Hyppää sisältöön

Nokia pärjää monella mittarilla mitattuna hyvin  – talouden tilanne on haastava

Nokian kaupungin vuoden 2027 talousarvioesitys on noin 0,45 miljoonaa euroa alijäämäinen.

Nokian kaupungin vuoden 2027 talousarvioesitys on noin 0,45 miljoonaa euroa alijäämäinen. Koko taloussuunnitelmakauden 2027–2029 yhteenlaskettu alijäämä on lähes 6,6 miljoonaa euroa. Kaupungin investoinnit ovat vuonna 2027 yhteensä 24,6 miljoonaa euroa ja koko suunnitelmakaudella lähes 71,7 miljoonaa euroa. Investointien pääpaino on koulu- ja päiväkotirakentamisessa sekä kasvavan kaupungin infrarakentamisessa. Kaupunginjohtaja Pauliina Pikan talousarvioesitys vuodelle 2027 julkistettiin torstaina 5.11.2026. Esityksen käsittely alkaa kaupunginhallituksessa maanantaina 9.11.2026.

Nokian kaupungin vuoden 2027 talousarvio on muodostumassa 0,45 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Toimintatuottojen arvioidaan kasvavan 2,6 miljoonaa euroa eli 10,7 prosenttia vuoden 2026 tasosta. Kasvu perustuu pääosin aiempaa suurempiin luovutusvoittoihin ja maankäyttökorvauksiin. Toimintakulut kasvavat 2,3 miljoonaa euroa eli 1,7 prosenttia, ja toimintakate paranee 0,3 miljoonaa euroa.

Nykyisillä veroperusteilla verotulojen arvioidaan kasvavan 4,7 miljoonaa euroa eli 5 prosenttia. Valtionosuudet vähenevät noin 1,5 miljoonaa euroa eli 6,7 prosenttia. Kehitykseen vaikuttavat pääasiassa valtionosuuksien indeksijarrut, kustannustenjaon tarkistus ja lapsimäärän väheneminen. Kaupungin lainakannan kasvun ja korkotason nousun vuoksi rahoituskulut kasvavat 0,5 miljoonaa euroa. Vuoden 2027 lopussa lainakannan arvioidaan olevan 136,2 miljoonaa euroa.

Taloussuunnitelmassa 0,5 prosenttiyksikön veronkorotus vuodelle 2028

Taloussuunnitelmakausi 2027–2029 on kokonaisuudessaan noin 6,6 miljoonaa euroa alijäämäinen. Keväällä 2026 laadittu talouden tasapainomallinnus osoitti, ettei kaupungin talous palaudu pitkälläkään aikavälillä kestävälle uralle ilman tasapainottavia toimenpiteitä. Tämän vuoksi kaupunki on käynnistänyt talouden tasapainotusohjelman valmistelun.

Ohjelma on talousarvion valmisteluvaiheessa vielä kesken, minkä vuoksi sen vaikutuksia ei ole voitu kokonaisuudessaan sisällyttää vuosien 2027–2029 taloussuunnitelmaan. Taloussuunnitelmakausi muodostuu tästä syystä tässä vaiheessa kokonaisuudessaan alijäämäiseksi.

Nokian talous ei ole kestävällä uralla ilman tasapainottavia toimia. Investointitahti on korkea, ja velkaantuminen sekä korkokulut kasvavat tulevina vuosina. Siksi talouden tasapainotusohjelma on välttämätön, ja osa sen toimista on jo mukana vuoden 2027 talousarviossa.

talousjohtaja Anne Kosonen.

Suunnitelmaan sisältyy 0,5 prosenttiyksikön tuloveroprosentin korotus vuodelle 2028, mutta se ei riitä yksistään tasapainottamaan taloutta.

Nokia on edelleen vetovoimainen

Nokian kaupunki pärjää monella mittarilla hyvin. Kaupungin vetovoima on jatkunut hyvänä asukaskehityksellä mitattuna ja asuintontit menevät hyvin kaupaksi. Yrittäjät arvottivat kevään kuntabarometrissä Nokian oman kokoluokkansa Suomen kolmanneksi parhaaksi kunnaksi yrittää. Myös kuntalaiskyselyssä tulokset paranivat edellisiin kyselyihin nähden. Nokia koetaan turvallisena, yhteisöllisenä, luonnonläheisenä ja hyvien kulkuyhteyksien kaupunkina, joka on sopivan kokoinen ja tarjoaa hyvät arjen palvelut sekä liikunta- ja harrastusmahdollisuudet.

