Hyppää sisältöön

Unordinary Series: Yltä ja alta järjestetään myös tänä vuonna – esiintyjät julkaistu

Pinsiössä viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty elektronisen musiikin ja valotaiteen tapahtuma Unordinary Series: Yltä ja Alta saa jatkoa  lauantaina 15. elokuuta. Suuren suosion saavuttaneen tapahtuman sisältö koostuu DJ- ja livemusiikista sekä taideinstallaatioista. Pääesiintyjänä nähdään nykyisin Berliinissä vaikuttava, kanadalaissyntyinen Deadbeat.

Kaikille avoin ja maksuton tapahtuma toteutetaan jälleen Yltä ja Alta -maataideteoksen ympäristössä. Kansainvälisesti tunnetun monumentaali- ja maataiteen kehittäjä Nancy Holtin vuonna 1998 käyttöön otettu, maavalleista, betonitunneleista ja vesielementeistä koostuva teos muodostaa kuljettavan ja aisteja aktivoivan tilan, joka yhdistää luonnon ja rakennetun ympäristön.

Kuva: Mikko Ovaska 2025.

Esiintyjät ja palvelut

Swäg ry:n luotsaama lava maataideteoksen läheisyydessä painottuu jälleen elektroniseen tanssimusiikkiin. Pääesiintyjänä nähdään nykyisin Berliinissä vaikuttava, kanadalaissyntyinen Scott Monteith – artistinimeltään Deadbeat, joka seikkailee syväluotaavan house-tuotannon parissa 20 vuoden kansainvälisellä kokemuksella. Kotimaasta lavalla esiintyy Juhani Oivo, Otilia, Stella sekä Joonas Aleksi.

Siirtymä-kollektiivin kokeelliseen elävään musiikkiin painottuva lava löytyy teoksen yläpuolelta Pinsiö-seuran laavulta. Luonnonläheisyyttä ja vaikuttavia näkymiä tarjoilevissa puitteissa esiintyvät puhallinsoittimien elektro-akustisia mahdollisuuksia tutkivat Anna-Sofia Anttonen & Viktor Toikkanen, saksofonisti Heli Hartikainen, toismaailmallisista live-esiintymisistään tunnettu Tomutonttu sekä tummanpuhuvan elektronisen musiikin konkari Timo Kaukolampi. Live-esiintyjien lisäksi laavulla soittavat 9th District -kollektiivin Superheater, Collusion Helsingistä Das Ven sekä Siirtymä-kollektiivin omat DJ:t.

Tapahtumassa on nähtävillä taideinstallaatiot mm. kuvanveistäjä Erika Erreltä, media ja videotaiteilja Yu-Hsuan Yaolta sekä kuvanveistäjä Ossi Sommalta diskurssissa Nancy Holtin Yltä ja Alta -teoksen kanssa.

Yleisön jaksamisesta alueella huolehtii jälleen viime vuonna suursuosion saanut Pinsiö-seuran kanttiini.

Tapahtuman ohjelmasta ja bussikuljetuksista tiedotetaan lisää tapahtuman lähestyessä. Suosittelemme seuraamaan Swägin somea!

Mistä on kyse

Unordinary Series: Yltä ja alta on kaikille avoin ja maksuton tapahtuma, jossa pääosassa on elektroninen tanssittava musiikki ja visuaaliset elämykset. Tapahtumapaikkana Nancy Holtin taideteos tuo mukanaan tilan tuntua, korkeuseroja, luontoa, perifeerisyyttä ja poikkeuksellisen taideteoksen outouden ja kiinnostavuuden tuntua. Pinsiön kylä tuo tapahtumaan lämminhenkistä kyläkulttuuria, maaseudun kauneinta maisemaa ja yhteisöllisyyttä. Pistä siis säänmukaiset ja halutessasi övereimmät festarikamppeet päälle ja tule Pinsiöön!

Järjestäjät

Tapahtuman tuottavat tamperelaiset yhdistykset Swäg ry ja Siirtymä yhteistyössä Nokian kaupungin, Hämeenkyrön kunnan, Pinsiö-seuran ja Pinsiön maamiesseuran kanssa. Tapahtuma tuotetaan Kordelinin säätiön kaupunkirahaston avustuksella. Tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa elokuussa 2025 ja kävijöitä oli noin 1000. 

Tapahtumapaikka

Yltä ja alta / Up and under -maataideteos, Sasintie 555, Hämeenkyrö. Alueella on liikenteen ohjaus ja maksuton paikoitusalue.

Lisätiedot

Ville Miettinen, Swäg ry, ville.elmeri.miettinen@gmail.com, 044 968 3162

Hanna Westman, museo- ja kokoelma-amanuenssi, hanna.westman@nokiankaupunki.fi, 044 486 0979