Hyppää sisältöön

Sivistyslautakunnan päätöksiä 28.1.2026

Nokian kaupungin sivistyslautakunta kokoontui 28.1.2026. Tähän on koottu tietoja sivistyslautakunnan tekemistä päätöksistä. Tarkemmat tiedot käsitellyistä asioista löytyvät kokouksen esityslistalta. Kokouksen pöytäkirja julkaistaan verkossa 4.2.2026.

Nuorisovaltuuston edustajan nimeäminen sivistyslautakuntaan läsnäolo- ja puheoikeudella vuodelle 2026

Sivistyslautakunta päätti myöntää nuorisovaltuuston edustaja Elvi Olkinuoralle ja varaedustaja Isla Heinovaaralle läsnäolo- ja puheoikeuden sivistyslautakunnan kokouksiin vuodelle 2026 muiden kuin salassa pidettävien päätösasioiden osalta.

Hyvinvoinnin ja vapaa-ajan avustustoiminta 2026

Sivistyslautakunta päätti

  1. hyväksyä päivitetyn hyvinvoinnin- ja vapaa-ajan avustusohjeen liitteen mukaisesti
  2. että avustusohje tulee voimaan 1.1.2026 alkaen
  3. avustusmäärärahojen jakamisen vuodelle 2026 selostetekstin mukaisesti.

Koulukuljetusperiaatteiden päivitys

Sivistyslautakunta päätti

  1. hyväksyä päivitetyt koulukuljetusperiaatteet liitteen mukaisesti
  2. ja että koulukuljetusperiaatteet tulevat voimaan 1.2.2026.

Ulkokuntalaisten varhaiskasvatuspalvelun hinnoittelu 2026

Sivistyslautakunta päätti ulkokuntalaisilta perittävien varhaiskasvatuspalveluiden hinnat Nokialla 1.1.2026 alkaen esityksen mukaisesti.

Kunnallisen varhaiskasvatuksen kesänajan maksuton ajanjakso ja kesän 2026 päivystys

Sivistyslautakunta päätti

  1. että Nokian varhaiskasvatuksen kesän ajan toiminta toteutetaan supistetusti 22.6. – 2.8.2026 välisenä aikana
  2. että huoltajille annetaan hyvitys asiakasmaksusta kesän 2026 aikana esityksen mukaisesti
  3. valtuuttaa varhaiskasvatuksen palvelupäällikön päättämään kesän päivystysaikana toimivat varhaiskasvatusyksiköt.

Sivistyspalveluiden riskienhallintaraportti 2025

Sivistyslautakunta päätti

  1. merkitä tiedoksi sivistyspalveluiden riskienhallinnan raportin
  2. esittää raportin tiedoksi kaupunginhallitukselle.

Talousarvion käyttösuunnitelma

Sivistyslautakunta päätti

  1. hyväksyä liitteenä olevan sivistyspalveluiden talousarvion käyttösuunnitelman tulosaluetasolla vuodelle 2026
  2. todeta, että valtuustoon nähden sitova taso on ulkoinen toimintakate palvelualueittain ja sivistyslautakuntaan nähden ulkoinen toimintakate tulosalueittain.

Lisätietoja

Sivistyslautakunnan kokousten esityslistat ja pöytäkirjat ovat haettavissa täältä: Esityslistat ja pöytäkirjat