Nokian väkiluku on kasvanut 2000-luvulla 37 prosenttia. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan syyskuun 2026 lopussa asukkaita oli 36 627. Kasvua oli yhdeksässä kuukaudessa 56 asukasta eli 0,2 prosenttia. Kasvu syntyi kuntien välisestä muuttovoitosta (+48) ja nettomaahanmuutosta (+18), kun taas luonnollinen väestönkasvu oli negatiivinen (–10). Talousarvio perustuu arvioon, että vuoden 2027 lopussa Nokialla on 37 000 asukasta. Kaupunkistrategian mukaan Nokia olisi yli 40 000 asukkaan kaupunki vuoteen 2035 mennessä.

Ensi vuonna juhlimme 90-vuotiasta Nokiaa, joka on kasvanut koko historiansa ajan. Tällä vuosikymmenellä Nokian väestönkasvu on ollut voimakasta, vaikka tämän vuoden kasvu jää maltillisemmaksi. Vetovoimainen kaupunki haluaa tarjota asukkailleen hyvät arjen palvelut, kasvaa kestävästi sekä olla Suomen paras yrityskunta.

kaupunginjohtaja Pauliina Pikka

Investointien pääpaino strategian mukaisesti asukkaiden hyvän arjen edistämisessä

Kaupungin kasvu luo investointipaineita tilarakentamiseen sekä liikenteen ja asuinalueiden infrarakentamiselle. Vuoden 2027 nettoinvestoinnit ovat 20,7 miljoonaa euroa.

Vuoden 2027 merkittävin investointikohde (11,2 milj. euroa) on vuonna 2028 käyttöön otettava Nokianvirran koulu. Keskeisiä infrarakentamisen painopisteitä vuoden 2027 aikana ovat aseman seudun alueen rakentamistöiden loppuun saattaminen sekä Pitkäniemen kaava-alueen rakentamistyöt (noin 2,5 milj. euroa).

Kaupunki investoi (netto) vuoden 2027 aikana hankeryhmittäin seuraavasti: tilatekniikka 12 milj. euroa, infra 12 milj. euroa, maa- ja vesialueet 0.97 milj. euroa, sivistyspalvelut 0,18 milj. euroa ja ICT-järjestelmät 0,13 milj. euroa.

Kaupungin investointitaso säilyy korkeana koko suunnitelmakauden 2027–2029. Kauden kokonaisinvestoinnit ovat lähes 71,7 milj. euroa. Tilarakentamisen investoinnit ovat suunnitelmakaudella 33,4 milj. euroa ja infrarakentamisen 33,0 milj. euroa. Infrarakentaminen lisää investointitarpeita myös konsernissa, koska se edellyttää samanaikaisesti investointeja Nokian Vesi Oy:ltä.

Nokian kaupungin vuoden 2027 talousarvion avainluvut

AvainluvutTP 2025MTA 2026TA 2027
Asukasluku36 55136 45037 000
Tulovero %8,4 %8,4 %8,4 %
Yli-/alijäämä6,0 milj. €–3,2 milj. €–0,45 milj. €
Vuosikate16,8 milj. €8,5 milj. €11,5 milj. €
Poistot13,5 milj. €11,7 milj. €12,0 milj. €
Vuosikate/asukas459 €232 €312 €
Toimintamenot/asukas4 344 €4 553 €4 578 €
Nettoinvestoinnit22,8 milj. €29,1 milj. €24,6 milj. €
Nettoinvestoinnit/asukas624 €790 €665 €
Lainakanta115,4 milj. €124,8 milj. €136,2 milj. €
Lainaa/asukas3 157 €3 424 €3 681 €
Voit vierittää taulukkoa

Päätöksenteon aikataulu

Nokian kaupunginhallitus käsittelee kaupunginjohtajan talousarvioesitystä ensimmäisen kerran maanantaina 9.11. ja päättää valtuustolle tehtävästä talousarvioesityksestä 23.11.2026. Valtuusto päättää talousarviosta kokouksessaan 7.12.2026.

TA2027 tiivistelmä 5.11.2026

PDF
3.60 Mt
Lataa tiedosto

TA2027 Talousarviokirja kj esitys 5.11.2026

PDF
1.43 Mt
Lataa tiedosto