Hyppää sisältöön

Kadut ja tiet

Sivulle on koottu tietoa koko tieverkon kunnossapidosta ja vastuualueista sekä kiinteistöjen puhtaana- ja kunnossapitotehtävistä kaupungin alueilla. Täältä löydät ohjeet miten voit ilmoittaa pimeästä katuvalosta, viallisesta liikennevalopainikkeesta tai kaatuneesta liikennemerkistä. Sivulla kerrotaan myös milloin voit soittaa katujen kunnossapidon päivystykseen.
Viimeksi päivitetty: Julkaistu:

Tieverkon vastuualueet

Tieverkko koostuu hallinnollisesti maanteistä, kaduista ja yksityisteistä. Jaottelu on merkityksellinen, koska eri väylillä on eri kunnossapitäjä. Katualueiden puhtaanapitoon liittyviä vastuita on myös kiinteistön omistajilla ja haltijoilla.

Kaduilla tarkoitetaan asemakaava-alueella sijaitsevia katuja, kevyen liikenteen väyliä ja jalkakäytäviä, joiden kunnossapidosta vastaa pääsääntöisesti kunta. Maantiet ja niillä olevat kevyen liikenteen väylät ovat Elinvoimakeskuksen kunnossapitämiä teitä.

Pikalinkit:

Kaupungin katujen kunnossapito

Vikailmoitukset kaupungin katualueilla

Vikapäivystysnumerot (kaupungin yleiset alueet sekä kiinteistöt/piha-alueet, Nokian Vesi Oy)

Kiinteistölle kuuluvat kunnossapito- ja puhtaanapitotyöt

Elinvoimakeskuksen maantiet ja vikailmoitukset

Kuva: iStock

Katujen kunnossapito

Kaupunki hoitaa asemakaava-alueen katualueita ympärivuotisesti. Alla olevasta painikkeesta näet asemakaava-alueen kartalla. Karttaa voi liikutella, suurentaa sekä pienentää.

Kunnossapidon tehtävät
  • Päällysteiden kunnon ylläpitäminen
  • Talvikunnossapito
  • Hiekanpoisto ja puhtaanapito
  • Katuojien ja sadevesikaivojen avoinna pitäminen
  • Sorapäällysteisen kadun tasaisena pitäminen
  • Sorapäällysteisen ajoradan pölyn sitominen
  • Kadun kalusteiden, kuten korokkeiden, suojakaiteiden, liikennemerkkien ja vastaavien laitteiden kunnossapito
Kuva: OPA Latvala
Kunnossapidon hoitoluokat

Kaikille kaduille, jalankulku- ja kevyen liikenteen väylille on määritelty hoitoluokka, joka määrittelee kunnossapitotoimenpiteiden laatutason. Hoitoluokka määrittää kunnossapitotoimenpiteille tarkoituksenmukaisen järjestyksen ja väylien kunnolle tavoitteellisen laatutason.

Nokialla kadut on jaettu kolmeen hoitoluokkaan

  • 1-hoitoluokka vilkkaat pääkadut
  • 2-hoitoluokka pää- ja kokoojakadut
  • 3-hoitoluokka tonttikadut

Kevyen liikenteen väylät on kaupungissa jaettu viiteen hoitoluokkaan

  • A+-luokka sisältää kevyen liikenteen seudulliset laatukäytävät
  • A-luokka sisältää keskusta-alueen keskeiset kevyen liikenteen reitit
  • B-luokka sisältää pääasiassa asuinalueiden kevyen liikenteen väylät
  • C-luokka koskee puistoalueiden kävelyreittejä sekä lisäksi osa kaupungin kevyen liikenteen väylistä on määritelty ylläpidettäväksi vain lumettomaan aikaan
Talvikunnossapito

Talvikunnossapitoon kuuluu: lumen auraus, polanteen poisto ja pinnan tasaus, liukkauden torjunta sekä lumen kuormaus ja kuljetus.

Ajoratojen aurauksen yhteydessä lumi aurautuu väistämättä jalankulkuväylille ja tonttiliittymiin. Lumen poistaminen tonttiliittymästä kuuluu kiinteistön omistajalle.

Kaupunki huolehtii talvikunnossapidosta tärkeysjärjestyksessä katujen kunnossapitoluokituksen ja laatuvaatimusten mukaisesti. Ensin aurataan 1-luokan pääväylät, sen jälkeen 2-luokan kokoojakadut ja viimeiseksi 3-luokan tonttikadut.

HUOMIO!

