Hyppää sisältöön

Kankaantaan koulun sisäilmatilanne  

Kankaantaan koulun alemmista kerroksista otetuissa sisäilmanäytteissä havaittiin alkuvuonna kohonneita mikrobipitoisuuksia. Lisäselvitykset ja uusintamittaukset ovat käynnissä. 

Kankaantaan koululla tehtiin suunnitelman mukaisesti sisäilman mikrobimääritys sisäilmanäyttein joululomalla 5.-6.1.26. alustavat laboratoriotulokset näytteistä saatiin viikon 5 alussa. Lopullinen raportti valmistui 5.2. Tutkimuksen suoritti Loop Shore Oy. 

Koulun sisäilmaa on tutkittu vastaavalla tavalla vuosina 2021–2024. Aiemmissa mittauksissa ei ole saatu normaaleista poikkeavia tuloksia. Vuoden 2023 mittauksesta saatujen tulosten todettiin aiheutuneen tiloissa tapahtuneesta toiminnasta. Vuonna 2025 näytteitä ei otettu, koska koulu oli väistössä kevätlukukauden vanhalla Lukiolla suoritetun KVV-saneerauksen vuoksi. Sisäilmanäytteiden sijaan kiinteistön rakenteiden orgaanisista eristeistä otettiin materiaalinäytteitä syksyllä 2025 suoritettujen tiivistyskorjausten yhteydessä. Nyt saatu mittaustulos ei indikoi vastaavia tuloksia, mitä materiaalinäytteissä havaittiin. Syksyn 2025 aikana suoritetut tiivistyskorjaukset todettiin toimiviksi malliasennuksella, joka suoritettiin korjaustyön alussa, sekä laadunvarmistuksena suoritettujen merkkiainekokeiden kautta. 

Joululoman aikana suoritettuja tutkimuksia laajennettiin käsittämään aiemmin tutkittujen tilojen lisäksi kaikki 3. kerroksen opetustilat. Sisäilmanäytteet kertovat mittaushetken tilanteen tilassa, josta mittaus suoritetaan. Näytteitä sisäilmasta otettiin yhteensä 12 kappaletta. Lisäksi neljään tilaan tehtiin pölykoostumustutkimus huoneilmassa olevasta pölystä. 

Viikon 5 alussa saaduissa sisäilmanäytteiden tuloksissa havaittiin 0–2-kerroksen tiloissa merkittävä määrä indikaattorimikrobeja sekä bakteereja. Havaitun tyypin mikrobit ovat todettu tyypillisiksi maaperän kosteuden nousussa sekä rakennuksen alapohjan vauriossa. 

Saadussa raportissa todetaan:

“Tutkimuksessa havaittiin kohonneita mikrobipitoisuuksia erityisesti rakennuksen alemmissa kerroksissa. Mittaukset tehtiin poikkeuksellisen kylmissä ja kuivissa sääolosuhteissa, jolloin rakennus oli selvästi alipaineinen ja hormivaikutus voimakas. Nämä tekijät selittävät osaltaan mitattuja pitoisuuksia.  

Mikrobipitoisuudet vähenivät järjestelmällisesti kerros kerrokselta ylöspäin, ja  ylimmissä opetustiloissa pitoisuudet ja lajistot olivat tavanomaisia. Tämä viittaa siihen, että mikrobit ovat kulkeutuneet ilmavirtausten mukana alemmista tiloista eikä kyse ole opetustilojen omasta mikrobikasvusta. Myös pölynkoostumusanalyysit tukevat tätä johtopäätöstä. Kokonaisarvion perusteella tutkimustulokset eivät osoita selkeää paikallista mikrobikasvua opetustiloissa. Havaitut pitoisuudet ovat todennäköisesti seurausta mittausajankohdan olosuhteista ja rakennuksen ilmavirtausteknisestä toiminnasta.“ 

Saatujen tulosten perusteella tilat, joissa oli indikaattoreita vauriosta, on kartoitettu uudestaan 28.1. Ideastructura Oy:n toimesta. Tilat kartoitettiin sekä aistinvaraisesti että pintakosteusilmaisimia käyttämällä. Tiloista tai ympäröivistä tiloista ei kartoituksella löydetty merkkejä vauriosta. Lisäksi indikaattorimikrobeja sisältäneistä tiloista otettiin 28.1. uusintanäytteet sisäilmatutkijoiden toimesta vertailevan toisen ulkopuolisen asiantuntijan lausunnon saamiseksi.  Laboratoriotuloksien saamisessa kestää 14 vuorokautta ja uusintamittauksen tulokset ovat viikolla 7 Nokian kaupungin Tilapalveluiden käytössä. 

Joululoman aikana tehtyjen tutkimusten tuloksia oli tarkoitus esitellä koulun oppilaiden huoltajille erillisessä infotilaisuudessa 16.2.2026. Kyseinen tilaisuus on 28.1. tehtyjen uusintamittausten ja niistä saatavien tulosten valmistumisen vuoksi siirretty pidettäväksi tiistaina 3.3.2026.  

Mikäli tutkimuksissa havaitaan rakenteellinen vaurio, jonka korjaaminen ei ole mahdollista, jatketaan opetuksen järjestämisen vaihtoehtojen selvittämistä. Selvitystä tehdään yhteistyössä Nokian kaupungin sivistyspalveluiden kanssa.