutukseen tai työelämään. Kohderyhmänä Nokialla ovat 15-29 -vuotiaat nuoret. Etsivä nuorisotyö perustuu nuoren vapaaehtoisuuteen ja yhteistyöhön.
Yhteys etsivään!
Nuori tai läheinen! Tältä sivustolta voit jättää sähköisen yhteydenottopyynnön etsivään nuorisotyöhön.
Etsivän nuorisotyön nuori, 2024”Olen saanut läsnäolemista. Mua kuunnellaan. Tuntuu siltä, että kaikki työt ei kaadu omaan niskaan ja saan apua tarvittaessa.”
Toimintamuodot
Yksilötyö
Etsivä nuorisotyö on pääasiallisesti yksilötyötä, jossa etsitään nuoren kanssa ratkaisuja erilaisiin haasteisiin, pohditaan tulevaisuuden suunnitelmia, autetaan tarvittaviin palveluihin pääsyssä sekä talousasioissa ja itsenäistymiseen liittyvissä asioissa. Etsivän nuorisotyön asiakkuudet alkavat nuoren omasta yhteydenotosta tai muiden tahojen ohjauksesta ja se perustuu nuoren vapaaehtoisuuteen.
Pienryhmätoiminta
Etsivällä nuorisotyöllä on kaksi säännöllisesti toimivaa pienryhmää, Hyvän mielen ryhmä ja Sateenkaariryhmä. Lisäksi yhteistyössä paikallisten nuorten aikuisten palveluiden kanssa järjestetään retkiä, teemallisia tapahtumia ja vierailuja.
Hyvän mielen ryhmä on matalan kynnyksen avoin ryhmä. Se koostuu etsivän nuorisotyön nuorista ja ryhmän tavoitteena on tukea nuorten sosiaalisia taitoja ja yhteisöllisyyttä. Ryhmä kokoontuu kerran viikossa vapaamuotoisen yhdessäolon ja toiveiden mukaisen ohjatun toiminnan merkeissä.
Sateenkaariryhmä on sateenkaarinuorille tarkoitettu tilailta, jossa tarjotaan turvallinen ympäristö nuorille, joita sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus koskettaa. Ryhmä kokoontuu muutaman kuukauden välein. Toiminta on tarkoitettu alle 29-vuotiaille, alaikärajaa ei ole. Sateenkaariryhmässä mukana olevat nuoret saavat vertaistukea toisista nuorista. Ryhmässä muun muassa pelaillaan, hengaillaan, leivotaan, askarrellaan ja toteutetaan mahdollisuuksien mukaan nuorten toiveita.
Löydät tapaamisajat sosiaalisen median kanavista sekä Nuorille nyt – Nokian kaupunki sivulta.
Kesäduunipaja
Etsivät nuorisotyöntekijät järjestävät yhteistyössä nuorisotyöntekijöiden kanssa Kesäduunipajan 9. luokalta päässeille nuorille. Kesäduunipajassa kokeillaan erilaisia työtehtäviä ja tutustaan paikallisiin yrityksiin. Tavoitteena on löytää omia kiinnostuksen kohteita, kehittää nuoren työnhakutaitoja ja parantaa työllistymismahdollisuuksia tulevaisuudessa.
Kesäduunipaja järjestetään kesäkuun alussa, ja tulevat infot päivittyvät tälle sivulle.
Kaikukortti
Kaikukortti mahdollistaa taloudellisesti tiukassa tilanteessa oleville nuorille osallistumisen kulttuuriin maksutta. Kortilla voi saada pääsyn esimerkiksi konsertteihin, teatteriin, museoihin tai muihin kulttuuritapahtumiin. Tavoitteena on edistää yhdenvertaisuutta ja hyvinvointia tarjoamalla kaikille mahdollisuus kokea kulttuuria.
Etsivät nuorisotyöntekijät voivat jakaa asiakkailleen (vähintään 16-vuotiaille) kaikukortteja. Lue lisää kortista alla olevan linkin kautta:
Aikalisätoiminta
Etsivä nuorisotyö on mukana Aikalisätoiminnassa yhteistyössä puolustusvoimien ja siviilipalveluskeskusten kanssa. Aikalisätoimintaan kuuluu osallistuminen kutsuntoihin ja yhteistyö nuoren asioissa palveluksen keskeytyessä. Etsivät nuorisotyöntekijät tapaavat kaikki nuoret kutsunnoissa, ja tulevat näin tutuksi.
Nuorisolain 11§
Nuorisolain 11§ mukaisesti 2. asteen oppilaitosten, puolustusvoimien ja siviilipalveluskeskusten on tarvittaessa välitettävä nuoren tiedot etsivään nuorisotyöhön. Myös muiden viranomaisten ja Kelan on mahdollista luovuttaa nuoren tiedot salassapitosäännösten estämättä, mikäli arvioivat nuoren tarvitsevan viipymättä tukea päästäkseen palvelujen ja muun tuen piiriin.
Yhteystiedot
Voit olla yhteydessä etsivään nuorisotyöhön puhelimitse, pikaviestipalveluilla, sosiaalisessa mediassa tai sähköpostilla. Yhteyttä voi ottaa nuoren lisäksi muun muassa huoltaja, oppilaitos, siviilipalvelukeskus ynnä muut tahot, joilla herää huoli nuoresta. Sivun yläreunasta löydät myös ”Yhteys etsivään”- sähköisen yhteydenottolomakkeen, jonka kautta voit jättää yhteydenottopyynnön etsivälle.
Mari Paju
Etsivä nuorisotyöntekijä
Puhelin
+358 40 1334 199Sähköposti
Mari.Paju@nokiankaupunki.fiEtsivä nuorisotyö on tarkoitettu 15- 29-vuotiaille. Etsivät tavoittaa arkisin klo 8-16, ellei toisin sovita. Työpiste Nuorisotila Nuksu, Pirkkalaistori 1.
Nuorisotila Nuksu
Pirkkalaistori 1, 37100 Nokia
Aukioloajat
Nuorisotilan aukioloajat:
Maanantai: Etsivien hyvän mielen ryhmä klo 13-16
Tiistai: Nuorisotilat 7.lk-17-v. klo 16-20
Keskiviikko: Vitoskutoset klo 16-19
Perjantai: Nuorisotilat 7.lk-17-v. klo 16-21.30
Lauantai: Nuorisotilat 7.lk-17-v. klo 16-21.30 (parillinen viikko)
Etsivät tavoitettavissa arkisin klo 8-16 (ellei toisin sovittu)
Etsivien nuorisotyöntekijöiden toimipiste on Nuorisotila Nuksussa, osoitteessa Pirkkalaistori 1.
Tämän lisäksi heitä tapaa myös Silta-kampuksella tiistaisin klo 11-12 sekä Ohjaamossa torstaisin klo 10-14 (osoite: Nokianvaltatie 31/ A-portti, 37100 Nokia.)
Tutustu Ohjaamon toimintaan!
Ohjaamo on alle 30-vuotiaille tarkoitettu paikka, josta saa maksutonta, matalan kynnyksen neuvontaa ja tukea esimerkiksi opiskeluun, työnhakuun ja arjen hallintaan.

