Hyppää sisältöön

Siirtymä – Lohkareet – Nokia Koukun Majalla 15.11.

Koukun Majan alue toimii ulkoilu- ja taidetapahtuman näyttämönä sunnuntaina 15. marraskuuta. Tapahtuma sopii kaikenikäisille ja siihen on vapaa pääsy. Siirtymä – Lohkareet -tapahtumasarja tuo ääni-, valo- ja mediataidetta metsien siirtolohkareille Pirkanmaalla.

Valtaisat kivet inspiroivat taidetta

Siirtolohkareet ovat jääkauden liikuttamia valtavia kiviä suomalaisessa luonnonmaisemassa. Samalla ne ovat muistutuksia liikkeestä, ajasta ja muutoksesta. Siirtymä – Lohkareet -tapahtumissa tuotetaan hetkellisesti ambient-musiikkia sekä ääni-, valo- ja mediataidetta siirtolohkareiden äärelle ilman, että siitä jää pysyviä maastojälkiä. Tapahtuman pääjärjestäjä on Suomen Ambientyhdistys, ja Nokian kaupunki on yhteistyökumppani ja se on osa kuntien Operaatio Pirkanmaa -yhteistyötä.

”Kun kuulimme että voisimme saada Nokialle tällaisen jännittävän tapahtuman keskelle pimeyttä, innostuimme heti. Paikka sopii tapahtumaan hyvin, koska se on äärimmäisen kaunis metsäalue. Olemme iloisia myös siitä, että Kankaantaan Kisalta on ihmisiä töissä tapahtumassa ohjaamassa kävijöitä luonnossa ja neuvomassa poluille”, kertovat terveysliikuntakoordinaattori Sini Karsa ja kulttuurikoordinaattori Saara Vesikansa kaupungilta.

”Meillä on Nokialla tänä vuonna todella monipuolinen ja elämyksellinen pimeän vuodenajan tapahtumatarjonta. Olemme juuri toteuttaneet ensimmäisen Kekrikylä-tapahtuman ja joulukuun alussa alkavat Hinttalan jouluviikonloput. Tuntuu että täällä pohjoisessa tarvitaan elämyksiä ja valon pirskahduksia tähän vuodenaikaan”, valottaa tapahtumakoordinaattori Teresa Herrero Vidfelt tapahtuman taustoja.

Multi-instrumentalisti, artisti Jimi Tenor. Kuva Tenorin albumista.

Musiikkia, valotaidetta ja luonnon äänimaisemaa

Tapahtuman konsertissa esiintyy kansainvälisestikin tunnettu artisti Jimi Tenor. Hänen tuotantonsa puikkelehtii kokeellisesta rockista funkyyn, sekä psykedeelisestä soulista aina jazziin asti. Koukun Majan siirtolohkareen keikalle on luvassa varmasti jotain uutta ja jännittävää. Konsertti alkaa päivän pimentyessä kello 16.30.

Valoprojisoinneista vastaa taiteilijanimellä QODOVV työskentelevä Ali Amini, jonka erityisalaa on äänen ja visuaalisten elementtien yhdistäminen immersiivisiksi kokemuksiksi. Keinoina Amini käyttää videomäppäystä ja audiovisuaalisia live-esityksiä. Näitä tullaan näkemään tapahtumassa suurilla siirtolohkareilla sekä myös johdattavan polun varrella.

Poluilla kulkiessa kävijät kuulevat myös Metsän salaisuudet -ääni-installaation, jonka suunnittelusta ja rakentamisesta vastaavat Heikki ja Melanie Lindgren. Installaatio antaa äänen niille luonnonilmiöille, joita ihmiskorva ei pysty havainnoimaan. Tämä kahdeksankanavainen teos soi Koukkujärven maastossa ja tuo metsän salaisen äänimaiseman yleisön kuultavaksi: konkeloiden narinat, sammakkolammen pinnanalaisen baritonikonsertin sekä sammaleiden kosteat narahdukset rämeikössä. 

Luonnossa luonnon ehdoilla

Koukun Maja tunnetaan Nokialla erityisesti talvikauden latukahvilana ja ulkoilumajana. Se toimii Lohkareet-tapahtumaan saapumisen maamerkkinä ja alueella on runsaasti parkkipaikkoja niin autoille kuin polkupyörillekin. Siirtolohkareet sijaitsevat metsämaastossa hieman majalta pohjoiseen, osittain luonnonsuojelualueella, jolla kuljetaan vain polkuja pitkin. Alueella on selkeät opasteet, ja maastossa on myös luonto-opastajia tapahtumajärjestäjien puolelta.

Järjestäjät ohjeistavat paikalle saapuvia valmistautumaan kuin metsäretkelle ja varautumaan säähän sopivalla vaatetuksella sekä vedenpitävillä sekä tukevilla jalkineilla. Mukaan ohjeistetaan ottamaan myös otsa- tai taskulamput helpottamaan turvallista liikkumista pimeässä maastossa. Halutessaan voi mukaan ottaa istuinalustan ja termospullostakin voi olla  iloa pimenevässä illassa.

Tapahtumapaikalle ja metsässä kuljetaan merkittyjä, valmiita polkuja pitkin ja alueella toimitaan luonnon ehdoilla ja hyvää retkietikettiä sekä ”Leave no trace” -periaatetta noudattaen. Se tarkoittaa että metsässä ollaan vieraina ja pidetään mielessä, että ei jätetä luontoon mitään pysyviä jälkiä. Autoilla ja polkupyörillä ei saa liikkua maastossa, vaan ne jätetään merkityille paikoille Koukun Majan pihapiiriin tai tienvarteen. Kävijöitä kannustetaan saapumaan pyörällä tai kävellen ja autoilijoita suosimaan kimppakyytejä.

Tapahtuma tiiviisti

Siirtymä – Lohkareet – Nokia su 15.11. klo 15-18
Koukun Majan ulkoilualue Koukkujärvellä, Koukkujärventie 420
Koukun Maja toimii lähtöpisteenä
Jimi Tenorin konsertti 16.30-17.30
Valomäppäykset ja ääniteokset koettavissa alueella koko tapahtuman ajan
Osa taideteoksista sijaitsee luonnonsuojelualueella, jolla on liikuttava poluilla
Koukun Majan kahvila, kota, ulkogrilli ja muut palvelut avoinna klo 13-18, myynnissä suolaista ja makeaa syötävää, kuumaa kaakaota, kahvia ja teetä sekä makkaroita grillattavaksi, myös kasvisvaihtoehdot
Alueella on parkkipaikkoja ja liikenteenohjaus
Retkeilyyn sopiva vaatetus ja vedenpitävät, tukevat jalkineet
Oma valonlähde mukaan: tasku- tai otsalamppu
Tapahtuma sopii kaikenikäisille
Osa alueesta sopii liikuntaesteisille, metsäpolut eivät ole esteettömiä

Vapaa pääsy!

Saara Vesikansa

Kulttuurikoordinaattori

Tehtävät

Aikuisryhmien kulttuuritoiminta, Virran kulttuuritapahtumat, Hinttalan kotiseutumuseon ohjelma, Nokian Kulttuuritori, avustusten neuvonta, tiiminvetäjä