Lumen ja sohjon poiston toimenpideajat voivat ylittyä ääriolosuhteissa, sankan lumisateen tai tiuhaan muuttuvan keliolosuhteen vuoksi.

Kuva: Pixabay

Talvihoidon laatuvaatimukset

pdf
1.14 Mt
Lataa tiedosto
Kadunvarsipysäköinti talvikaudella

On tärkeää, että kadunvarrella vakituisesti pysäköivät vaihtelevat talviaikaan pysäköintikohtaansa säännöllisin väliajoin, jotta suuria polanteita ja lumivalleja ei muodostuisi.

Tarvittaessa kaupunki hyödyntää kaduilla väliaikaisia pysäköintikieltoja, kuten esimerkiksi vuoropysäköintiä.

Vuoropysäköintimerkit C 44.1. (I) ja C 44.2 (II).

Jos katualueelle on pysäköity auto, joka haittaa kadun auraamista tai muuta kunnossapitoa, voi kaupunki asettaa kyseiselle autolle määräajallisen siirtokehotuksen.

Kuva: iStock
Katuvalaistus ja liikennevalot

Katuvalaistus

Voit tehdä vikailmoituksen palaneesta lampusta tai rikkoutuneesta katuvalaisimesta. Katuvalaistusta huolletaan säännöllisesti ja rikkinäiset lamput vaihdetaan uusiin huoltokierrosten aikana, joita tehdään valaistuskauden aikana. Lampunvaihtoja suoritetaan laajempina kokonaisuuksina kiireellisyys huomioiden.

Liikennevalot

Epäkunnossa olevat liikennevalot sekä rikkoutuneet liikennevalopainikkeet voit ilmoittaa meille sähköisellä vikailmoituksella.

Kuva: PxHere
Vikailmoitukset

Mikäli havaitset katualueilla routavaurioita, työmaakohteissamme ilkivaltaa, rikkoutuneita kadun kalusteita ja liikennemerkkejä, kaatuneita puita tai vikaa katu- ja liikennevaloissa tai voit tehdä vikailmoituksen. Käytäthän aina ensisijaisesti sähköistä lomaketta vikailmoitusten tekemiseen.

Työnjohto käsittelee vikailmoituksia joka arkipäivä. Vian korjaustoimenpide arvioidaan aina tarvelähtöisesti sekä hoitoluokitukset ja kiireellisyys huomioiden.

Huomioithan, että kysymykset tulee esittää kaupungin yhteisen palautelomakkeen kautta, ei vikailmoituksella. Vikailmoituksessa ei pyydetä yhteystietoja.

Nokian kaupungin palautekanava ja vikapäivystysnumerot

Rikkinäinen liikennemerkki. Kuva: Nokian kaupungin infrapalvelut
Yhteystiedot

Antti Sorvali

Kunnossapitopäällikkö

Kunnossapitoasiat: katualueet, yksityistiet, viheralueet

Kiinteistöjen kunnossapito- ja puhtaanapitotyöt

Kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossapito- ja puhtaanapitotehtävien jakautuminen määritellään laissa. Laki velvoittaa kiinteistön omistajaa ja haltijaa tietyin ehdoin huolehtimaan kadun, jalkakäytävän, tontille johtavan kulkutien, ojan ja viherkaistan puhtaanapidosta sekä tonttiliittymän kunnossapidosta.

Tonttikatujen viherkaistat ja ojat

Viherkaistojen ja ojien rakentaminen tonttikaduilla kuuluu kaupungille. Ojia ei saa täyttää. Viherkaistojen maa-ainesta ei saa vaihtaa, eikä niille saa asentaa kiveyksiä. Kaupungin alueelle ei saa istuttaa kasvillisuutta.

Viherkaistojen ja ojien puhtaanapito ja siistinä pitäminen

Kiinteistön omistajan ja haltijan velvollisuuksiin kuuluu tonttiin välittömästi rajoittuvan viherkaistan ja ojan alueen siistinä pitäminen, kolmen metrin etäisyydelle tontin rajasta. Mikäli alueen etäisyys on pidempi, mutta kohtuudella hoidettava, sen voi tehdä. Ylimenevän osan kaupunki hoitaa pienmurskaimella 1–2 kertaa kauden aikana.

