Hyppää sisältöön

Miharintien alikulkusillan uusimisurakka alkaa heinäkuun alkupuolella

Miharintie suljetaan ajoneuvoliikenteeltä työmaan kohdalta koko urakan ajaksi. Työmaan ajaksi kevyelle liikenteelle järjestetään oma kulkureitti. Kohdetta urakoi Ylöjärven Kiviset Oy, ja urakka valmistuu arvioidusti marraskuun 2026 loppuun mennessä.
Karttakuvaan merkitty Miharintien alikulkusilta.

Työnaikainen liikenteenohjaus

Kevyen liikenteen väliaikainen kulku järjestetään siten, että alueella pääsee kulkemaan työmaan ohi koko urakan ajan. Kulkureitti muuttuu urakan edetessä, ja maaston korkeuserojen vuoksi polkupyörää voi joutua taluttamaan joissakin kohdissa. Väliaikaiset kulkureitit ja suojatiet merkitään opastein ja liikennemerkein.

Työnaikaiset kiertoreitit ajoneuvoliikenteelle:

  • Porintie–Porin yhdystie–Siurontie.
  • Reitillä Järvenjärventie–Alumiinitie–Kyrösjärventie-Kuljuntie–Siurontie ajoneuvon tai ajoneuvoyhdistelmän suurin sallittu pituus 15 m.
Ajoneuvoliikenteen työnaikaiset kiertoreitit kulkevat kuvan mukaisia reittejä pitkin. Kuva: Nokian kaupungin infrapalvelut.

Työstä aiheutuu merkittävää haittaa alueella liikkumiselle. Pahoittelemme työstä aiheutuvaa haittaa ja vaivaa.

Joukkoliikenteen muutokset

Miharintien siltatyön aikana linjan 79 alla listatut bussipysäkit eivät ole käytössä. Seuraa poikkeusreittejä Nyssen verkkosivuilta. Poikkeustilanteet – Nysse, Tampereen seudun joukkoliikenne

  • Patria th, 9343, 9344
  • Siuronkallio, 9340, 9341
  • Siuro Linnavuori th, 8680

Lisätiedot

Pasi Villgren

Rakennuttajainsinööri