Kesäkerhot, koulujen kerhot ja Harrasta Nokialla

Kesäkerhot, Harrasta Nokialla & Kerhoja kaikille -hankkeet
Nokian kaupungin sivistyspalvelut järjestää vuosittain nokialaisille 1.-3. luokan oppilaille maksullista kesätoimintaa arkipäivisin kesäkuun kahden ensimmäisen viikon ajan. Ilmoittautumiset kesäkerhotoimintaan järjestetään keväisin.
Nokian kaupunki on mukana Harrastamisen Suomen mallissa. Mallin päätavoitteena on lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen mahdollistamalla lapsille ja nuorille mieluisaa ja maksutonta harrastamista mm. koulupäivän yhteyteen.
Harrasta Nokialla -harrastusryhmät on perustettu lasten ja nuorten harrastustoiveita kuunnellen. Tarkoituksena on koordinoida jo olemassa olevia hyviä käytäntöjä ja toimintatapoja sekä tehdä koulun ja harrastustoimijoiden välistä yhteistyötä.
Koulun omaa kerhotoimintaa, eli Kerhoja kaikille -hankkeen toimintaa, järjestetään ala- ja yläkouluilla koulupäivän yhteydessä. Kerhotoiminta on osallistujille maksutonta matalan kynnyksen esteetöntä toimintaa ja yhdessä Harrasta Nokialla -toiminnan kanssa pyrkii tarjoamaan lapsille ja nuorille monipuolisen harrastamisverkoston.
Kesäkerhotoiminta
Nokian kaupungin sivistyspalvelut järjestää vuosittain nokialaisille 1.-3. luokan oppilaille maksullista kesätoimintaa arkipäivisin kesäkuun kahden ensimmäisen viikon ajan.
Kesällä 2026 kesäkerhotoimintaa tullaan järjestämään Alhoniityn koululla, Myllyhaan koululla sekä Nokian koululla 1.6.-12.6.2026 välisenä aikana.
Päivittäinen ohjattu toiminta-aika on klo 9-15. Ainoastaan pakottavasta tarpeesta kerhoon voi tulla aikaisintaan klo 8 ja kerhopäivä päättyy viimeistään klo 16.
Toimintaan sitoudutaan koko kahden viikon ajaksi.
Kesätoiminnalla pyritään helpottamaan huoltajien työssäkäynnin ja lasten loma-aikana tapahtuvan hoidon yhteensovittamista.
Kerhossa mm. leikitään ja liikutaan sekä sisällä että ulkona, pelaillaan, askarrellaan ja taiteillaan ja tehdään mahdollisesti myös pieniä retkiä. Lapsen tulee olla itsenäisesti pärjäävä ja siten kerhokuntoinen.
Kesäkerhojen hakuaika on päättynyt, eikä uusia hakemuksia oteta enää vastaan.
Kesäkerhotoiminnan hakemukseen tehty päätös tehdään huhtikuun 2026 aikana ja se löytyy Wilmasta verkkoselaimen kautta kohdasta Hakemukset ja päätökset.
Mikäli paikkaa ei otakaan vastaan, tulee se perua 8.5.2026 mennessä sähköpostitse osoitteeseen kasvatus-jaopetuskeskus@nokiankaupunki.fi.
Kesäkerhoista lähetetään sähköpostitse infokirje huoltajille viimeistään 25.5.2026.
Toimintaan otettaessa etusijalla ovat ensimmäisen luokan oppilaat. Mikäli hakijoita on enemmän kuin paikkoja, suoritetaan arvonta. Jos jonkin koulun ryhmä ei täyty, voidaan ryhmiä yhdistää, jolloin toimintaa saatetaan järjestää vain kahdella koululla.
Toimintamaksu kahdelta viikolta on 100 euroa (sis. lounaan, välipalan ja vakuutuksen). Maksutonta toimintapaikkaa tai huojennettua asiakasmaksua ei ole mahdollista hakea.
Kerhoja kaikille -hanke
Koulun omaa kerhotoimintaa, eli Kerhoja kaikille -hankkeen toimintaa, järjestetään ala- ja yläkouluilla koulupäivän yhteydessä. Kerhotoiminta on osallistujille maksutonta matalan kynnyksen esteetöntä toimintaa ja yhdessä Harrasta Nokialla -toiminnan kanssa pyrkii tarjoamaan lapsille ja nuorille monipuolisen harrastamisverkoston.
Kerhoja pyritään perustamaan oppilaiden toiveista käsin ja ne voivat olla koko lukuvuoden kestäviä tai lyhyempinä kokonaisuuksina toteutettavia kerhoja. Ohjaajina voivat toimia koulujen opettajat, koulunkäynninohjaajat, yhdistykset, yritykset ja seuratoimijat.
Kerhotoiminnasta tiedotetaan oppilaita ja huoltajia pääasiassa Wilman kautta. Toimintaa rahoitetaan hankkeiden kautta.
Kerhoja kaikille -harrastusryhmät löytyvät Harrasta Nokialla -ryhmien kanssa samasta lukujärjestyksestä.
Harrasta Nokialla -hanke
Kuka pääsee mukaan?
Harrastusryhmiin voivat osallistua 1. -9.lk oppilaat. Ryhmiin voivat osallistua myös toisen koulun oppilaat. Huomaathan, että maksulliseen koululaisten iltapäivätoimintaan osallistuvat oppilaat eivät voi enää palata harrastustoiminnan jälkeen takaisin iltapäivätoimintaan.
Lukuvuoden 2026-2027 harrastuskausi on 7.9. – 6.12.2026 ja 11.1. – 2.5.2027.
Ilmoittautuminen syyslukukauden 2026 harrastusryhmiin käynnistyy elokuun 2026 aikana. Tarkempi ajankohta päivitetään myöhemmin. Ryhmiin voi aina ilmoittautua pitkin harrastuskautta, mikäli niissä on tilaa.
Harrastuslukujärjestys (päivittyy)
Yläkoulujen harrastusryhmät, syksy (7.9.-6.12.2026)
| Maanantai | Tiistai | Keskiviikko | Torstai | Perjantai |
|---|---|---|---|---|
| Koripallo, Nokianvirran koulu, klo 15.20-16.20 | Kokkailutyöpaja, Harjuniityn koulu, PARILLISET VIIKOT, klo 15.30-17.30 | Käsityöryhmä, Nokianvirran koulu klo 15.00-17.00 ALOITUS 2.9. | Jooga, Virta, klo 15.45-16.30 | |
| Jalkapallo, Harjuniityn tekonurmikenttä / Alhoniityn koulu klo 15.00-16.00 | Animaatio, Etäryhmä, klo 16.00-17.00 | Kotitalousryhmä, Nokianvirran koulu klo 15.05-17.05 | Meidän oma E-jengi, E-urheilua joukkueessa, Etäryhmä, klo 16.00-17.00 | |
| Uinti & Kuntosali, omatoimivuoro, Nokian uimahalli, klo 16.00-18.00 | Tanssi, Kerhola, klo 16.00-17.00 | Monitaideryhmä, Kerhola, klo 16.15-18.15 | Teatteri, Kerhola, klo 16.30-18.00, ALOITUS 17.9. | |
| Kuvataide & Design -ryhmä, Emäkosken koulu, klo 16.30-17.45 | LAJILAUTA Frisbeegolf, vk:t 37-39, klo 16.30-17.30, Keskusurheilupuisto | |||
| LAJILAUTA Padel, vk:t 40-41 + 43, klo 15.30-16.30, Padel247 | ||||
| LAJILAUTA Keilaus, vk:t 44-46, klo 16.30-17.30, Nokian Keilaamo | ||||
| LAJILAUTA Kiipeily, vk:t 47-49, klo 16.00-17.00, Tampereen kiipeilykeskus, Lielahti |
Alakoulujen harrastusryhmät, syksy (7.9.-6.12.2026)
| maanantai | tiistai | keskiviikko | torstai | perjantai | |
|---|---|---|---|---|---|
| Alhoniityn koulu | Kuvista ja kässää (1.-6. lk.) klo 15.00-16.15 | Supersankarit K-luokkalaisille (1.-3. lk.) klo 15.00-15.45 | Lajiralli (1.-6. lk.) klo 15.00-16.00 | Aamupalakerho (1.-3. lk.) klo 8.00-9.00 | |
| Harjuniityn koulu | Koristaiturit (1.-3. lk.) Liikuntahalli, klo 14.45-15.45 | Kivaa kässää (1.-3. lk.) klo 15.00-16.30 | Jalkapallo / Futsal (3.-6. lk.) Liikuntahalli, klo 15.00-16.00 | Aamupalakerho (1.-3. lk.) klo 8.15-9.15 | |
| Ruokataidekerho (3.-6. lk.) PARITTOMAT VIIKOT klo 15.30-17.30 | Kuvataide (1.-6. lk.) klo 15.15-16.30 | ||||
| Koripallo (4.-6. lk.) klo 15.15-16.15 | |||||
| Kankaantaan koulu | Jalkapallo (3.-6. lk.) klo 15.30-16.30 | Parkour (1.-3. lk.) klo 14.30-15.30 | |||
| Mysteerikerho (1.-3. lk.) klo 16.00-17.00 ALOITUS 16.9. | |||||
| Koskenmäen koulu | Lajiralli (1.-6. lk.) klo 15.15-16.15 | Jalkapallo (1.-3. lk.) Menkalan tekonurmikenttä klo 14.30-15.30 | Kivaa kässää (4.-6. lk.) klo 15.00-16.30 | Koripallo (4.-6. lk.) klo 15.15-16.15 | |
| Jalkapallo (4.-6. lk.) Menkalan tekonurmikenttä klo 15.30-16.30 | Kuvataide (2.-6. lk.) klo 15.15-16.30 | ||||
| Linnavuoren koulu | Lajiralli (1.-6. lk.) klo 14.15-15.15 | ||||
| Myllyhaan koulu | Kepparikerho (1.-3. lk.) klo 14.30-15.30 | Nerf-seikkailu (2.-6. lk.) klo 15.00-16.00 | Partiokerho (4.-6. lk.) klo 15.00-16.00 | Lajiralli (1.-6. lk.) klo 14.30-15.30 | |
| Jalkapallo / Futsal (1.-3. lk.) klo 14.30-15.30 | Kuvista ja kässää (1.-6. lk.) klo 16.15-17.30 | ||||
| Mysteerikerho (1.-3. lk.) klo 16.00-17.00 | |||||
| Nokian koulu | Nerf-seikkailu (2.-6. lk.) klo 15.00-16.00 | Lajiralli (1.-6. lk.) klo 8-10 | Partiokerho (1.-3. lk.) klo 13.30-14.30 | Jalkapallo (1.-3. lk.) Porkan tekonurmikenttä klo 15.00-16.00 | |
| Kuvataide (1.-3. lk.) klo 14.30-15.45 | |||||
| Iloa taiteesta (4.-6. lk.) klo 16.00-17.15 | |||||
| Siuron koulu | Kuvista ja kässää (1.-6. lk.) klo 14.45-16.15 | ||||
| Tervasuon koulu | Lajiralli (1.-2. lk.) klo 14.15-15.15 | Lemmikkitaitokerho (1.-2. lk.) klo 13.30-14.30 | |||
| Tottijärven koulu | Lajiralli (1.-6. lk.) klo 8-10 | Kuvataide-Askartelu (1.-6. lk.) klo 14.15-15.30 | |||
| Viholan koulu | Kivaa kässää (1.-3. lk.) klo 14.20-15.50 | Lajiralli (1.-6. lk.) klo 8-10 | Jalkapallo / Futsal (3.-6. lk.) klo 15.30-16.30 | Iloa taiteesta (3.-6. lk.) klo 15.45-17.00 | |
| Koristaiturit (1.-3. lk.) klo 14.20-15.20 | |||||
| Alakoulujen avoimet ryhmät: | |||||
| Kirjasto- ja kulttuuritalo Virta/Hiomo-sali | Jooga (1.-5. lk.) klo 15.00-15.45 | ||||
| Jooga (6.-9. lk.) klo 15.45-16.30 | |||||
| Nokian uimahalli | Uinti – Junior Squad (1.-3. lk.) klo 14.30-15.20 | ||||
| Uinti – Pro Squad (4.-6. lk.) klo 15.15-15.55 | |||||
| Nokian koulun tanssistudio | Tanssittava Mix (1.-3. lk.) klo 14.45-15.45 | ||||
| Tanssittava Mix (4.-6. lk.) klo 15.45-16.45 | |||||
| Kerhola | Tanssittava Mix (3.-6. lk.) klo 15.00-16.00 | Katutanssi (1.-6. lk.) klo 15.00-16.00 | |||
| Keskusurheilupuisto | Frisbeegolf (4.-6. lk.) vk:t 37-39 klo 15.30-16.30 | ||||
| Myllyhaan koulun liikuntasali | Pokemon-kerho (1.-4. lk.) klo 15.30-16.15 | ||||
| Nokianvirran koulu | Välipalaklubi (4.-6. lk.) klo 15.30-17.00 | Käsityöryhmä (6.-9. lk.), Nokianvirran koulu klo 15.00-17.00 ALOITUS 2.9. | |||
| Kotitalousryhmä (6.-9. lk.), Nokianvirran koulu klo 15.05-17.05 | |||||
| Harjuniityn nuorisotilat | Vitoskutosten ilta (5.-6. lk.) klo 16.00-19.00 ALOITUS 25.8. | ||||
| Harjuniityn koulu | Kokkailutyöpaja (6.-9. lk.) klo 15.30-17.30, PARILLISET VIIKOT | ||||
| Nuorisotila Nuksu | Vitoskutosten ilta (5.-6. lk.) klo 16.00-19.00 ALOITUS 26.8. | ||||
| Etäkerhot | Animaatio (3.-6. lk.) klo 16.30-17.30 | Heppaseikkailut (1.-3. lk.) klo 15.00-16.00 | Animaatio (3.-6. lk.) klo 14.30-15.30 | ||
| Heppaseikkailut (3.-6. lk.) klo 16.00-17.00 | Minecraft-ryhmä (3.-6. lk.) klo 15.30-16.30 | ||||
| Minecraft-ryhmä (3.-6. lk.) klo 16.30-17.30 |
Harrasta Nokialla ja Kerhoja kaikille -hankkeisiin harrastustoimijaksi
Harrasta Nokialla -hankkeessa tarjotaan oppilaiden toivomia, maksuttomia harrastuksia peruskouluikäisille nokialaisille lapsille ja nuorille. Harrastukset järjestetään yhteistyökumppaneiden avulla. Harrastukset järjestetään 1.–9. -luokkalaisten koulupäivän yhteydessä (koulupäivää ennen tai heti sen jälkeen). Toimijahaku toteutetaan keväisin.
Ohjaajien tulee olla täysi-ikäisiä. Alle 18-vuotiaat voivat toimia vain täysi-ikäisen ohjaajan kanssa yhteistyössä harrastusryhmässä.
Harrastustoimijalla tulee olla Y-tunnus / toiminimi.
Toimijavalinnat tehdään, kun hankeavustuksen määrä selviää. Avustuspäätöksestä saadaan tieto huhtikuun loppuun mennessä.
Harrastuskausi alkaa yleensä syyskuussa ja loppuu toukokuussa.
Tuuli Laakso
kerho- ja harrastekoordinaattori
Puhelin
+358 50 3951 794Sähköposti
tuuli.laakso@nokiankaupunki.fiHarrastusryhmät
Emäkosken koulu
Kaikki yläkoulujen ryhmät ovat avoimia kaikille ikäluokan oppilaille.
Vapaita paikkoja ja harrastusmahdollisuuksia voi tiedustella koko kauden ajan harrastuskoordinaattorilta.
Pidätämme oikeuden muutoksiin.
Maanantai klo 16.30-17.45, KUVATAIDE & DESIGN (7.-9. lk.), tila päivittyy
