Oppivelvollisuus

Laajennettu oppivelvollisuus
Laajennettu oppivelvollisuus astui voimaan vuonna 2021, jolloin oppivelvollisuusikää korotettiin 18 ikävuoteen. Oppivelvollisuuden laajentumisen myötä opinnot ovat oppivelvolliselle maksuttomia 20 ikävuoteen saakka. Vuonna 2005 syntyneet ovat ensimmäinen ikäluokka, joita laki koskettaa. Lain tavoite on, että jokainen peruskoulun päättävä nuori suorittaa toisen asteen koulutuksen.
Peruskoulun päättävän nuoren on hakeuduttava jatko-opintoihin suorittamaan lukiokoulutuksen oppimäärää taikka ammatillista perustutkintoa tai ammattitutkintoa.
Oppivelvollisuutta voi suorittaa myös:
- tutkintokoulutukseen valmentavassa koulutuksessa (TUVA)
- työhön ja itsenäiseen elämään valmentavassa koulutuksessa (TELMA)
- kansanopistossa järjestettävässä koulutuksessa enintään yhden vuoden ajan (vaikeasti vammaisille järjestettävässä koulutuksessa kuitenkin kyseisen koulutuksen keston ajan)
- saamen kielen ja kulttuurin vähintään lukukauden pituisessa koulutuksessa, jos oppivelvollinen on saamelainen
- aikuisten perusopetuksessa
Hakeutumisessa jatko-opintoihin peruskoulun päättäviä nuoria auttaa peruskoulun oppilaanohjaaja. Mikäli oppivelvollinen ei saa tai ei vastaanota opiskelupaikkaa hakeutumisvelvollisuus jatkuu. Oppivelvollisuus ei myöskään pääty, jos opinnot eivät etene ja opinnot keskeytyvät. Tällöin nuoresta tehdään ilmoitus asuinkunnalle, jolloin Nokian kaupungin oppivelvollisuuskoordinaattori yhdessä nuoren ja huoltajien kanssa etsii ja tarvittaessa osoittaa nuorella opiskelupaikan (ks. kohta opiskelupaikan osoittaminen).
Huoltajan valvontavastuu ja opiskelupaikan osoittaminen
Huoltajan valvontavastuu
Oppivelvollisen huoltajan on huolehdittava siitä, että oppivelvollinen suorittaa oppivelvollisuuden. Mahdollisissa laiminlyöntitapauksissa opetuksen tai koulutuksen järjestäjä tai asuinkunta voi tehdä asiasta lastensuojeluilmoituksen tai tahallisesta/törkeästä huolimattomuudesta ilmoituksen poliisille. Huoltajan valvontavastuu perustuu oppivelvollisuuslakiin (9 §, 22 §).
Opiskelupaikan osoittaminen
Mikäli oppivelvollinen ei vapaaehtoisesti hakeudu koulutukseen tai jää ilman opiskelupaikkaa, hänelle osoitetaan opiskelupaikka tutkintokoulutukseen valmentavassa koulutuksessa (TUVA) tai työhön ja itsenäiseen elämään valmentavassa koulutuksessa (TELMA).
Osoituksen tekee asuinkunta. Nokialla osoituksen valmistelee oppivelvollisuuskoordinaattori. Osoittamisessa huomioidaan alueen koulutustarjonta, kodin ja oppilaitoksen välinen etäisyys ja kulkuyhteydet, erityisen tuen tai vaativan erityisen tuen tarve, opetuskieli sekä nuoren henkilökohtaiset toiveet.
Opiskelupaikka osoitetaan kahden kuukauden kuluttua ohjaus- ja valvontavastuun alkamisesta, ellei nuori ole ennen tätä aloittanut oppivelvollisuuteen kuuluvassa koulutuksessa. Ennen tätä selvitetään oppivelvollisen tilanne, ohjataan vapaaehtoisesti hakeutumaan koulutukseen ja järjestetään kuulemiset.
Ennen osoituksen tekemistä oppivelvollisuuskoordinaattori kuulee oppivelvollista, oppivelvollisen huoltajaa sekä koulutuksen/oppilaitoksen järjestäjää, johon oppivelvollisen osoitetaan.
Päätös opiskelupaikan osoituksesta voidaan kuitenkin tehdä jo ennen kahden kuukauden määräaikaa siten, että päätös astuu voimaan määräajan päättyessä. Vaativaan erityiseen tukeen oikeutetulle opiskelupaikka voidaan osoittaa huoltajan suostumuksella jo ennen kahden kuukauden määräajan päättymistä.
Oppivelvollisen on aloittava opinnot viipymättä hänelle osoitetussa opiskelupaikassa. Koulutuksen järjestäjän tulee toteuttaa opintojen aloitus mahdollisimman pian ja sopia opintojen aloittamisesta oppivelvollisen kanssa.
