Hyppää sisältöön

Kesäkukat tuovat väriä ja fiilistä kaupunkiin

Kesäkukkaistutukset piristävät taas kaupungin tori- ja viheralueita! Kukkia voi ihailla ympäri keskustaa muun muassa Härkitiellä, Välikadulla ja Toivontorilla.

Kasvukausi on hyvässä vauhdissa, ja kukkaloisto vain paranee kesän edetessä. Keskustassa kukkia on aseteltu monenlaisiin ruukkuihin – Pirkkalaistorilla ja Toivontorilla näyttävät, patinoituvat ruukut keräävät katseita. Kesäkukkia on myös Poutunpuistossa, Harjukadulla, Nokianvaltatiellä, Rounionkadulla ja satamassa.

Tänä vuonna istutuksissa nähdään muun muassa hopeavillakkoa, härmesalviaa, sinitähtöstä, sirokesäkynttilää ja samettikukkaa. Lisäksi mukana on intianminttua, verbenaa sekä erilaisia heiniä tuomassa vaihtelua ja ilmettä.

Kukkaistutukset kasvukauden alussa Pirkkalaistorilla kesäkuussa 2026. Kuva: Nokian kaupungin infrapalvelut.
Viime kesän kukkaloistoa Pirkkalaistorilla elokuussa 2025. Kuva: Nokian kaupungin infrapalvelut.

Viheralueet – Nokian kaupunki