Luovuutta, muotoilua ja omia ideoita! Piirretään, maalataan, testataan, suunnitellaan ja kehitetään soveltavaa luovaa ajattelutapaa – kokeillaan, miten omasta ideasta syntyy taidetta, laukku, koru, sisustustuote tai käyttöesine. Hauskaa tuotekehitystä ja tekemistä luoville suunnittelijoille sekä tulevaisuuden innovaattoreille!
Ohjauksesta vastaa Zoro Ky.
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Käy tutustumassa avoimiin ryhmiin: Ala- ja yläkoulujen avoimet ryhmät
Harjuniityn koulu, yläkoulun ryhmät
Täältä löydät Harjuniityn koulun harrastusryhmät yläkoululaisille. Harrastusryhmät ovat maksuttomia. Kaikki yläkoulujen ryhmät ovat avoimia kaikille ikäluokan oppilaille.
Vapaita paikkoja ja harrastusmahdollisuuksia voi tiedustella koko kauden ajan harrastuskoordinaattorilta.
Pidätämme oikeuden muutoksiin.
Maanantai klo 15.00-16.00, JALKAPALLO (7.-9. lk.), Harjuniityn tekonurmikenttä / Alhoniityn koulun liikuntasali
Jalkapallon harrasteryhmä on tarkoitettu yläkouluikäisille. Kerhossa pelataan jalkapalloa rennossa ja kannustavassa ilmapiirissä, mutta tärkeintä on liikkumisen ilo, yhdessä tekeminen ja hyvä fiilis. Aikaisempaa jalkapallokokemusta ei tarvita – mukaan voi tulla omalla tasolla ja omista lähtökohdista.
Ohjaaja on aina paikalla ja vastaa toiminnan suunnittelusta sekä turvallisuudesta.
Varusteet: mukaan liikunnalliset ja säänmukaiset varusteet sekä juomapullo. Sään salliessa kerho järjestetään ulkona. Sateella toiminta siirretään Harjuniityn liikuntahallin monitoimisaliin. Talvikaudella ryhmä järjestetään monitoimisalissa.
Ryhmään otetaan 15 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa Harrastefutis Nokia Ry.
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Tiistai klo 15.30-17.30, PARILLISET VIIKOT, Kokkailutyöpaja (6.-9. lk.), Harjuniityn koulun kotitalousluokka KO1
Kokataan yhdessä välipaloja, leivonnaisia ja valmistetaan helppoja ja yksinkertaisia aterioita. Nuorten kokkaustyöpajassa pääset testaamaan somen ruokatrendejä sekä oppimaan meal preppingin vinkkejä ja niksejä itsenäisen arkikokkailusi tueksi. Kokkaustyöpajojen aiheet rakennetaan nuorten toiveita kuunnellen.
Ryhmään otetaan 12 oppilasta.
Kerhon ohjauksesta vastaa Ruokahetkiä Oy. Ruokahetkiä tarjoaa harrastamista ruoan ja ruokataitojen äärellä. Ruokahetkiä on ruokaosaamiseen ja ruokakasvatukseen keskittyvä yritys.
Ruokahetkiä löydät Instagramista @ruokahetkia.
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Kaikki yläkoulujen ryhmät ovat avoimia kaikille ikäluokan oppilaille. Käy tutustumassa avoimiin ryhmiin: Ala- ja yläkoulujen avoimet ryhmät
Nokianvirran koulu
Täältä löydät Nokianvirran koulun harrastusryhmät. Harrastusryhmät ovat maksuttomia.
Kaikki yläkoulujen ryhmät ovat avoimia kaikille ikäluokan oppilaille.
Nokianvirran koululla järjestetään myös Kerhoja kaikille -kerhotoimintaa.
Näitä ovat mm. käsityökerho ja kotitalouskerho. Kerhojen ohjaajat tiedottavat kerhoista tarkemmin.
Vapaita paikkoja ja harrastusmahdollisuuksia voi tiedustella koko kauden ajan harrastuskoordinaattorilta.
Pidätämme oikeuden muutoksiin.
Maanantai klo 15.30-16.30, KORIPALLO (7.-9. lk.), Nokianvirran koulun sali
Ny reenataan! BC Nokian ohjaajien opastuksella pääset pelaamaan ja opettelemaan koripalloilua erilaisten harjoitteiden, pelien ja leikkien kautta. Hiki pintaan ja pallo koriin!
Ryhmään otetaan 13 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa BC Nokia
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Keskiviikko klo 15.00-17.00, KÄSITYÖRYHMÄ (6.-9. lk.), käsityöluokka A109
Tervetuloa käsityökerhoon!
Haluatko oppia uusia käsityötaitoja ja viettää aikaa muiden nuorten kanssa?
Kerhossa voit toteuttaa luovuuttasi vapaasti! Tee pehmoleluja, koruja, neulo, virkkaa tai ompele – vain mielikuvitus on rajana. Koulu tarjoaa kerhossa kaiken tarvittavan. Muista ottaa mukaan omat eväät ja valmistaudu luovaan iltapäivään yhdessä muiden nuorten kanssa.
Käsityökerho kokoontuu keskiviikkoisin klo 15-17 Nokianvirran koulun käsityöluokassa A109.
Ensimmäinen tapaaminen on ke 2.9.26. Tervetuloa mukaan!
Ohjaaja: Karoliina Väänänen
Toiminta on Kerhoja kaikille -hankkeen toimintaa.
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8. klo 18.00: Ilmoittautuminen
Keskiviikko klo 15.05-17.05, KOTITALOUSRYHMÄ (6.-9. lk.), kotitalousluokka E115
Kotitalouskerho on oppilaslähtöinen ja kerholaiset saavat vaikuttaa kerhon ohjelmaan. Ryhmässä tehdään nopeasti valmistettavia / helpohkoja sekä suolaisia, että makeita tarjottavia.
Ryhmään otetaan 16 oppilasta.
Ohjaaja: Marja-Leena Ahonen
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00: Ilmoittautuminen
Käy tutustumassa avoimiin ryhmiin: Ala- ja yläkoulujen avoimet ryhmät
Alhoniityn koulu
Täältä löydät Alhoniityn koulun harrastusryhmät. Harrastusryhmät ovat maksuttomia. Kaikki alakoulujen ryhmät ovat avoimia kaikille ikäluokan oppilaille.
Vapaita paikkoja ja harrastusmahdollisuuksia voi tiedustella koko kauden ajan harrastuskoordinaattorilta.
Kaikkien koulujen harrastusryhmät ovat avoimia kyseisen ryhmän ikäluokan oppilaille, ellei toisin sanota. Käy tutustumassa myös muihin avoimiin ryhmiin: Ala- ja yläkoulujen avoimet ryhmät
Pidätämme oikeuden muutoksiin.
Maanantai klo 15.00-16.15, KUVISTA JA KÄSSÄÄ (1.-6. lk.), musikkiluokka 105
Luovaa tekemistä, jossa mielikuvitus ja luova ajattelu pääsevät valloilleen! Piirretään, maalataan, askarrellaan, muotoillaan ja kokeillaan erilaisia materiaaleja ja tekniikoita. Jokainen saa toteuttaa luovasti omia ideoitaan ja kädentaitojaan sekä onnistua omalla tavallaan.
Ryhmään otetaan 14 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa Zoro Ky.
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Keskiviikko klo 15.00-15.45, SUPERSANKARIT (1.-3. K-LUOKAT), liikuntasali
Supersankarit on soveltavan liikunnan ryhmä, jossa päästään yhdessä liikkumaan ja tekemään erilaisia pelejä ja leikkejä, lasten toiveita kuunnellen. Ryhmässä tulee olla liikuntaan sopivat vaatteet, sisäliikuntakengät / paljaat jalat sekä juomapullo. Ryhmä on tarkoitettu Alhoniityn koulun K-luokkalaisille.
Ryhmään otetaan 8 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa Ilopark.
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Torstai klo 15.00-16.00, LAJIRALLI (1.-6. lk.), liikuntasali
Tule pelaamaan ja leikkimään! Monipuolista kehonhallintaa ja koordinaatiota kehittävää sekä kuntoa kohottavaa liikuntaa alakoululaisille. Tunnin sisältö vaihtelee ja se voi sisältää esimerkiksi palloilua, voimistelua, kamppailua tai leikkejä ja pelejä. Harrastuskertojen sisällöt rakennetaan yhdessä oppilaiden kanssa.
Ryhmään otetaan 20 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa FC Nokia
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8. klo 18.00:
Perjantai klo 8.00-9.00, AAMUPALAKERHO (1.-3. lk.), opetuskeittiö
Pienemmille koululaisille iloa aamuun ennen koulupäivän alkua. Ryhmässä opetellaan tekemään pientä aamupalaa, pelataan, leikitään ja tavataan kavereita.
Ryhmään otetaan 13 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa BC Nokia
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Käy tutustumassa myös avoimiin ryhmiin: Ala- ja yläkoulujen avoimet ryhmät
Harjuniityn koulu, alakoulun ryhmät
Täältä löydät Harjuniityn koulun harrastusryhmät. Harrastusryhmät ovat maksuttomia. Kaikki alakoulujen ryhmät ovat avoimia kaikille ikäluokan oppilaille.
Vapaita paikkoja ja harrastusmahdollisuuksia voi tiedustella koko kauden ajan harrastuskoordinaattorilta.
Kaikkien koulujen harrastusryhmät ovat avoimia kyseisen ryhmän ikäluokan oppilaille, ellei toisin sanota. Käy tutustumassa myös muihin avoimiin ryhmiin: Ala- ja yläkoulujen avoimet ryhmät
Pidätämme oikeuden muutoksiin.
Maanantai klo 14.45-15.45, KORISTAITURIT (1.-3. lk.), Harjuniityn liikuntahalli
Ny reenataan! BC Nokian ohjaajien opastuksella pääset pelaamaan ja opettelemaan koripalloilua erilaisten harjoitteiden, pelien ja leikkien kautta. Hiki pintaan ja pallo koriin!
Ryhmään otetaan 13 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa BC Nokia
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Tiistai klo 15.00-16.30, KIVAA KÄSSÄÄ (1.-3. lk.), TS AK (2076)
Kivaa kässää -käsityökerhossa opitaan monenlaisia käsityötekniikoita. Oppilas pääsee kokeilemaan erilaisia materiaaleja kivassa kaveriporukassa. Tutuksi tulevat niin pehmeät ja kovat kuin märät ja kuivatkin materiaalit. Kerho-ohjelmaa suunnitellaan yhdessä ja toteutetaan mahdollisuuksien mukaan kerholaisten toiveita. Kerhotekemiset ovat yhden kerran pikatyöstä aina useamman viikon kestäviin töihin. Kivaa kässää kerho sopii käsitöistä ja askartelusta kiinnostuneille tytöille ja pojille.
Ryhmään otetaan 12 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa Taito Pirkanmaan Ry.
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Tiistai klo 15.30-17.30 PARITTOMINA VIIKKOINA, RUOKATAIDEKERHO (3.-6. lk.), kotitalousluokka KO1
Tässä kerhossa yksinkertainenkin välipala voi muuttua taianomaiseksi – sinun mielikuvituksesi avulla. Ruokataidekerhossa ruokaa lähestytään ruoanvalmistustaitojen lisäksi ruokataiteen keinoin. Valmistamme jokaisella kerralla pientä välipalaa tai upotamme kädet taikinaan ja loihdimme näistä taideteoksen!
Ruokataidekerhon tavoitteena on kasvattaa lasten ruokarohkeutta ja ruokailoa. Jokainen lapsi saa lähestyä ruokaa ja uusia makukokemuksia oman mielenkiinnon varassa. Tämä kokkailuharrastus sopii myös lapsille, jotka ovat valikoivia maistamaan tai uusien ruokien maistaminen tuottaa haastetta. Kerhon toiminta-ajatus perustuu aistilähtöiseen ruokakasvatukseen.
HUOM! RYHMÄ KOKOONTUU VAIN PARITTOMINA VIIKKOINA!
Ryhmään otetaan 12 oppilasta.
Kerhon ohjauksesta vastaa Ruokahetkiä Oy. Ruokahetkiä tarjoaa harrastamista ruoan ja ruokataitojen äärellä. Ruokahetkiä on ruokaosaamiseen ja ruokakasvatukseen keskittyvä yritys.
Ruokahetkiä löydät Instagramista @ruokahetkia.
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Keskiviikko klo 15.00-16.00, JALKAPALLO / FUTSAL (3.-6. lk.), Harjuniityn liikuntahalli
Ryhmän ”päälajeina” ovat jalkapallo ja futsal. Aiempaa kokemusta ei tarvita – tärkeintä on liikkumisen ilo ja hyvä fiilis. Iltapäivän tunti täyttyy pelistä, liikkeestä ja mukavasta yhdessäolosta.
Varusteiksi tarvitset sisäliikuntaan sopivat jalkineet, vaatteet ja juomapullon. Kuuntelemme osallistujien toiveita ja voimme kokeilla myös muita lajeja. Tule viettämään liikunnallinen ja hauska iltapäivä kavereiden kanssa!
Ryhmään otetaan 20 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa FC Nokia.
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Torstai klo 8.15-9.15, AAMUPALAKERHO (1.-3. lk.), iltapäiväkerhon tilat
Pienemmille koululaisille iloa aamuun ennen koulupäivän alkua. Ryhmässä opetellaan tekemään pientä aamupalaa, pelataan, leikitään ja tavataan kavereita.