Oppilaitoksille
Jos nuoren opinnot eivät etene ja opinnot ovat vaarassa keskeytyä, olkaa yhteydessä oppivelvollisuuskoordinaattori Elina Savilahteen. Mikäli olette järjestämässä kuulemistilaisuutta, pyydättehän paikalle myös oppivelvollisuuskoordinaattorin.
Nuori aikeissa keskeyttää opinnot
Mikäli oppivelvollinen aikoo keskeyttää opintonsa, tulee koulutuksen järjestäjän selvittää nuoren ja huoltajan kanssa mahdollisuuksia suorittaa opintoja muussa oppimisympäristössä (kuten oppisopimus, työpajat jne.) sekä mahdollisuudet hakeutua muuhun koulutukseen (esimerkiksi eri tutkintokoulutukset, TUVA, ammatilliset erityisoppilaitokset). Lisäksi tukitoimien riittävyys on selvitettävä ja tarvittaessa ohjattava hakeutumaan tarkoituksenmukaisten palveluiden piiriin (kuten opiskeluhuolto).
Jos oppivelvollinen nuori ilmoittaa keskeyttävänsä opintonsa, eroamispäätöstä ei oppivelvollisten kohdalla voida tehdä, ennen kuin nuorella on uusi opiskelupaikka.
Jos oppivelvollinen ei ole aloittanut uusissa opinnoissa (tai koulutuksen järjestäjällä ei ole tästä tietoa) tulee koulutuksen järjestäjän tehdä ilmoitus asuinkunnalle, sekä ilmoittaa keskeytyksestä huoltajalle.
Kuulemiset
Mikäli kunta osoittaa oppivelvolliselle opiskelupaikan, myös koulutuksen järjestäjää kuullaan. Kuulemiset järjestää Nokialla oppivelvollisuuskoordinaattori.
Oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttäminen
Päätös oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämisestä tehdään hakemuksesta. Hakemuksen tekee oppivelvollisen huoltaja.
- Koulutuksen järjestäjä päättää oppivelvollisuuden keskeyttämisestä ja sen pituudesta.
- Mikäli nuori ei suorita oppivelvollisuutta missään oppilaitoksessa, oppivelvollisuuden keskeytystä haetaan asuinkunnalta, jolloin asuinkunta päättää oppivelvollisuuden keskeyttämisestä ja sen pituudesta.
- Oppivelvollisuuden keskeyttämiseksi tarvitaan sekä huoltajan ja oppivelvollisen perustelut, että liitteeksi jokin seuraavista:
- lääkärintodistus sairaudesta tai vammasta
- päätös tai todistus äitiys- tai vanhempainvapaasta
- todistus ulkomailla aloitetuista opinnoista
- muu
Hakemuksen täyttämisessä auttaa oppivelvollisuuskoordinaattori Elina Savilahti.
Oppivelvollisuus keskeytetään aina ensisijaisesti määräajaksi. Oppivelvollisuuden keskeyttämistä toistaiseksi voidaan hakea ainoastaan, jos oppivelvollisuuden suorittamista estävä sairaus tai vamma on luoteeltaan pysyvä. Oppivelvollisuutta ei keskeytetä toistaiseksi, mikäli arvioidaan, että nuorella on mahdollisuus palata opintoihin myöhemmin.
Hakemus oppivelvollisuuden keskeyttämiseksi
Hakemus oppivelvollisuuden keskeyttämiseksi
Suomi.fi-viestit korvaa useat viranomaisten lähettämät paperikirjeet
Viranomaispostin digitaalista ensisijaisuutta koskeva lainsäädäntö tulee voimaan 14.4.2026. Tämän jälkeen viranomaisposti toimitetaan ensisijaisesti digitaalisesti kaikille, jotka asioivat sähköisesti. Viranomaisten sähköisiin asiointipalveluihin kirjautuvat täysi-ikäiset henkilöt ohjataan tunnistautumisen yhteydessä ottamaan Suomi.fi-viestit käyttöön, jos palvelu ei ole jo entuudestaan käytössä.
Myös vahvaa tunnistautumista vaativien sähköisten lomakkeiden lähettäminen edellyttää Suomi.fi-viestipalvelun käyttöönottoa. Lomakkeelle täyttämiäsi tietoja ei tallenneta etkä voi lähettää lomaketta, jos et ole ottanut Suomi.fi-viestejä käyttöön. Tunnistautumista vaativa sähköinen lomake kulkee Suomi.fi-viestien kautta ja siitä tallentuu kopio Suomi.fi-postilaatikon Lähetetyt-kansioon.
Jos et ole vielä ottanut Suomi.fi-viestejä käyttöön, tee se Suomi.fi-palvelussa.