  • Alueelta tulee poistaa roskat ja pitää kasvillisuus siistinä.
  • Kasvillisuuden siistinä pitäminen tarkoittaa mahdollisen nurmikon tai vastaavan leikkausta tai niittämistä. Rikkaruohojen (esim. pujo) siistiminen ei kuitenkaan edellytä koneellista ruohonleikkuuta.
  • Kaupungin istuttamien puiden ja pensaiden hoito kuuluu luonnollisesti kaupungille.
Havainnekuva tonttiin välittömästi rajoittuvasta viherkaistan ja ojan alueesta. Kuva: Nokian kaupungin infrapalvelut
Muu puhtaanapito

Puhtaanapito tarkoittaa kadulle kerääntyneen lian, lehtien, roskien ja irtonaisten esineiden sekä rikkaruohon poistamista ajoradalta, jalkakäytävältä sekä tontille johtavalta kulkutieltä.

  • Jos tontti rajoittuu puistoon tai muuhun yleiseen alueeseen ja tontille johtaa kulkutie alueen kautta, kiinteistön omistaja on velvollinen pitämään pääsytien puhtaana enintään 24 metrin etäisyyteen saakka tontin rajasta.
  • Kiinteistön omistajan ja haltijan velvollisuutena on pitää katu puhtaana tontin rajasta kadun keskiviivaan saakka, kuitenkin enintään 15 metrin leveydeltä.
Kuva: Pixabay
Tonttiliittymä

Tonttiliittymän rakentaminen kuuluu kiinteistön omistajalle ja haltijalle. Lue lisää rakennusvalvonnan sivuilta.

Kunnossapito kuuluu kiinteistölle

Tonttiliittymän kunnossapito kuuluu kiinteistön omistajalle ja haltijalle. Liittymä on hoidettava kadun ajoradan reunasta alkaen. Liittymän kunnossapitoon kuuluu muun muassa liukkauden torjunta, lumen ja jään poisto sekä liittymän rummun auki pitäminen (myös talviaikaan). Tukkeutuneen rummun aukaisusta vastaa kiinteistön omistaja ja haltija.

Talvikaudella tonttikatuja avataan auraamalla. Ajoratojen aurauksen yhteydessä lumi aurautuu väistämättä tonttiliittymiin. Lumen poistaminen liittymästä kuuluu kiinteistön omistajalle ja haltijalle.

Kuva: iStock
Kiinteistön kasvillisuus ja pensasaita

Kiinteistön omistajan ja haltijan on huolehdittava, että omalle tontille istutetut pensasaidanteet ja muu kasvillisuus pysyy kiinteistön puolella myös täysikasvuisena. Istutuksia suunniteltaessa, tulee kiinteistöltä varata riittävästi kasvutilaa.

Aidan rakentamisen ja istutusten ehtoja määrittelee asemakaava ja rakennusjärjestys § 14.

Huomioi seuraavat asiat

  • Kasvillisuus tai aita ei saa estää liikenneväylien käyttöä niiden koko leveydeltä (jalankulkuväylä, kevyen liikenteen väylä, ajorata).
  • Kasvillisuus tai aita ei saa peittää liikennemerkkejä.
  • Kasvillisuus tai aita ei saa aiheuttaa vaaraa olemalla näköesteenä kadun käyttäjille.
  • Kasvillisuus tai aita ei saa aiheuttaa haittaa kunnossa- ja puhtaanapidolle.
Havainnekuva miten tontin kasvillisuus estää liikennemerkin näkyvyyden. Kuva: Nokian kaupungin infrapalvelut
Lumen sijoittaminen omalle tontille

Kiinteistön liittymään kertyneen lumivallin sekä tontille sataneen lumen sijoituspaikka on omalla tontilla.

Jokaisen taloyhtiön ja yksityisen kiinteistön omistajan ja haltijan tulee huolehtia tontilta sopiva paikka, johon lumet voi läjittää. Mikäli lumet eivät mahdu omalle tontille, tulee kiinteistön omistajan ja haltijan huolehtia lumen poiskuljetuksesta.

Lumien varastointi piha-alueilla ei saa aiheuttaa vaaraa (esimerkiksi näköesteitä) naapureille tai kadun käyttäjille.

Lumenkaato

Kaupungilla ei ole tarjota yksityisille toimijoille lumenkaatopaikkaa. Lumien kaataminen vesistöihin on ympäristömääräysten mukaisesti kielletty.

Kuva: Pixabay
Postilaatikon sijoittelu ja kunnossapito

Postilaatikon ja laatikkoryhmien edustan kunnossapito kuuluu laatikoiden omistajien vastuulle, kuten lumen luonti, liukkauden torjunta ja muu puhtaanapito.

Huolehdithan, että postinjakajalla on esteetön kulku postilaatikolle tai laatikkoryhmälle.