Ryhmään otetaan 13 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa BC Nokia
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Torstai klo 15.15-16.30, KUVATAIDE (1.-6. lk.), kuvataideluokka 2081
Anna mielikuvituksen näkyä! Tutustutaan piirtämiseen, maalaamiseen, väreihin, muotoihin ja erilaisiin taiteen tekemisen tapoihin sekä tekniikoihin. Tärkeintä ei ole täydellinen lopputulos, vaan oma luovuus, omat ideat ja tekemisen ilo sekä soveltamisen taito.
Ryhmään otetaan 14 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa Zoro Ky.
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Torstai klo 15.15-16.15, KORIPALLO (4.-6. lk.), Harjuniityn liikuntahalli
Ny reenataan! BC Nokian ohjaajien opastuksella pääset pelaamaan ja opettelemaan koripalloilua erilaisten harjoitteiden, pelien ja leikkien kautta. Hiki pintaan ja pallo koriin!
Ryhmään otetaan 13 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa BC Nokia
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Kankaantaan koulu
Täältä löydät Kankaantaan koulun harrastusryhmät. Harrastusryhmät ovat maksuttomia. Kaikki alakoulujen ryhmät ovat avoimia kaikille ikäluokan oppilaille.
HUOM! Kankaantaan koulun toiminnan siirtyessä Myllyhaan koulun alueelle myös koululla järjestettävät harrastusryhmät kokoontuvat jatkossa Myllyhaan koulun tiloissa.
Vapaita paikkoja ja harrastusmahdollisuuksia voi tiedustella koko kauden ajan harrastuskoordinaattorilta.
Kaikkien koulujen harrastusryhmät ovat avoimia kyseisen ryhmän ikäluokan oppilaille, ellei toisin sanota. Käy tutustumassa myös muihin avoimiin ryhmiin: Ala- ja yläkoulujen avoimet ryhmät
Pidätämme oikeuden muutoksiin.
Keskiviikko klo 14.30-15.30, KIMALLUS-KUORO (2.-5. lk.), luokkatila 304 & 306
Nyt saa laulaa!
Tervetuloa mukaan 2.-5. luokkalaisten Kimallus-kuoroon!
Kuoro kokoontuu syyslukukaudella Kankaantaan koululla keskiviikkoisin klo 14.30-15.30.
Kerhon ohjaajina ovat musiikkiluokanopettajat Anne Heinonen ja Tuula Puolitaival.
Toiminta on Kerhoja kaikille -hankkeen toimintaa.
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8. klo 18.00:
Keskiviikko klo 15.30-16.30, JALKAPALLO (3.-6. lk.), Keskusurheilukenttä KK3 & liikuntasali
Jalkapallon harrastekerho on tarkoitettu 3.–6.-luokkalaisille. Kerhossa pidetään hauskaa, liikutaan ja opetellaan jalkapallon perustaitoja leikkien ja pelien kautta. Tärkeintä on yhdessä tekeminen, liikkumisen ilo ja kannustava ilmapiiri. Aikaisempaa jalkapallokokemusta ei tarvita – kaikki ovat tervetulleita mukaan!
Kerhossa on aina ohjaaja paikalla. Ohjaaja vastaa toiminnan suunnittelusta ja turvallisuudesta.
Varusteet: mukaan liikunnalliset ja säänmukaiset varusteet sekä juomapullo. Sään salliessa kerho järjestetään ulkona. Sateella toiminta siirretään liikuntasaliin. Talvikaudella kerho järjestetään liikuntasalissa.
Ryhmään otetaan 15 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa Harrastefutis Nokia Ry.
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Keskiviikko klo 16.00-17.00, MYSTEERIKERHO (1.-3. lk.), luokkatila 110
Mysteerikerhoissa lähestytään kirjallisuutta ja lukemista monipuolisesti toiminnallisuuden ja leikillisyyden avulla: kerhoissa luodaan omia satuhahmoja, sarjakuvia tai tekstejä, pelataan kirjallisuusteemaisia pakopelejä sekä tietysti luetaan ja kuunnellaan kirjoja ja satuja! Mysteerikerho on monipuolinen luovan toiminnan ryhmä.
Ryhmään otetaan 15 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa Noora Koski-Kivinen
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Perjantai klo 14.30-15.30, PARKOUR (1.-3. lk.), liikuntasali
Parkour-kerhossa pääset oppimaan ketterää ja luovaa liikkumista erilaisissa ympäristöissä. Kerhossa harjoitellaan kehonhallintaa, tasapainoa ja rohkeutta, ja samalla kehitetään fyysisiä taitoja hauskassa ja turvallisessa ilmapiirissä. Sopii kaiken tasoisille ja tavoitteena on nauttia liikkumisesta sekä kasvaa itsevarmemmaksi ja vahvemmaksi.
Ryhmään otetaan 15 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa Ilopark
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Koskenmäen koulu
Täältä löydät Koskenmäen koulun harrastusryhmät. Harrastusryhmät ovat maksuttomia. Kaikki alakoulujen ryhmät ovat avoimia kaikille ikäluokan oppilaille.
Vapaita paikkoja ja harrastusmahdollisuuksia voi tiedustella koko kauden ajan harrastuskoordinaattorilta.
Kaikkien koulujen harrastusryhmät ovat avoimia kyseisen ryhmän ikäluokan oppilaille, ellei toisin sanota. Käy tutustumassa myös muihin avoimiin ryhmiin: Ala- ja yläkoulujen avoimet ryhmät
Pidätämme oikeuden muutoksiin.
Maanantai klo 15.15-16.15, LAJIRALLI (1.-6. lk.), liikuntasali
Tule pelaamaan ja leikkimään! Monipuolista kehonhallintaa ja koordinaatiota kehittävää sekä kuntoa kohottavaa liikuntaa alakoululaisille. Tunnin sisältö vaihtelee ja se voi sisältää esimerkiksi palloilua, voimistelua, kamppailua tai leikkejä ja pelejä. Harrastuskertojen sisällöt rakennetaan yhdessä oppilaiden kanssa.
Ryhmään otetaan 25 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa Nokian KrP
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Tiistai klo 14.30-15.30, JALKAPALLO (1.-3. lk.), Menkalan tekonurmikenttä & liikuntasali
Jalkapallon harrastekerho on tarkoitettu 1.–3.-luokkalaisille. Kerhossa pidetään hauskaa, liikutaan ja opetellaan jalkapallon perustaitoja leikkien ja pelien kautta. Tärkeintä on yhdessä tekeminen, liikkumisen ilo ja kannustava ilmapiiri. Aikaisempaa jalkapallokokemusta ei tarvita – kaikki ovat tervetulleita mukaan!
Kerhossa on aina ohjaaja paikalla. Ohjaaja vastaa toiminnan suunnittelusta ja turvallisuudesta.
Varusteet: mukaan liikunnalliset ja säänmukaiset varusteet sekä juomapullo. Sään salliessa kerho järjestetään ulkona. Sateella toiminta siirretään liikuntasaliin. Talvikaudella kerho järjestetään liikuntasalissa.
Ensimmäisellä kerralla kokoontuminen Koskenmäen koulun pihassa, josta kävellään yhdessä ohjaajan kanssa kentälle. Seuraavina kertoina oppilaiden tulee kulkea kentälle itsenäisesti.
Ryhmään otetaan 15 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa HarrasteFutis Nokia Ry
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Tiistai klo 15.30-16.30, JALKAPALLO (4.-6. lk.), Menkalan tekonurmikenttä & liikuntasali
Jalkapallon harrastekerho on tarkoitettu 4.–6.-luokkalaisille. Kerhossa pidetään hauskaa, liikutaan ja opetellaan jalkapallon perustaitoja leikkien ja pelien kautta. Tärkeintä on yhdessä tekeminen, liikkumisen ilo ja kannustava ilmapiiri. Aikaisempaa jalkapallokokemusta ei tarvita – kaikki ovat tervetulleita mukaan!
Kerhossa on aina ohjaaja paikalla. Ohjaaja vastaa toiminnan suunnittelusta ja turvallisuudesta.
Varusteet: mukaan liikunnalliset ja säänmukaiset varusteet sekä juomapullo. Sään salliessa kerho järjestetään ulkona. Sateella toiminta siirretään liikuntasaliin. Talvikaudella kerho järjestetään liikuntasalissa.
Ryhmään otetaan 15 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa HarrasteFutis Nokia Ry
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Keskiviikko klo 15.00-16.30, KIVAA KÄSSÄÄ (4.-6. lk.), käsityöluokka 254
Kivaa kässää -käsityökerhossa opitaan monenlaisia käsityötekniikoita. Oppilas pääsee kokeilemaan erilaisia materiaaleja kivassa kaveriporukassa. Tutuksi tulevat niin pehmeät ja kovat kuin märät ja kuivatkin materiaalit. Kerho-ohjelmaa suunnitellaan yhdessä ja toteutetaan mahdollisuuksien mukaan kerholaisten toiveita. Kerhotekemiset ovat yhden kerran pikatyöstä aina useamman viikon kestäviin töihin. Kivaa kässää kerho sopii käsitöistä ja askartelusta kiinnostuneille tytöille ja pojille.
Ryhmään otetaan 12 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa Taito Pirkanmaan Ry.
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Keskiviikko klo 15.15-16.30, KUVATAIDE (2.-6. lk.), kuvataideluokka 202
Kuvataideryhmässä opitaan erilaisia taiteen tekniikoita ja yhdistellään niitä rohkeasti. Harjoitellaan työvälineistä huolehtimista sekä oman ja toisen työn kunnioittamista. Tärkeintä kuitenkin on luomisen ilo ja turvallinen tunnelma.
Ryhmään otetaan 12 oppilasta.
Ohjaajana Nana Haveri, NaNart
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2025 klo 18.00:
Torstai klo 15.15-16.15, KORIPALLO (4.-6. lk.), liikuntasali
Ny reenataan! BC Nokian ohjaajien opastuksella pääset pelaamaan ja opettelemaan koripalloilua erilaisten harjoitteiden, pelien ja leikkien kautta. Hiki pintaan ja pallo koriin!
Ryhmään otetaan 13 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa BC Nokia
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Linnavuoren koulu
Täältä löydät Linnavuoren koulun harrastusryhmät. Harrastusryhmät ovat maksuttomia. Kaikki alakoulujen ryhmät ovat avoimia kaikille ikäluokan oppilaille.
Vapaita paikkoja ja harrastusmahdollisuuksia voi tiedustella koko kauden ajan harrastuskoordinaattorilta.
Kaikkien koulujen harrastusryhmät ovat avoimia kyseisen ryhmän ikäluokan oppilaille, ellei toisin sanota. Käy tutustumassa myös muihin avoimiin ryhmiin: Ala- ja yläkoulujen avoimet ryhmät
Pidätämme oikeuden muutoksiin.
Keskiviikko klo 14.15-15.15 (syyslukukausi), LAJIRALLI (1.-6. lk.), liikuntasali
Tule pelaamaan ja leikkimään! Monipuolista kehonhallintaa ja koordinaatiota kehittävää sekä kuntoa kohottavaa liikuntaa alakoululaisille. Tunnin sisältö vaihtelee ja se voi sisältää esimerkiksi palloilua, voimistelua, kamppailua tai leikkejä ja pelejä. Harrastuskertojen sisällöt rakennetaan yhdessä oppilaiden kanssa.
Ryhmään otetaan 25 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa Nokian KrP
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Myllyhaan koulu
Täältä löydät Myllyhaan koulun harrastusryhmät. Harrastusryhmät ovat maksuttomia. Kaikki alakoulujen ryhmät ovat avoimia kaikille ikäluokan oppilaille.
Vapaita paikkoja ja harrastusmahdollisuuksia voi tiedustella koko kauden ajan harrastuskoordinaattorilta.
Kaikkien koulujen harrastusryhmät ovat avoimia kyseisen ryhmän ikäluokan oppilaille, ellei toisin sanota. Käy tutustumassa myös muihin avoimiin ryhmiin: Ala- ja yläkoulujen avoimet ryhmät
Pidätämme oikeuden muutoksiin.
Maanantai klo 14.30-15.30, KEPPARIKERHO (1.-3. lk.), kuvataideluokka B1 024 & ulkotilat
Kepparikerhossa on luvassa erilaisia kepparileikkejä -ja pelejä. Pääsemme myös kokeilemaan erilaisia koulu-, maasto- sekä esteratsastuksen maailmoja. Tunneilla pidetään myös huolta keppihevosista esim. ensiapukoulutuksen avulla. Tunneille voi ottaa oman kepparin mukaan, mutta myös ohjaajalta löytyy keppareita, jos oma jää kotiin tai sellaista ei löydy.
Ryhmään otetaan 15 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa Ilopark.
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Maanantai klo 14.30-15.30, JALKAPALLO / FUTSAL (1.-3. lk.), liikuntasali
Ryhmän ”päälajeina” ovat jalkapallo ja futsal. Aiempaa kokemusta ei tarvita – tärkeintä on liikkumisen ilo ja hyvä fiilis. Iltapäivän tunti täyttyy pelistä, liikkeestä ja mukavasta yhdessäolosta.