Skutsi kuulee- ohjelma
Nokialla on käynnistynyt Mielenterveyden keskusliiton ohjelma, jonka tavoitteena on madaltaa 18-35-vuotiaiden kynnystä luonnossa liikkumiseen. Toiminta tarjoaa maksuttomia luontokokemuksia ja perustuu vapaaehtoisuuteen. Ilmoittaudu mukaan tuleviin tapahtumiin!
Skutsi kuulee -ohjelma tarjoaa nuorille aikuisille luontokokemuksiaNuorten Nokia somessa
Meidät löydät laajasti myös sosiaalisesta mediasta!
Kuka olet?
Valitse kuka olet tai mistä asioista olet kiinnostunut, niin autamme sinut parhaiten juuri sinulle sopivan sisällön pariin.
Muuttaja tai rakentaja
Valitse alta sopiva vaihtoehto, niin löydät helposti ohjeet ja palvelut Nokialle muuttamiseen, rakentamiseen ja tontin ostamiseen.Tontin ostaja
Tutustu Nokian alueisiin, palveluihin ja asumisen mahdollisuuksiin.Rakentaja tai rakennuttaja
Löydä ohjeet lupiin, kaavoitukseen ja rakentamisen käytäntöihin.Nokialle sijoittumista harkitseva
Tutustu Nokian alueisiin, palveluihin ja asumisen mahdollisuuksiin.-
Tervetuloa Nokialle