Kaikki Nokian kaupungin sähköiset palvelut eivät toimi Suomi.fi-ympäristössä. Kerromme kunkin sähköisen palvelun yhteydessä, tuleeko kyseisen palvelun viranomaisposti Suomi.fi-viesteihin.
Muutto ulkomaille tilapäisesti
Tilapäisesti ulkomaille muuttavat (vähintään kuukausi), kaikki oppivelvollisuusikäiset
Huoltaja voi hakea vähintään kuukauden kestävän tilapäisen ulkomailla oleskelun ajaksi oppivelvollisuuden suorittamisen määräaikaista keskeyttämistä mikäli
- nuori osallistuu oppivelvollisuutta vastaavaan koulutukseen ulkomailla tai
- hänen voidaan katsoa suorittavan oppivelvollisuutta ulkomailla oleskelun ajan
Keskeytystä haetaan siltä opetuksen tai koulutuksen järjestäjältä, jonka oppilaana/opiskelijana oppivelvollinen on.
Mikäli oppivelvollinen ei ole minkään opetuksen tai koulutuksen oppilaana/opiskelijana, keskeytystä haetaan asuinkunnalta. Tässä tapauksessa voitte ottaa yhteyttä Nokian oppivelvollisuuskoordinaattoriin.
Muutto ulkomaille pysyvästi
Muutto ulkomaille pysyvästi
Mikäli oppivelvollinen on muuttamassa ulkomaille pysyvästi, tulee huoltajan tehdä muuttoilmoitus digi- ja väestötietovirastolle.
Katso ohjeet muutosta ulkomaille Digi- ja väestötietoviraston sivuilta
Jos oppivelvollinen muuttaa pysyvästi ulkomaille, eikä hänellä ole enää kotikuntaa Suomessa, hän ei ole enää oppivelvollinen Suomessa. Mikäli muutto on tilapäinen ja kotikunta säilyy, tulee huoltajan hakea oppivelvollisuuden suorittamisen keskeytystä (ks. tilapäisesti ulkomaille muuttavat).
Väestötietojärjestelmän osoitetiedot perustuvat huoltajan tekemiin muuttoilmoituksiin. Kotikuntamerkintä ei poistu automaattisesti, vaan väestötietojärjestelmän merkinnät perustuvat nimenomaan muuttoilmoitukseen.
Oppivelvollisuuskoordinaattorin yhteystiedot
Elina Savilahti
oppivelvollisuuskoordinaattori, erityisluokanopettaja
Puhelin
+358 40 1334 268Sähköposti
elina.savilahti@nokiankaupunki.fiSuomi.fi-viestit korvaa useat viranomaisten lähettämät paperikirjeet
Viranomaispostin digitaalista ensisijaisuutta koskeva lainsäädäntö tulee voimaan 14.4.2026. Tämän jälkeen viranomaisposti toimitetaan ensisijaisesti digitaalisesti kaikille, jotka asioivat sähköisesti. Viranomaisten sähköisiin asiointipalveluihin kirjautuvat täysi-ikäiset henkilöt ohjataan tunnistautumisen yhteydessä ottamaan Suomi.fi-viestit käyttöön, jos palvelu ei ole jo entuudestaan käytössä.
Myös vahvaa tunnistautumista vaativien sähköisten lomakkeiden lähettäminen edellyttää Suomi.fi-viestipalvelun käyttöönottoa. Lomakkeelle täyttämiäsi tietoja ei tallenneta etkä voi lähettää lomaketta, jos et ole ottanut Suomi.fi-viestejä käyttöön. Tunnistautumista vaativa sähköinen lomake kulkee Suomi.fi-viestien kautta ja siitä tallentuu kopio Suomi.fi-postilaatikon Lähetetyt-kansioon.
Jos et ole vielä ottanut Suomi.fi-viestejä käyttöön, tee se Suomi.fi-palvelussa.
Kaikki Nokian kaupungin sähköiset palvelut eivät toimi Suomi.fi-ympäristössä. Kerromme kunkin sähköisen palvelun yhteydessä, tuleeko kyseisen palvelun viranomaisposti Suomi.fi-viesteihin.
Sähköinen hakemuslomake oppivelvollisuuden keskeyttämiseksi
Hakemus oppivelvollisuuden keskeyttämiseksiSinua voisi kiinnostaa myös
Kuka olet?
Valitse kuka olet tai mistä asioista olet kiinnostunut, niin autamme sinut parhaiten juuri sinulle sopivan sisällön pariin.
Muuttaja tai rakentaja
Valitse alta sopiva vaihtoehto, niin löydät helposti ohjeet ja palvelut Nokialle muuttamiseen, rakentamiseen ja tontin ostamiseen.Tontin ostaja
Tutustu Nokian alueisiin, palveluihin ja asumisen mahdollisuuksiin.Rakentaja tai rakennuttaja
Löydä ohjeet lupiin, kaavoitukseen ja rakentamisen käytäntöihin.Nokialle sijoittumista harkitseva
Tutustu Nokian alueisiin, palveluihin ja asumisen mahdollisuuksiin.-
Tervetuloa Nokialle