Varusteiksi tarvitset sisäliikuntaan sopivat jalkineet, vaatteet ja juomapullon. Kuuntelemme osallistujien toiveita ja voimme kokeilla myös muita lajeja. Tule viettämään liikunnallinen ja hauska iltapäivä kavereiden kanssa!
Ryhmään otetaan 20 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa FC Nokia.
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Maanantai klo 16.00-17.00, MYSTEERIKERHO (1.-3. lk.), kuvataideluokka B1 024
Mysteerikerhoissa lähestytään kirjallisuutta ja lukemista monipuolisesti toiminnallisuuden ja leikillisyyden avulla: kerhoissa luodaan omia satuhahmoja, sarjakuvia tai tekstejä, pelataan kirjallisuusteemaisia pakopelejä sekä tietysti luetaan ja kuunnellaan kirjoja ja satuja! Mysteerikerho on monipuolinen luovan toiminnan ryhmä.
Ryhmään otetaan 15 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa Noora Koski-Kivinen
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Tiistai klo 15.00-16.00, NERF-SEIKKAILU (2.-6. lk.), liikuntasali
Leikkimielistä ja hauskaa seikkailua Nerf-pehmonuolipyssyjen kanssa erilaisista esteistä rakennetuissa ‘kaupungeissa”.
Suosittelemme pitkähihaisia/punttisia vaatteita niin mahdolliset osumat eivät tunnu niin ikäviltä.
Saa ottaa oma nimikoidun nerf-pyssyn ja suojalasit mukaan, jos sellaiset löytyy.
Ryhmään otetaan 25 oppilasta.
Ohjaajana toimii Reija Laitinen, Studio Bilance
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Tiistai klo 16.15-17.30, KUVISTA JA KÄSSÄÄ (1.-6. lk.), kuvataideluokka B1 024
Luovaa tekemistä, jossa mielikuvitus ja luova ajattelu pääsevät valloilleen! Piirretään, maalataan, askarrellaan, muotoillaan ja kokeillaan erilaisia materiaaleja ja tekniikoita. Jokainen saa toteuttaa luovasti omia ideoitaan ja kädentaitojaan sekä onnistua omalla tavallaan.
Ryhmään otetaan 14 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa Zoro Ky.
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Keskiviikko klo 15.00-16.00, PARTIOKERHO (4.-6. lk.), kuvataideluokka B1 024
Tule partioon!
Partiossa seikkaillaan, opitaan uusia taitoja ja tehdään yhdessä mukavia juttuja. Ohjelmassa voi olla esimerkiksi ensiaputaitoja, retkiruokailua, luonnossa liikkumista, jokaisenoikeuksiin tutustumista, tiedekokeiluja ja pieniä retkiä lähimaastoon.
Jokaisella kerralla on oma teema – ja aina myös leikitään ja pelataan yhdessä.
Lapset pääsevät vaikuttamaan ohjelmaan, ja uuden taidon opittuaan he saavat taitotarran omaan taitokorttiinsa.
Kaikki ovat tervetulleita, aiempaa kokemusta ei tarvita – riittää, että on valmis kokeilemaan uutta ja viettämään aikaa yhdessä, kivan ohjaajan kanssa!
Ryhmään otetaan 12 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa Leirikesä Ry.
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Torstai klo 14.30-15.30, LAJIRALLI (1.-6. lk.), liikuntasali
Tule pelaamaan ja leikkimään! Monipuolista kehonhallintaa ja koordinaatiota kehittävää sekä kuntoa kohottavaa liikuntaa alakoululaisille. Tunnin sisältö vaihtelee ja se voi sisältää esimerkiksi palloilua, voimistelua, kamppailua tai leikkejä ja pelejä. Harrastuskertojen sisällöt rakennetaan yhdessä oppilaiden kanssa.
Ryhmään otetaan 25 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa Nokian KrP
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Nokian koulu
Täältä löydät Nokian koulun harrastusryhmät. Harrastusryhmät ovat maksuttomia. Kaikki alakoulujen ryhmät ovat avoimia kaikille ikäluokan oppilaille.
Vapaita paikkoja ja harrastusmahdollisuuksia voi tiedustella koko kauden ajan harrastuskoordinaattorilta.
Kaikkien koulujen harrastusryhmät ovat avoimia kyseisen ryhmän ikäluokan oppilaille, ellei toisin sanota. Käy tutustumassa myös muihin avoimiin ryhmiin: Ala- ja yläkoulujen avoimet ryhmät
Pidätämme oikeuden muutoksiin.
Maanantai klo 15.00-16.00, NERF-SEIKKAILU (2.-6. lk.), liikuntasali
Leikkimielistä ja hauskaa seikkailua Nerf-pehmonuolipyssyjen kanssa erilaisista esteistä rakennetuissa ‘kaupungeissa”.
Suosittelemme pitkähihaisia/punttisia vaatteita niin mahdolliset osumat eivät tunnu niin ikäviltä.
Saa ottaa oma nimikoidun nerf-pyssyn ja suojalasit mukaan, jos sellaiset löytyy.
Ryhmään otetaan 25 oppilasta.
Ohjaajana toimii Reija Laitinen, Studio Bilance
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Tiistai klo 8.00-10.00, LAJIRALLI (1.-6. lk.), liikuntasali & ulkotilat
Tule pelaamaan ja leikkimään! Monipuolista kehonhallintaa ja koordinaatiota kehittävää sekä kuntoa kohottavaa liikuntaa alakoululaisille. Tunnin sisältö vaihtelee ja se voi sisältää esimerkiksi palloilua, voimistelua, kamppailua tai leikkejä ja pelejä. Harrastuskertojen sisällöt rakennetaan yhdessä oppilaiden kanssa.
Ryhmään otetaan 25 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa Nokian KrP
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Tiistai klo 14.30-15.45, KUVATAIDE (1.-3. lk.), kuvataideluokka D208
Kuvataideryhmässä opitaan erilaisia taiteen tekniikoita ja yhdistellään niitä rohkeasti. Harjoitellaan työvälineistä huolehtimista sekä oman ja toisen työn kunnioittamista. Tärkeintä kuitenkin on luomisen ilo ja turvallinen tunnelma.
Ryhmään otetaan 12 oppilasta.
Ohjaajana Nana Haveri, NaNart
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Tiistai klo 16.00-17.15, ILOA TAITEESTA (4.-6. lk.), kuvataideluokka D208
Ryhmässä tehdään taidetta annettujen teemojen pohjalta ja pysähdytään itsen äärelle: tutkitaan omia vahvuuksia, taitoja, unelmia ja haaveita. Tarkastellaan myös elämässä vastaan tulevia haasteita muuttamalla ne tavoitteiksi. Jokainen saa työskennellä oman luovuuden rajoissa, tyyli on vapaa.
Ryhmään otetaan 12 oppilasta.
Ohjaajana Nana Haveri, NaNart & Petra Hietalahti, DenimArt
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Keskiviikko klo 13.30-14.30, PARTIOKERHO (1.-3. lk.), luokkatila A205
Tule partioon!
Partiossa seikkaillaan, opitaan uusia taitoja ja tehdään yhdessä mukavia juttuja. Ohjelmassa voi olla esimerkiksi ensiaputaitoja, retkiruokailua, luonnossa liikkumista, jokaisenoikeuksiin tutustumista, tiedekokeiluja ja pieniä retkiä lähimaastoon.
Jokaisella kerralla on oma teema – ja aina myös leikitään ja pelataan yhdessä.
Lapset pääsevät vaikuttamaan ohjelmaan, ja uuden taidon opittuaan he saavat taitotarran omaan taitokorttiinsa.
Kaikki ovat tervetulleita, aiempaa kokemusta ei tarvita – riittää, että on valmis kokeilemaan uutta ja viettämään aikaa yhdessä, kivan ohjaajan kanssa!
Ryhmään otetaan 12 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa Leirikesä Ry.
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Torstai klo 15.00-16.00, JALKAPALLO (1.-3. lk.), Porkan tekonurmikenttä / koulun liikuntasali
Jalkapallon harrastekerho on tarkoitettu 1.–3.-luokkalaisille. Kerhossa pidetään hauskaa, liikutaan ja opetellaan jalkapallon perustaitoja leikkien ja pelien kautta. Tärkeintä on yhdessä tekeminen, liikkumisen ilo ja kannustava ilmapiiri. Aikaisempaa jalkapallokokemusta ei tarvita – kaikki ovat tervetulleita mukaan!
Kerhossa on aina ohjaaja paikalla. Ohjaaja vastaa toiminnan suunnittelusta ja turvallisuudesta.
Varusteet: mukaan liikunnalliset ja säänmukaiset varusteet sekä juomapullo. Sään salliessa kerho järjestetään ulkona. Sateella toiminta siirretään liikuntasaliin. Talvikaudella kerho järjestetään liikuntasalissa.
Ensimmäisellä kerralla kokoontuminen Nokian koulun pihassa, josta kävellään yhdessä ohjaajan kanssa kentälle. Seuraavina kertoina oppilaiden tulee kulkea kentälle itsenäisesti.
Ryhmään otetaan 15 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa HarrasteFutis Nokia Ry
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Siuron koulu
Täältä löydät Siuron koulun harrastusryhmät. Harrastusryhmät ovat maksuttomia. Kaikki alakoulujen ryhmät ovat avoimia kaikille ikäluokan oppilaille.
Vapaita paikkoja ja harrastusmahdollisuuksia voi tiedustella koko kauden ajan harrastuskoordinaattorilta.
Kaikkien koulujen harrastusryhmät ovat avoimia kyseisen ryhmän ikäluokan oppilaille, ellei toisin sanota. Käy tutustumassa myös muihin avoimiin ryhmiin: Ala- ja yläkoulujen avoimet ryhmät
Pidätämme oikeuden muutoksiin.
Keskiviikko klo 14.45-16.00 (syyslukukausi), KUVISTA JA KÄSSÄÄ (1.-6. lk.), kuvataideluokka
Luovaa tekemistä, jossa mielikuvitus ja luova ajattelu pääsevät valloilleen! Piirretään, maalataan, askarrellaan, muotoillaan ja kokeillaan erilaisia materiaaleja ja tekniikoita. Jokainen saa toteuttaa luovasti omia ideoitaan ja kädentaitojaan sekä onnistua omalla tavallaan.
Ryhmään otetaan 14 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa Zoro Ky.
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Tervasuon koulu
Täältä löydät Tervasuon koulun harrastusryhmät. Harrastusryhmät ovat maksuttomia. Kaikki alakoulujen ryhmät ovat avoimia kaikille ikäluokan oppilaille.
Vapaita paikkoja ja harrastusmahdollisuuksia voi tiedustella koko kauden ajan harrastuskoordinaattorilta.
Kaikkien koulujen harrastusryhmät ovat avoimia kyseisen ryhmän ikäluokan oppilaille, ellei toisin sanota. Käy tutustumassa myös muihin avoimiin ryhmiin: Ala- ja yläkoulujen avoimet ryhmät
Pidätämme oikeuden muutoksiin.
Maanantai klo 14.15-15.15, LAJIRALLI (1.-2. lk.), liikuntasali
Tule pelaamaan ja leikkimään! Monipuolista kehonhallintaa ja koordinaatiota kehittävää sekä kuntoa kohottavaa liikuntaa alakoululaisille. Tunnin sisältö vaihtelee ja se voi sisältää esimerkiksi palloilua, voimistelua, kamppailua tai leikkejä ja pelejä. Harrastuskertojen sisällöt rakennetaan yhdessä oppilaiden kanssa.
Ryhmään otetaan 25 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa Nokian KrP
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Tiistai klo 13.30-14.30, LEMMIKKITAITOKERHO (1.-2. lk.), luokkatila 214
Kaikille eläinten ystäville! Opitaan hauskan tekemisen kautta lemmikkien hyvinvoinnista, hoidosta ja käyttäytymisestä. Lisäksi suunnitellaan ja valmistetaan lemmikeille pieniä leluja, virikkeitä ja muita hyödyllisiä juttuja sekä perehdytään vastuulliseen hoitoon sekä eri lemmikkien ruokintaan.
Ryhmään otetaan 12 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa Zoro Ky.
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Tottijärven koulu
Täältä löydät Tottijärven koulun harrastusryhmät. Harrastusryhmät ovat maksuttomia. Kaikki alakoulujen ryhmät ovat avoimia kaikille ikäluokan oppilaille.
Vapaita paikkoja ja harrastusmahdollisuuksia voi tiedustella koko kauden ajan harrastuskoordinaattorilta.
Kaikkien koulujen harrastusryhmät ovat avoimia kyseisen ryhmän ikäluokan oppilaille, ellei toisin sanota. Käy tutustumassa myös muihin avoimiin ryhmiin: Ala- ja yläkoulujen avoimet ryhmät
Pidätämme oikeuden muutoksiin.
Maanantai klo 8.00-10.00, LAJIRALLI (1.-6. lk.), liikuntasali & ulkotilat