-
Kasvatus ja opetus

-
Hyvinvointi ja vapaa-aika

-
Asioi ja osallistu

-
Kaupunkiympäristö

-
Liikenne

-
Nokialainen aikuinen
Valitse seuraavista sopiva, niin kykenemme tarjoamaan sinulle juuri sinua kiinnostavia sisältöjä.Vanhempi tai huoltaja
Valitse vielä seuraavista vaihtoehdoista.Alle kouluikäisen vanhempi tai huoltaja
Hienoa! Alta löydät sisältöjä, jotka varmasti kiinnostavat sinua.Kouluikäisen vanhempi tai huoltaja
Loistavaa, kouluikäisen vanhempi! Nyt pääset tutustumaan kohderyhmäsi suosituimpiin sisältöihin.-
Kasvun- ja opinpolku

-
Kouluun ilmoittautuminen

-
Päiväkoti- ja kouluruokailu

-
Opetuksen työ- ja loma-ajat

-
Wilma

-
Koulukuljetus

-
Koululaisten iltapäivätoiminta

-
Kesäkerhot ja harrastamisen Nokian malli

-
Lapsiystävällinen Nokia

-
Uimahalli

-
Liikunta ja ulkoilu

-
Monitoimipuistot

-
Leikkipaikat

-
Viheralueet

-
Lastenkulttuuri

-
Kaikukortti

-
Kirjasto

-
Rakenna kotisi Nokialle

-
Nuoren vanhempi tai huoltaja
Etsitkö sisältöjä, joista voisi olla hyötyä perheesi nuorelle? Tälle sivulle on koottu linkkejä nuoren toisen astee opiskeluun, harrastamiseen ja hyvinvointiin liittyen.
Olen kiinnostunut työ- tai harjoittelumahdollisuuksista
Hienoa! Alla olevan linkin takaa löydät tietoa Nokian kaupungista työnantajana sekä ohjauksen avoimiin työpaikkoihin.Olen kiinnostunut vapaa-ajanviettomahdollisuuksista
Löydät Nokialta paljon erilaisia harrastus- ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksia. Alle on kerätty suosituimpia sisältöjämme.Olen kiinnostunut kunnallisesta päätöksenteosta
Loistavaa! Alle on kerätty päätöksentekoon liittyviä sisältöjä.
Nuori
Tervehdys, nuorten asioista kiinnostunut! Valitse seuraavista sopiva, niin kykenemme tarjoamaan sinulle juuri sinua kiinnostavia sisältöjä.4.-6. luokkalainen
Alle olemme koonneet juuri sinua koskevia sisältöjä!-
Nuorisotilat

-
Kesäkerhot ja harrastamisen Nokian malli

-
Lastenkulttuuri

-
Kirjasto

-
Ohjattu liikunta

-
Uimahalli

-
Päiväkoti- ja kouluruokailu

-
Osallisuus ja vaikuttaminen

-
Lapsiystävällinen Nokia

-
7. luokkalainen - 17-vuotias
Tässä sisältöjä, jotka voisivat kiinnostaa juuri sinua!9. luokkalainen - 29-vuotias
Hienoa! Tässä koostetusti sisältöjä, jotka on tarkoitettu ikäisellesi.
Seniori
Hei nokialainen seniori! Tälle sivulle olemme koonneet sisältöjä, jotka saattaisivat kiinnostaa juuri sinua.



































