Hyppää sisältöön

Hiekanpoistotyöt jatkuvat – olemme siirtyneet tonttikaduille

Hiekanpoisto on suoritettu keskusta-alueen liikenneväylien osalta. Kalusto on päässyt tänään maanantaina siirtymään tonttikaduille. Routavauriot, kadun varteen pysäköidyt ajoneuvot ja peräkärryt hidastavat tonttikatujen puhdistamista.
Kadun kastelua

Hiekanpoiston piiriin kuuluvat: kaava-alueen kadut sekä jalankulku- ja kevyen liikenteen väylät. Tonttikatujen puhdistaminen tehdään pääsääntöisesti koneilla, joissa on keräävät harjalaitteet. Pahoittelemme työstä aiheutuvaa haittaa ja häiriötä.

Hiekanpoiston viivästykset

Tänä keväänä hiekan poistoa viivästyttää pitkän pakkasjakson aiheuttamat routavauriot. Roudan muodostamiin uriin ja monttuihin jää väistämättä hiekoitussepeliä puhdistamisesta huolimatta. Roudan helpotuttua kyseiset kadut puhdistetaan uudelleen.

Hiekanpoiston töiden helpottamiseksi toivomme asukkaiden siirtävän säilytyksessä olevat ajoneuvot sekä peräkärryt ja -vaunut pois kadun varresta.

Routavaurio kadulla
Kuva: Jarkko Honkanen

Ajoneuvon siirtokehotus

Joissain paikoissa joudutaan käyttämään siirtokehotusta hiekanpoistotyön suorittamiseksi. Siirtokehotus velvoittaa siirtämään ajoneuvon määräajaksi. Seuraa katusi tilannetta.

Ajoneuvon siirtokehotusmerkki
Siirtokehotusmerkki. Kuva: Jarkko Honkanen.

Huomioithan nämä asiat poistaessasi hiekkaa kiinteistöltä

  • Hiekoitushiekan poistamisessa tulee välttää lehtipuhaltimen käyttöä kuivan kelin aikana.
  • Kostuta hiekka aina ennen sen poistamista.
  • Hiekoitussepeli ei kuulu sekajätteeseen, eikä sitä saa siirtää kaupungin katualueelle tai naapurikiinteistölle.