Tule pelaamaan ja leikkimään! Monipuolista kehonhallintaa ja koordinaatiota kehittävää sekä kuntoa kohottavaa liikuntaa alakoululaisille. Tunnin sisältö vaihtelee ja se voi sisältää esimerkiksi palloilua, voimistelua, kamppailua tai leikkejä ja pelejä. Harrastuskertojen sisällöt rakennetaan yhdessä oppilaiden kanssa.
Ryhmään otetaan 25 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa Nokian KrP
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Tiistai klo 14.15-15.30, KUVATAIDE-ASKARTELU (1.-6. lk.), Vadelma-luokka
Värejä, ideoita ja käsillä tekemistä! Täällä yhdistyvät kuvataide ja hauska askartelu. Tutustumme erilaisiin materiaaleihin ja tekniikoihin sekä valmistamme omannäköisiä taideteoksia ja pieniä luomuksia mm. kierrätysmateriaaleista.
Ryhmään otetaan 14 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa Zoro Ky.
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Viholan koulu
Täältä löydät Viholan koulun harrastusryhmät. Harrastusryhmät ovat maksuttomia. Kaikki alakoulujen ryhmät ovat avoimia kaikille ikäluokan oppilaille.
Vapaita paikkoja ja harrastusmahdollisuuksia voi tiedustella koko kauden ajan harrastuskoordinaattorilta.
Kaikkien koulujen harrastusryhmät ovat avoimia kyseisen ryhmän ikäluokan oppilaille, ellei toisin sanota. Käy tutustumassa myös muihin avoimiin ryhmiin: Ala- ja yläkoulujen avoimet ryhmät
Pidätämme oikeuden muutoksiin.
Maanantai klo 14.20-15.50, KIVAA KÄSSÄÄ (1.-3. lk.), käsityöluokka
Kivaa kässää -käsityökerhossa opitaan monenlaisia käsityötekniikoita. Oppilas pääsee kokeilemaan erilaisia materiaaleja kivassa kaveriporukassa. Tutuksi tulevat niin pehmeät ja kovat kuin märät ja kuivatkin materiaalit. Kerho-ohjelmaa suunnitellaan yhdessä ja toteutetaan mahdollisuuksien mukaan kerholaisten toiveita. Kerhotekemiset ovat yhden kerran pikatyöstä aina useamman viikon kestäviin töihin. Kivaa kässää kerho sopii käsitöistä ja askartelusta kiinnostuneille tytöille ja pojille.
Ryhmään otetaan 12 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa Taito Pirkanmaan Ry.
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Tiistai klo 8.00-10.00, LAJIRALLI (1.-6. lk.), liikuntasali & ulkotilat
Tule pelaamaan ja leikkimään! Monipuolista kehonhallintaa ja koordinaatiota kehittävää sekä kuntoa kohottavaa liikuntaa alakoululaisille. Tunnin sisältö vaihtelee ja se voi sisältää esimerkiksi palloilua, voimistelua, kamppailua tai leikkejä ja pelejä. Harrastuskertojen sisällöt rakennetaan yhdessä oppilaiden kanssa.
Ryhmään otetaan 25 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa Nokian KrP
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Tiistai klo 14.20-15.20, KORISTAITURIT (1.-3. lk.), liikuntasali
Ny reenataan! BC Nokian ohjaajien opastuksella pääset pelaamaan ja opettelemaan koripalloilua erilaisten harjoitteiden, pelien ja leikkien kautta. Hiki pintaan ja pallo koriin!
Ryhmään otetaan 13 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa BC Nokia
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Keskiviikko klo 15.30-16.30, JALKAPALLO / FUTSAL (3.-6. lk.), liikuntasali
Jalkapallon harrastekerho on tarkoitettu 3.–6.-luokkalaisille. Kerhossa pidetään hauskaa, liikutaan ja opetellaan jalkapallon perustaitoja leikkien ja pelien kautta. Tärkeintä on yhdessä tekeminen, liikkumisen ilo ja kannustava ilmapiiri. Aikaisempaa jalkapallokokemusta ei tarvita – kaikki ovat tervetulleita mukaan!
Kerhossa on aina ohjaaja paikalla. Ohjaaja vastaa toiminnan suunnittelusta ja turvallisuudesta.
Varusteet: mukaan liikunnalliset varusteet sekä juomapullo.
Ryhmään otetaan 15 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa HarrasteFutis Nokia Ry
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Torstai klo 15.45-17.00, ILOA TAITEESTA (3.-6. lk.), käsityöluokka
Ryhmässä tehdään taidetta annettujen teemojen pohjalta ja pysähdytään itsen äärelle: tutkitaan omia vahvuuksia, taitoja, unelmia ja haaveita. Tarkastellaan myös elämässä vastaan tulevia haasteita muuttamalla ne tavoitteiksi. Jokainen saa työskennellä oman luovuuden rajoissa, tyyli on vapaa.
Ryhmään otetaan 12 oppilasta.
Ohjaajana Nana Haveri, NaNart & Petra Hietalahti, DenimArt
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Ala- ja yläkoulujen avoimet ryhmät
Täältä löydät avoimet harrastusryhmät. Harrastusryhmät ovat maksuttomia.
Vapaita paikkoja ja harrastusmahdollisuuksia voi tiedustella koko kauden ajan harrastuskoordinaattorilta.
Maanantai klo 15.00-16.00, JALKAPALLO (7.-9. lk.), Harjuniityn tekonurmikenttä / Alhoniityn koulun sali
Jalkapallon harrasteryhmä on tarkoitettu yläkouluikäisille. Kerhossa pelataan jalkapalloa rennossa ja kannustavassa ilmapiirissä, mutta tärkeintä on liikkumisen ilo, yhdessä tekeminen ja hyvä fiilis. Aikaisempaa jalkapallokokemusta ei tarvita – mukaan voi tulla omalla tasolla ja omista lähtökohdista.
Ohjaaja on aina paikalla ja vastaa toiminnan suunnittelusta sekä turvallisuudesta.
Varusteet: mukaan liikunnalliset ja säänmukaiset varusteet sekä juomapullo. Ryhmä kokoontuu Harjuniityn tekonurmikentällä ja siirtyy talvikaudeksi Alhoniityn koulun saliin.
Ryhmään otetaan 15 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa Harrastefutis Nokia Ry.
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Maanantai klo 15.30-17.00, VÄLIPALAKLUBI (4.-6. lk.), Nokianvirran koulu, kotitalousluokka E115
Käsien pesulle ja keittiöhommiin! Kuinka sekoitetaan samettinen smoothie, entä mikä on parhaan sämpylätaikinan salaisuus? Kokkikerhossa valmistetaan herkullisia välipaloja rennolla otteella. Maistelemme erilaisia makuja ja laajennamme omaa makumaailmaa. Tutustumme yhdessä myös erilaisiin ruokakulttuureihin -ja tapoihin. Opimme kokkaus- ja leivontataitojen lisäksi keittiöhygieniaa, siivoustaitoja ja reseptiikkaa. Osallistujat pääsevät itse vaikuttamaan sisältöön: hakemaan sopivia reseptejä, miettimään budjettia ja kauppalistaa.
Ryhmään otetaan 12 oppilasta.
Kerhon ohjauksesta vastaa Ruokahetkiä Oy. Ruokahetkiä tarjoaa harrastamista ruoan ja ruokataitojen äärellä. Ruokahetkiä on ruokaosaamiseen ja ruokakasvatukseen keskittyvä yritys.
Ruokahetkiä löydät Instagramista @ruokahetkia.
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Maanantai klo 15.30-16.15, Pokémon-kerho (1.-4. lk.), Myllyhaan koulun liikuntasali
Pokémon-kerhossa pääsee tutustumaan Pokémonien maailmaan erilaisten liikunnallisten pelien ja leikkien avulla. Ryhmässä tulee olla liikuntaan sopivat vaatteet, sisäliikuntakengät / paljaat jalat sekä juomapullo.
Ryhmään otetaan 15 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa Ilopark
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Maanantai klo 15.30-16.30, KORIPALLO (7.-9. lk.), Nokianvirran koulun sali
Ny reenataan! BC Nokian ohjaajien opastuksella pääset pelaamaan ja opettelemaan koripalloilua erilaisten harjoitteiden, pelien ja leikkien kautta. Hiki pintaan ja pallo koriin!
Ryhmään otetaan 13 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa BC Nokia
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Maanantai klo 16.00-18.00, UINTI & KUNTOSALI, omatoimivuoro (7.-9. lk.), Nokian uimahalli
Nokian kaupungin liikuntapalvelut sekä Harrasta Nokialla – hanke tarjoavat lukuvuodelle 2026-2027 kaikille nokialaisille yläkoulun (7.-9. –luokkalaisille) oppilaille maksuttoman uimahallin käyttömahdollisuuden maanantaisin klo 16-18 välillä.
Etuus on käytettävissä vain koulujen työaikoina, eli EI loma-aikoina.
- Syyskausi: 7.9.-6.12. (ei viikolla 42)
- Pidätämme oikeudet muutoksiin.
Maksuton uimahallin käyttömahdollisuus on voimassa maanantaisin klo 16:00-18:00
- Käytettävissä ovat kaikki allastilat, puku- ja pesutilat, kuntosali, liikuntasali ja painisali, tilojen varaukset ja ikärajoitukset huomioiden.
- Huom! Kuntosalia voivat itsenäisesti käyttää 15-vuotta täyttäneet nuoret ja aikuiset. Alle 15-vuotiaat pääsevät kuntosalille vain aikuisen seurassa!
- Maksuton sisäänpääsy koskee vain nokialaisia yläkoulujen oppilaita. Mikäli nuori tarvitsee itselleen aikuisen kaveriksi kuntosalille, aikuinen maksaa sisäänpääsynsä itse.
- Etuus on voimassa vain uimahallin aukiolojen puitteissa. Arkipyhinä ja loma-aikoina uimahallin aukioloajat tulee asiakkaan tarkistaa erikseen kaupungin nettisivuilta.
- Uimahallin aukioloajat, sekä eri tilojen varaukset näet kaupungin verkkosivuilta: nokiankaupunki.fi/uimahalli
- Sisäänpääsyetuus oikeuttaa 2,5 tunnin oleskeluun uimahallin tiloissa. Etu on lunastettavissa maanantaisin klo 16-18 uimahallin kassalla. Uintiaika (2,5h) lähtee liikkeelle siitä kellonajasta, kun nuori saapuu hallille.
- Mitään uimahallin tilaa ei ole varattu vain nuorten käyttöön, tiloissa käyttäydytään muut asiakkaat huomioon ottaen ja uimahallin järjestyssääntöjä noudattaen.
- Toiminta ei ole ohjattua, mutta valvottua. Mikäli tiloissa ilmenee häiriökäyttäytymistä, henkilökunnalla on lupa ohjeistaa kyseistä asiakasta poistumaan hallista. Toistuvasta häiriökäyttäytymisestä johtuen, etuus voidaan myös poistaa kyseiseltä oppilaalta.
Yläkoululainen saa maksuttoman uimahallietuuden käyttöön näin:
- Huoltaja ilmoittaa nuoren etuuden käyttäjäksi Wilmasta (tai kaupungin verkkosivuilta) löytyvän lyytilinkin kautta koko syyslukukaudeksi kerrallaan.
- Ilmoittautumiseen tarvitaan toimiva ja voimassa oleva sähköpostiosoite.
- Ilmoittaessaan nuoren tapahtumaan huoltaja hyväksyy, että lomakkeen tiedot voidaan luovuttaa hankekoordinaattorin lisäksi uimahallin henkilökunnalle.
- Kun ilmoittautuminen on kerran tehty koko lukukaudeksi kerrallaan, oppilas voi käyttää etuuttaan niin usein kuin haluaa kyseisen lukukauden aikana.
- Tullessaan uimaan oppilas lunastaa etuuden uimahallin kassalta nimeään vastaan.
- Kassahenkilökunnalla on oikeus kysyä myös muita lomakkeella näkyviä tietoja varmistaessaan, että etuutta käyttää oikea henkilö.
- Oppilas saa kassalta kertakortin, jonka avulla pääsee porteista sisään.
- Lähtiessä uimahallilta, portti imaisee kortin. Eli jokaiselle saapumiskerralle pyydetään aina uusi kertakortti.
Huomioita:
- Etuus ei ole käytettävissä sarjakortilla.
- Maksuton sisäänpääsy on mahdollista lunastaa uimahallin kassalta vain maanantaisin klo 16:00-18:00 välillä, ja vain kyseiselle uintikerralle kerrallaan.
Halutessaan opastusta kuntosalilaitteiden käyttöön tai uintitekniikoihin, oppilas voi varata erikseen maksuttoman liikuntaneuvonnan Hannu Sassilta
040 8443 904 tai hannu.sassi@nokiankaupunki.fi.
Toiminnan tavoitteena on kannustaa yläkoululaisia omatoimiseen liikkumiseen, fyysisen kuntonsa ylläpitämiseen sekä uimataitonsa kehittämiseen säännöllisen uimahalliharrastuksen avulla. Etuus antaa myös mahdollisuuden tutustua paremmin oman kaupungin uimahalliin.
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Tiistai klo 15.00-16.00, TANSSITTAVA MIX (3.-6. lk.), Kerhola, Juhlasali