-
Kasvatus ja opetus

-
Hyvinvointi ja vapaa-aika

-
Asioi ja osallistu

-
Kaupunkiympäristö

-
Liikenne

-
Nokialainen aikuinen
Valitse seuraavista sopiva, niin kykenemme tarjoamaan sinulle juuri sinua kiinnostavia sisältöjä.Vanhempi tai huoltaja
Valitse vielä seuraavista vaihtoehdoista.Alle kouluikäisen vanhempi tai huoltaja
Hienoa! Alta löydät sisältöjä, jotka varmasti kiinnostavat sinua.Kouluikäisen vanhempi tai huoltaja
Loistavaa, kouluikäisen vanhempi! Nyt pääset tutustumaan kohderyhmäsi suosituimpiin sisältöihin.-
Kasvun- ja opinpolku

-
Kouluun ilmoittautuminen

-
Päiväkoti- ja kouluruokailu

-
Opetuksen työ- ja loma-ajat

-
Wilma

-
Koulukuljetus

-
Koululaisten iltapäivätoiminta

-
Kesäkerhot ja harrastamisen Nokian malli

-
Lapsiystävällinen Nokia

-
Uimahalli

-
Liikunta ja ulkoilu

-
Monitoimipuistot

-
Leikkipaikat

-
Viheralueet

-
Lastenkulttuuri

-
Kaikukortti

-
Kirjasto

-
Rakenna kotisi Nokialle

-
Nuoren vanhempi tai huoltaja
Etsitkö sisältöjä, joista voisi olla hyötyä perheesi nuorelle? Tälle sivulle on koottu linkkejä nuoren toisen astee opiskeluun, harrastamiseen ja hyvinvointiin liittyen.
Olen kiinnostunut työ- tai harjoittelumahdollisuuksista
Hienoa! Alla olevan linkin takaa löydät tietoa Nokian kaupungista työnantajana sekä ohjauksen avoimiin työpaikkoihin.Olen kiinnostunut vapaa-ajanviettomahdollisuuksista
Löydät Nokialta paljon erilaisia harrastus- ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksia. Alle on kerätty suosituimpia sisältöjämme.Olen kiinnostunut kunnallisesta päätöksenteosta
Loistavaa! Alle on kerätty päätöksentekoon liittyviä sisältöjä.
Nuori
Tervehdys, nuorten asioista kiinnostunut! Valitse seuraavista sopiva, niin kykenemme tarjoamaan sinulle juuri sinua kiinnostavia sisältöjä.4.-6. luokkalainen
Alle olemme koonneet juuri sinua koskevia sisältöjä!-
Nuorisotilat

-
Kesäkerhot ja harrastamisen Nokian malli

-
Lastenkulttuuri

-
Kirjasto

-
Ohjattu liikunta

-
Uimahalli

-
Päiväkoti- ja kouluruokailu

-
Osallisuus ja vaikuttaminen

-
Lapsiystävällinen Nokia

-
7. luokkalainen - 17-vuotias
Tässä sisältöjä, jotka voisivat kiinnostaa juuri sinua!9. luokkalainen - 29-vuotias
Hienoa! Tässä koostetusti sisältöjä, jotka on tarkoitettu ikäisellesi.
Seniori
Hei nokialainen seniori! Tälle sivulle olemme koonneet sisältöjä, jotka saattaisivat kiinnostaa juuri sinua.



