Postilaatikon sijoittamisesta, pystyttämisestä ja tukevan telineen rakentamisesta ohjeet antaa Posti.

Jos postilaatikolle aiheutuu vahinkoa yleistä ajo- tai kulkuväylää aurattaessa, ota yhteys Postiin. Posti hoitaa korvausasiat.

Elinvoimakeskuksen kunnossapidettävät maantiet

Maantiet ovat valtion ylläpitämiä yleisiä teitä, jotka on luovutettu yleiseen liikenteeseen. Ne jaetaan liikenteellisen merkityksen perusteella neljään luokkaan: valtatiet, kantatiet, seututiet ja yhdystiet.

Alla olevasta haitarivalikosta löydät Elinvoimakeskuksen kunnossapitovastuulla olevat tiet kartalta sekä ohjeen kartan käyttöön. Löydät myös tiedot vikailmoituksen tekemiseen, tienkäyttäjän linja sekä palauteväylä.

Tee vikailmoitus Elinvoimakeskukselle

Voit tehdä vikailmoituksen soittamalla tienkäyttäjän linjaan 0200 2100.

Vikailmoitus voi olla esimerkiksi: vaarallinen kuoppa tiessä, tie on vaarallisen liukas tai muusta syystä ajokelvoton tai vaarallinen.

Liikenteen asiakaspalvelu 029 502 0600

  • Voit antaa palautetta tien hoidosta
  • Ilmoittaa rikkinäisestä katuvalosta
  • Muu kysymys, kehittämisehdotus ja lupa-asiat

Palauteväylässä voit antaa sähköisesti palautetta.

Kuva: Elinvoimakeskus
Kuva: Elinvoimakeskus
Kuva: Elinvoimakeskus
Tarkista kartalta, kuuluuko maantien talvihoito Elinvoimakeskukselle

Väylävirasto ylläpitää tieverkon karttoja. Alla olevasta painikkeesta pääset Väyläviraston karttapohjaan, josta voit katsoa kuuluuko tie valtion hoidettavaksi. Valtion teiden kunnossapidosta vastaa Elinvoimakeskus.

Ohje kartan käyttöön

  1. Kun karttapohja avautuu, kirjoita osoite hakukenttään ja paina suurennuslasikuvaketta. Kuva 1
  2. Karttapalvelussa on sininen ympyrä valkoisilla vaakaviivoilla, jota painamalla saa avattua selitteet erivärisille väylille. Kuva 2
Kuva 1: Väyläviraston karttapohja
Kuva 2: Väyläviraston karttapohja

Vikapäivystysnumerot

Kaupungin kiinteistöt ja piha-alueet

Kaupungin kiinteistöjä ovat koulut, päiväkodit, virastot ja niiden piha-alueet.

Kiinteistöhuollon päivystyksen tavoittaa aina numerosta 03 565 200 02.

Päivystysnumero ohjautuu normaalin työajan ulkopuolella Nokian Kiinteistöhuolto Oy:n päivystykseen.

Nokian Vesi

Nokian Vesi Oy:n vikapäivystys 03 5652 0500 (24h)

Vikailmoitukset: vesi- ja viemärilaitoksen verkostot ja laitteet.

Nokian Vesi

Kaupungin kadut ja yleiset alueet

Päivystysnumero on tarkoitettu vain kiireellisille välitöntä vaaraa aiheuttaville asioille. Päivystys tapahtuu virka-ajan ulkopuolella arkisin klo 15.30-7.00 ja viikonloppuisin 24h.

Poliisi ja pelastuslaitos käyttää samaa päivystysnumeroa virka-apupyyntöihin.

Huolehditaan siitä, että päivystysnumeroon soitetaan vain todellista vaaraa aiheuttavien tilanteiden vuoksi ja kiireettömät asiat hoidetaan vikailmoituslomakkeella.

Päivystysnumero 03 5652 0333

Esimerkkejä päivystyksellisistä asioista

  • Sähköpylväs tai puu on kaatunut katualueelle ja estää liikkumisen (ajorata, kevyen liikenteen väylä). Jos kyseessä on onnettomuus soita hätänumeroon.
  • Olet rikkonut ajoneuvosi kadulla olevaan vaurioon tai arvioit kadun vaurion olevan niin suuri, että siihen ajaessa, esimerkiksi rengasrikko on väistämätön.
  • Katutyömaalla on tehty ilkivaltaa, joka aiheuttaa välitöntä vaaraa, esimerkiksi työmaa-aitoja on kaadettu syvän kaivannon ympäriltä.

Onnettomuudet ja ensihoidontarve 112