Tanssittava mix -tanssituntitoiminnan tarkoitus on innostaa tanssiharrastukseen ja tutustuttaa sen monipuolisuuteen. Tanssitunneilla harjoitellaan eri lajeja discotanssista hiphopiin ja opitaan myös tanssiakrobatiaa.
Ryhmään otetaan 15 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa Tanssittava
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Tiistai klo 15.30-17.30, PARILLISET VIIKOT, Kokkailutyöpaja (6.-9. lk.), Harjuniityn koulun kotitalousluokka KO1
Kokataan yhdessä välipaloja, leivonnaisia ja valmistetaan helppoja ja yksinkertaisia aterioita. Nuorten kokkaustyöpajassa pääset testaamaan somen ruokatrendejä sekä oppimaan meal preppingin vinkkejä ja niksejä itsenäisen arkikokkailusi tueksi. Kokkaustyöpajojen aiheet rakennetaan nuorten toiveita kuunnellen.
Ryhmään otetaan 12 oppilasta.
Kerhon ohjauksesta vastaa Ruokahetkiä Oy. Ruokahetkiä tarjoaa harrastamista ruoan ja ruokataitojen äärellä. Ruokahetkiä on ruokaosaamiseen ja ruokakasvatukseen keskittyvä yritys.
Ruokahetkiä löydät Instagramista @ruokahetkia.
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Tiistai klo 16.00-17.00, ANIMAATIO (7.-9. lk.), Etäryhmä
Ryhmässä pääset herättämään omat lempihahmosi henkiin animoinnin avulla. Harrastuksessa opit luomaan omia animaatioita, ja suunnittelemaan kokonaisia tarinoita yhdessä ohjaajan ja uusien kavereiden kanssa. Aiempaa osaamista ei harrastuksessa tarvita vaan toiminta on mukavaa yhdessä opettelua. Anna mielikuvituksesi laukata ja luovuutesi lentää!
Ohjauksesta vastaa Incoach
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Tiistai klo 16.00-17.00, TANSSI (7.-9. lk.), Kerhola, Juhlasali
Tanssittava mix -tanssituntitoiminnan tarkoitus on innostaa tanssiharrastukseen ja tutustuttaa sen monipuolisuuteen. Tanssitunneilla harjoitellaan eri lajeja discotanssista hiphopiin ja opitaan myös tanssiakrobatiaa.
Ryhmään otetaan 15 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa Tanssittava
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Tiistai klo 16.00-19.00, VITOSKUTOSTEN ILTA, Harjuniityn nuorisotila. ALOITUS 25.8.
Tiistaisin Harjuniityn nuorisotiloilla tekemistä 5.-6. -luokkalaisille! Tule pelaamaan, hengailemaan, kokkailemaan, askartelemaan, osallistumaan hauskoihin juttuihin ja suunnittelemaan toimintaa yhdessä muiden kanssa. Ohjelma vaihtelee kävijöiden toiveiden mukaan, joten pääset itse vaikuttamaan siihen, mitä tehdään. Toiminta on maksutonta ja avointa kaikille, ikärajojen puitteissa. Ei ennakkoilmoittautumista, ilmoittautuminen nuorisotyöntekijöille paikan päällä. Toiminta on päihteetöntä, energiajuomatonta sekä noudatamme tilalla yhteisiä sääntöjä sekä turvallisemman tilan periaatteita. Tervetuloa mukaan! Järjestäjänä Nokian kaupungin nuorisopalvelut.
Tarkemmat tiedot tiloista, toiminnoista ja aikatauluista löydät verkkosivuiltamme osoitteesta www.nokiankaupunki.fi/nuortennokia/nuorillenyt sekä somesta @nuortennokia.
Tiistai klo 16.30-17.30, ANIMAATIO (3.-6. lk.), Etäryhmä
Kerhossa pääset herättämään omat lempihahmosi henkiin animoinnin avulla. Harrastuksessa opit luomaan omia animaatioita, ja suunnittelemaan kokonaisia tarinoita yhdessä ohjaajan ja uusien kavereiden kanssa. Aiempaa osaamista ei harrastuksessa tarvita vaan kerho on mukavaa yhdessä opettelua. Anna mielikuvituksesi laukata ja luovuutesi lentää animaatiokerhossa!
Ryhmään otetaan 14 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa Incoach.
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Keskiviikko klo 14.30-15.10, UINTI – JUNIOR SQUAD ( 1.-3. lk.), Nokian uimahalli
🐬 Junior Squad (7–9-vuotiaille)
Tervetuloa mukaan hauskaan ja monipuoliseen vesipelikerhoon! Kauden aikana tutustumme monipuolisesti vedessä harrastettaviin lajeihin – uintitekniikkaan, vesiturvallisuustaitoihin, sukeltamiseen, uimahyppyihin, vesijumppaan, vesipalloon ja monoräpyläuintiin.
Junior Squad on suunnattu lapsille, jotka osaavat jo liikkua 160 cm syvässä vedessä ilman apuvälinettä (15 m) ja sukeltaa – ikää tärkeämpää on lapsen ryhmään soveltuvat vesitaidot.
Jokainen tunti etenee tutulla rakenteella: alkulämmittely, taitoharjoittelu, teeman mukainen pääharjoitus, hauska pelituokio ja yhteinen lopetus. Osallistamme lapset aktiivisesti oman harrastuksensa suunnitteluun sopimalla pelisäännöistä ja ottamalla
lasten toiveet huomioon tuntien sisällössä.
Mikäli teillä on jotakin kysyttävää harrastuksesta, voitte laittaa sähköpostia Kalypsolle: info@kalypso.fi.
Lapset haetaan tunnille pesutiloista ja tunnin päätteeksi ohjaaja saattaa lapset pesutiloihin. Lasten tulee siis saapua ja lähteä uimahallista omatoimisesti.
Tullessaan uimaan oppilas lunastaa kertakortin uimahallin kassalta nimeään vastaan. Kertakortin avulla pääsee porteista sisään. Poistuttaessa portti imaisee kortin, eli jokaiselle saapumiskerralle pyydetään kassalta aina uusi kertakortti.
Ryhmään otetaan 12 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa Kalypso Vesitanssikoulu Oy
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Keskiviikko klo 14.45-15.45, TANSSITTAVA MIX (1.-3. lk.), Nokian koulun tanssisali
Tanssittava mix -tanssituntitoiminnan tarkoitus on innostaa tanssiharrastukseen ja tutustuttaa sen monipuolisuuteen. Tanssitunneilla harjoitellaan eri lajeja discotanssista hiphopiin ja opitaan myös tanssiakrobatiaa.
Nokian koulun tanssisalille kuljetaan Koskenmäenkadulta. Opetustila sijaitsee koulua edestä päin katsottuna vasemmalla kyljellä.
Kulkuohjeet löytyvät Pirkan opiston sivuilta (sivun alhaalta, Nokian koulu, tanssisali ja ateljee: https://www.pirkanopisto.fi/yhteystiedot/toimipisteet-ja-opetuspaikat/nokia/
https://www.pirkanopisto.fi/tiedostopankki/188/JPG_nokiankoulu_2.jpg)
Ryhmään otetaan 15 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa Tanssittava
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Keskiviikko klo 15.00-16.00, HEPPASEIKKAILUT (1.-3. lk.), Etäkerho
Heppaseikkailut on uniikki digitaalinen heppakerho, joka yhdistää Minecraftin luovuuden ja Star Stable Onlinen tarinallisen hevosmaailman. Heppaseikkailut on suunniteltu erityisesti niille, joita hevoset kiehtovat, mutta jotka viihtyvät myös pelien parissa. Kerhossa yhdistyy digitaalinen ja sosiaalinen maailma tavalla, joka tarjoaa iloa, osallisuutta ja onnistumisen kokemuksia.
Tekniset vaatimukset: Osallistuaksesi tarvitset läppärin ja nettiyhteyden. Vanhakin läppäri / tietokone käy. Kuulokkeet on myös hyvä olla, niin et häiritse muuta kotiväkeä. Voit myös asentaa Minecraft Education Edition -pelin jo valmiiksi koneelle täältä: Download | Minecraft Education
Ryhmään otetaan 12 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa School of Gaming Galactic Oy
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Keskiviikko klo 15.00-16.00, KATUTANSSI (1.-6. lk.), Kerhola, Balettisali
Katutanssia rennolla ja kannustavalla otteella. Koreografian lisäksi tehdään luovia liikeharjoituksia ja vahvistetaan kehotietoisuutta. Pidetään hauskaa, liikutaan ja löydetään rytmin ääreen yhdessä!
Ryhmään otetaan 20 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa Inkeri Kautto.
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8. klo 18.00:
Keskiviikko klo 15.15-15.55, UINTI – PRO SQUAD (4.-6. lk.), Nokian uimahalli
🌊 Pro Squad (10–12-vuotiaille)
Pro Squad haastaa huimaan vesiseikkailuun vähän kokeneemmat uimarit! Vaihtuvat teemat pitävät tekemisen monipuolisena ja motivoivana läpi kauden – mukana uintitekniikkaa, vesiturvallisuustaitoja, sukellusta, uimahyppyjä, vesijumppaa, vesipalloa ja monoräpyläuintia.
Ryhmään sopii lapsi, joka jaksaa uida yhtäjaksoisesti 25 m jollakin uintityylillä ja osaa sukeltaa – ikää tärkeämpää on aina oma taitotaso.
Jokainen tunti etenee tutulla rakenteella: alkulämmittely, taitoharjoittelu, teeman mukainen pääharjoitus, hauska pelituokio ja yhteinen lopetus. Osallistamme lapset aktiivisesti oman harrastuksensa suunnitteluun sopimalla pelisäännöistä ja ottamalla
lasten toiveet huomioon tuntien sisällössä.
Mikäli teillä on jotakin kysyttävää harrastuksesta, voitte laittaa sähköpostia Kalypsolle: info@kalypso.fi.
Lapset haetaan tunnille pesutiloista ja tunnin päätteeksi ohjaaja saattaa lapset pesutiloihin. Lasten tulee siis saapua ja lähteä uimahallista omatoimisesti.
Tullessaan uimaan oppilas lunastaa kertakortin uimahallin kassalta nimeään vastaan. Kertakortin avulla pääsee porteista sisään. Poistuttaessa portti imaisee kortin, eli jokaiselle saapumiskerralle pyydetään kassalta aina uusi kertakortti.
Ohjauksesta vastaa Kalypso Vesitanssikoulu Oy
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Keskiviikko klo 15.30-16.39, VIIKOT 37-39, FRISBEEGOLF (4.-6. lk.), Keskusurheilupuisto
Harrastuksessa harjoitellaan frisbeegolfin tekniikoita ja sääntöjä, sekä yleistä lajietikettiä. Heitetään kierroksia ja kisaillaan erilaisissa frisbeegolfin taitoja vaativissa kisoissa.
Ryhmään otetaan 10 oppilasta ja se kokoontuu viikkojen 37-39 aikana.
Ohjauksesta vastaa Nokian frisbeeseura
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Keskiviikko klo 15.45-16.45, TANSSITTAVA MIX (4.-6. lk.), Nokian koulun tanssisali
Tanssittava mix -tanssituntitoiminnan tarkoitus on innostaa tanssiharrastukseen ja tutustuttaa sen monipuolisuuteen. Tanssitunneilla harjoitellaan eri lajeja discotanssista hiphopiin ja opitaan myös tanssiakrobatiaa.
Nokian koulun tanssisalille kuljetaan Koskenmäenkadulta. Opetustila sijaitsee koulua edestä päin katsottuna vasemmalla kyljellä.
Kulkuohjeet löytyvät Pirkan opiston sivuilta (sivun alhaalta, Nokian koulu, tanssisali ja ateljee: https://www.pirkanopisto.fi/yhteystiedot/toimipisteet-ja-opetuspaikat/nokia/
https://www.pirkanopisto.fi/tiedostopankki/188/JPG_nokiankoulu_2.jpg)
Ryhmään otetaan 15 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa Tanssittava
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Keskiviikko klo 15.45-16.30, MATALAN KYNNYKSEN LIIKUNTARYHMÄ (7.-9. K-luokat), Alhoniityn koulun liikuntasali
Soveltavan liikunnan ryhmä, jossa päästään yhdessä liikkumaan ja pelaamaan nuorten toiveita kuunnellen. Ryhmässä tulee olla liikuntaan sopivat vaatteet, sisäliikuntakengät / paljaat jalat sekä juomapullo. Ryhmä on tarkoitettu Alhoniityn koulun K-luokkalaisille.
Ohjauksesta vastaa Ilopark.
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Keskiviikko klo 16.00-17.00, HEPPASEIKKAILUT (3.-6. lk.), Etäryhmä
Heppaseikkailut on uniikki digitaalinen heppakerho, joka yhdistää Minecraftin luovuuden ja Star Stable Onlinen tarinallisen hevosmaailman. Heppaseikkailut on suunniteltu erityisesti niille, joita hevoset kiehtovat, mutta jotka viihtyvät myös pelien parissa. Kerhossa yhdistyy digitaalinen ja sosiaalinen maailma tavalla, joka tarjoaa iloa, osallisuutta ja onnistumisen kokemuksia.
Tekniset vaatimukset: Osallistuaksesi tarvitset läppärin ja nettiyhteyden. Vanhakin läppäri / tietokone käy. Kuulokkeet on myös hyvä olla, niin et häiritse muuta kotiväkeä. Voit myös asentaa Minecraft Education Edition -pelin jo valmiiksi koneelle täältä: Download | Minecraft Education
Ryhmään otetaan 12 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa School of Gaming Galactic Oy
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Keskiviikko klo 16.00-19.00, VITOSKUTOSTEN ILTA, Nuorisotila Nuksu. ALOITUS 26.8.
Keskiviikkoisin Nuksussa tekemistä 5.-6. -luokkalaisille! Tule pelaamaan, hengailemaan, kokkailemaan, askartelemaan, osallistumaan hauskoihin juttuihin ja suunnittelemaan toimintaa yhdessä muiden kanssa. Ohjelma vaihtelee kävijöiden toiveiden mukaan, joten pääset itse vaikuttamaan siihen, mitä tehdään. Toiminta on maksutonta ja avointa kaikille, ikärajojen puitteissa. Ei ennakkoilmoittautumista, ilmoittautuminen nuorisotyöntekijöille paikan päällä. Toiminta on päihteetöntä, energiajuomatonta sekä noudatamme tilalla yhteisiä sääntöjä sekä turvallisemman tilan periaatteita. Tervetuloa mukaan! Järjestäjänä Nokian kaupungin nuorisopalvelut.
Tarkemmat tiedot tiloista, toiminnoista ja aikatauluista löydät verkkosivuiltamme osoitteesta www.nokiankaupunki.fi/nuortennokia/nuorillenyt sekä somesta @nuortennokia.
Keskiviikko klo 16.15-18.15, MONITAIDERYHMÄ (7.-9. lk.), Kerhola, Polónin sali
Ekspressiivistä taidetyöskentelyä yhdistäen kuvataidetta, luovaa kirjoittamista, luovaa liikettä ja rentoa keskustelua. Kokonaisuus rakentuu osallistujalähtöisesti, ja jokainen on tervetullut juuri sellaisena kun on.
Ryhmään otetaan 12 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa Inkeri Kautto.
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Torstai klo 14.30-15.30, ANIMAATIO (3.-6. lk.), Etäryhmä
Kerhossa pääset herättämään omat lempihahmosi henkiin animoinnin avulla. Harrastuksessa opit luomaan omia animaatioita, ja suunnittelemaan kokonaisia tarinoita yhdessä ohjaajan ja uusien kavereiden kanssa. Aiempaa osaamista ei harrastuksessa tarvita vaan kerho on mukavaa yhdessä opettelua. Anna mielikuvituksesi laukata ja luovuutesi lentää animaatiokerhossa!
Ryhmään otetaan 14 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa Incoach
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Torstai klo 15.00-15.45, JOOGA (1.-5. lk.), Virta, Hiomo-sali
Tunti lisää voimaa, kestävyyttä, notkeutta ja keskittymiskykyä. Lasten jooga sopii kaiken tasoisille liikkujille ja on hyvä rentoutumisen hetki arkeen.
Ryhmään otetaan 15 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa Reija Lahtinen, Studio Bilance
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Torstai klo 15.30-16.30, MINECRAFT-SEIKKAILUT (3.-6. lk.), Etäryhmä
Minecraft-kerhossa pääset rakentamaan mielenkiintoisia maailmoja uusien pelikavereiden kanssa, ratkomaan erilaisia haasteita survivalissa ja ennen kaikkea pelaamaan mukavassa porukassa etänä Discordissa. Kerhossa jokainen pääsee toteuttamaan itseään eikä osallistuminen vaadi ennakko-osaamista pelistä. Liity mukaan positiiviseen peliporukkaan ja hyppää Minecraftin syvään päätyyn!
Ohjauksesta vastaa Incoach.
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Torstai klo 15.45-16.30, JOOGA (6.-9. lk.), Virta, Hiomo-sali
Tunti joka yhdistää virtaavan liikkeen, hengityksen, asanat ja keskittymisen. Tunti lisää voimaa, kestävyyttä, notkeutta ja keskittymiskykyä. Nuorten jooga sopii kaiken tasoisille liikkujille ja on hyvä rentoutumisen hetki arjen kiireiden keskelle.
Ryhmään otetaan 15 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa Reija Laitinen, Studio Bilance
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Torstai klo 16.00-17.00, MEIDÄN OMA E-JENGI – E-URHEILUA JOUKKUEESSA (7.-9. lk.), Etäryhmä
E-urheilu on enemmän kuin pelaamista – se on joukkuelaji, jossa tarvitaan kommunikaatiota, vastuunottoa ja yhteistä strategiaa. Treeneissä opitaan hyvän pelaajan rutiineja ja tutustutaan myös muihin rooleihin: kapteeni, manageri, sisällöntuottaja… Pelaaminen tapahtuu ikärajojen mukaisesti ja pelikasvattajan ohjauksessa. Treenit kasvattavat myös itsetuntemusta ja itseluottamusta.
Tekniset vaatimukset: Osallistuaksesi tarvitset läppärin ja nettiyhteyden. Vanhakin läppäri / tietokone käy, jos siinä on minimissään 8GB Ram-muistia. Kuulokkeet on myös hyvä olla, niin et häiritse muuta kotiväkeä.
Ryhmään otetaan 12 oppilasta.
Ohjauksesta vastaa School of Gaming Galactic Oy.
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Torstai klo 16.30-17.30, MINECRAFT-SEIKKAILU (3.-6. lk.), Etäryhmä
Minecraft-kerhossa pääset rakentamaan mielenkiintoisia maailmoja uusien pelikavereiden kanssa, ratkomaan erilaisia haasteita survivalissa ja ennen kaikkea pelaamaan mukavassa porukassa etänä Discordissa. Kerhossa jokainen pääsee toteuttamaan itseään eikä osallistuminen vaadi ennakko-osaamista pelistä. Liity mukaan positiiviseen peliporukkaan ja hyppää Minecraftin syvään päätyyn!
Ohjauksesta vastaa Incoach.
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
Torstai klo 16.30-18.00, TEATTERI (7.-9. lk.), Kerhola, Balettisali
Teatteri sisältää teatteri-ilmaisun harjoitteita, teatterileikkejä, improvisaatiota, klovneriaa ja kaikkea tältä väliltä. Teatteri harrastuksena antaa rohkeutta heittäytyä eri tilanteisiin, onnistumisia, tunnetaitoja ja opettaa ryhmässä toimimista. Harrastuksena teatteri on monipuolinen ja sosiaalinen. Teatteria tehdään ennen kaikkea ryhmässä, kaveria tukien. Ryhmässä ei olla pelkästään minä vaan me. Teatterissa ei oteta itseä liian vakavasti, sillä virheet ja mokat ovat teatteriharjoitteissa täysin sallittuja. Jokainen ryhmässä osallistuu omien rajojensa mukaan. Ryhmän kanssa voidaan tehdä pienoisnäytelmiä, joihin ideat lähtevät oppilaista.
Ryhmään otetaan 15 oppilasta.
Ohjaajana Noora Koski-Kivinen, Siuron teatterin kannatusyhdistys
HUOM! ALOITUS 17.9.
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8. klo 18.00:
YLÄKOULULAISTEN LAJILAUTA, SYKSY 2026:
VIIKOT 37-39: FRISBEEGOLF (7.-9. lk.), keskiviikko klo 16.30-17.30, Keskusurheilupuisto
Harrastuksessa harjoitellaan frisbeegolfin tekniikoita ja sääntöjä, sekä yleistä lajietikettiä. Heitetään kierroksia ja kisaillaan erilaisissa frisbeegolfin taitoja vaativissa kisoissa.
Ryhmään otetaan 10 oppilasta ja se kokoontuu viikkojen 37-39 aikana.
Ohjauksesta vastaa Nokian frisbeeseura
Ilmoittautuminen alkaa sunnuntaina 23.8.2026 klo 18.00:
VIIKOT 40-41 & 43: PADEL (7.-9. lk.), keskiviikko klo 15.30-16.30, Padel247
Tervetuloa mailan varteen Padel247:n kentille! Padel on sekoitus tennistä ja squashia ja sitä pelataan nelinpelinä. Parasta padelissa on se, että jokainen joka osuu palloon saa peliä aikaiseksi. Ei tarvitse mitään mailapelikokemusta saadakseen peliin jatkuvuutta ja kuntoa kohoamaan. Peli sopii mainiosti kaikenikäisille -ja tasoisille pelaajille ja se on äärimmäisen sosiaalinen mailapeli. Pääset pelaamaan kolmena keskiviikkona 30.9., 7.10. ja syyslomaviikon jälkeen 21.10. Ensimmäisellä kerralla on tarjolla infoa ja opastusta lajiin.
Varattuna on neljä kenttää.
Ryhmään otetaan 16 oppilasta.
Ilmoita mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jos jätät paikkasi ryhmässä, joko tuuli.laakso@nokiankaupunki.fi, tai harrasta@nokiankaupunki.fi.
Valvojana toimii Johanna Kutvonen p. 0405948130. Ilmoita Johannalle mahdollisista äkillisistä poissaoloista.
Huom. matkat ovat oppilaiden omalla vastuulla.
Ilmoittautuminen alkaa myöhemmin syksyllä.
VIIKOT 44-46: KEILAUS (7.-9. lk.), keskiviikko klo 16.30-17.30, Nokian Keilaamo
Nyt pääsee porukalla keilaamaan ja tutustumaan lajiin sekä sen sääntöihin Harrasta Nokialla -hankkeen Lajilauta-kokonaisuudessa!
Pääset keilaamaan kolmena keskiviikkona (28.10., 4.11. ja 11.11. ) Nokian Keilaamossa (Pirkkalaistie 1).
Ensimmäisellä kerralla tarjolla on opastusta keilauksen saloihin ja pallon käsittelyyn, minkä jälkeen keilaus on omaehtoista, mutta apuja ja vinkkejä on saatavilla ja valvova aikuinen paikalla. Tavoitteena on tutustuttaa ja innoittaa nuoria lajin pariin, sillä keilausmahdollisuuksia on tarjolla runsaasti Tampereen seudulla.
Ryhmään otetaan 20 oppilasta.
Kokoontuminen Keilaamolla klo 16.15 kenkien vaihtoon.
Harrasta Nokialla -hankkeelle on varattu viisi rataa klo 16.30-17.30.
Ilmoita mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jos jätät paikkasi ryhmässä, joko tuuli.laakso@nokiankaupunki.fi, tai harrasta@nokiankaupunki.fi.
Valvojana toimii Johanna Kutvonen p. 0405948130. Ilmoita Johannalle mahdollisista äkillisistä poissaoloista.
Huom. matkat ovat oppilaiden omalla vastuulla.
Ilmoittautuminen alkaa myöhemmin syksyllä.
VIIKOT 47-49: KIIPEILY (7.-9. lk.), keskiviikko klo 16.00-17.00, Tampereen kiipeilykeskus, Lielahti
Kiipeilemään!
Tule mukaan kiipeilemään Tampereen kiipeilykeskukseen Lielahteen. Kiipeilykeskuksessa harjoitellaan boulderointia ohjaajan avustuksella ja kiipeillään myös vapaasti. Boulderointi tarkoittaa kiipeilyä ilman köysiä ja valjaita noin 5 metriä korkeilla seinillä. Vaatetukseksi sopivat normaalit urheiluvaatteet. Kovin löysiä vaatteita tulisi välttää. Pitkät hiukset on kiinnitettävä. Sormukset, kellot ja kaulakorut tulee riisua kiipeilyn ajaksi.
Kiipeilykurssi toteutetaan kolmena peräkkäisenä keskiviikona: 18.11., 25.11., 2.12. Lähtö tilauskuljetuksella jäähallilta klo 15.30, kiipeilyä klo 16-17, jonka jälkeen paluu jäähallille.
Boulderkiipeily on turvallinen tapa liikkua, mutta muutamat asiat on silti hyvä ottaa huomioon. Kiipeilijöiden tulee ymmärtää, että kiipeily on laji, jossa on vakavan loukkaantumisen tai jopa kuoleman vaara. TK:n ohjaaja opastaa ryhmän toimimaan turvallisesti TK:n tiloissa, ja boulderoidessa vastuu on kiipeilijällä. Jos oppilaalla on jokin sairaus, joka voi vaikuttaa kiipeilyn turvallisuuteen (esim. diabetes, epilepsia, sydänsairaudet), ilmoita siitä ilmoittautumisen yhteydessä kohdassa ”Onko ohjaajan hyvä tietää jotain oppilaasta”.
Ilmoita mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jos jätät paikkasi ryhmässä joko tuuli.laakso@nokiankaupunki.fi, tai harrasta@nokiankaupunki.fi.
Valvojana kiipeilyreissuissa toimii Johanna Kutvonen p. 0405948130. Ilmoita Johannalle mahdollisista poissaoloista.
Ilmoittautuminen alkaa myöhemmin syksyllä.
Kerho- ja harrastekoordinaattori:
Tuuli Laakso
kerho- ja harrastekoordinaattori
Puhelin
+358 50 3951 794Sähköposti
tuuli.laakso@nokiankaupunki.fiSinua voisi kiinnostaa myös
Kuka olet?
Valitse kuka olet tai mistä asioista olet kiinnostunut, niin autamme sinut parhaiten juuri sinulle sopivan sisällön pariin.
Muuttaja tai rakentaja
Valitse alta sopiva vaihtoehto, niin löydät helposti ohjeet ja palvelut Nokialle muuttamiseen, rakentamiseen ja tontin ostamiseen.Tontin ostaja
Tutustu Nokian alueisiin, palveluihin ja asumisen mahdollisuuksiin.Rakentaja tai rakennuttaja
Löydä ohjeet lupiin, kaavoitukseen ja rakentamisen käytäntöihin.Nokialle sijoittumista harkitseva
Tutustu Nokian alueisiin, palveluihin ja asumisen mahdollisuuksiin.-
Tervetuloa Nokialle

-
Kasvatus ja opetus

-
Hyvinvointi ja vapaa-aika

-
Asioi ja osallistu

-
Kaupunkiympäristö

-
Liikenne

-
Nokialainen aikuinen
Valitse seuraavista sopiva, niin kykenemme tarjoamaan sinulle juuri sinua kiinnostavia sisältöjä.Vanhempi tai huoltaja
Valitse vielä seuraavista vaihtoehdoista.Alle kouluikäisen vanhempi tai huoltaja
Hienoa! Alta löydät sisältöjä, jotka varmasti kiinnostavat sinua.Kouluikäisen vanhempi tai huoltaja
Loistavaa, kouluikäisen vanhempi! Nyt pääset tutustumaan kohderyhmäsi suosituimpiin sisältöihin.-
Kasvun- ja opinpolku

-
Kouluun ilmoittautuminen

-
Päiväkoti- ja kouluruokailu

-
Opetuksen työ- ja loma-ajat

-
Wilma

-
Koulukuljetus

-
Koululaisten iltapäivätoiminta

-
Kesäkerhot ja harrastamisen Nokian malli

-
Lapsiystävällinen Nokia

-
Uimahalli

-
Liikunta ja ulkoilu

-
Monitoimipuistot

-
Leikkipaikat

-
Viheralueet

-
Lastenkulttuuri

-
Kaikukortti

-
Kirjasto

-
Rakenna kotisi Nokialle

-
Nuoren vanhempi tai huoltaja
Etsitkö sisältöjä, joista voisi olla hyötyä perheesi nuorelle? Tälle sivulle on koottu linkkejä nuoren toisen astee opiskeluun, harrastamiseen ja hyvinvointiin liittyen.
Olen kiinnostunut työ- tai harjoittelumahdollisuuksista
Hienoa! Alla olevan linkin takaa löydät tietoa Nokian kaupungista työnantajana sekä ohjauksen avoimiin työpaikkoihin.Olen kiinnostunut vapaa-ajanviettomahdollisuuksista
Löydät Nokialta paljon erilaisia harrastus- ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksia. Alle on kerätty suosituimpia sisältöjämme.Olen kiinnostunut kunnallisesta päätöksenteosta
Loistavaa! Alle on kerätty päätöksentekoon liittyviä sisältöjä.
Nuori
Tervehdys, nuorten asioista kiinnostunut! Valitse seuraavista sopiva, niin kykenemme tarjoamaan sinulle juuri sinua kiinnostavia sisältöjä.4.-6. luokkalainen
Alle olemme koonneet juuri sinua koskevia sisältöjä!-
Nuorisotilat

-
Kesäkerhot ja harrastamisen Nokian malli

-
Lastenkulttuuri

-
Kirjasto

-
Ohjattu liikunta

-
Uimahalli

-
Päiväkoti- ja kouluruokailu

-
Osallisuus ja vaikuttaminen

-
Lapsiystävällinen Nokia

-
7. luokkalainen - 17-vuotias
Tässä sisältöjä, jotka voisivat kiinnostaa juuri sinua!9. luokkalainen - 29-vuotias
Hienoa! Tässä koostetusti sisältöjä, jotka on tarkoitettu ikäisellesi.
Seniori
Hei nokialainen seniori! Tälle sivulle olemme koonneet sisältöjä, jotka saattaisivat kiinnostaa juuri sinua.



































