Luokat ja ryhmät

Luokat ovat tervetulleita lainaus- ja tutustumiskäynneille kirjastoon. Ennakkoon sovittaessa voidaan luokkakäyntejä räätälöidä opettajan toiveiden mukaan.

Yläkoululaisten tiedonhaun opastus on osa Nokian kaupungin kulttuuripolkua. Opetuskäynti siirretään lukuvuosien 2018-2019 aikana siten, että 7.- ja 8.-luokkalaiset saavat kirjavinkkauksen ja lukuvuonna 2019-2020 kirjavinkkaus on 7.-luokkalaisilla ja 8.luokkalaisilla on ohjattu kirjastokäynti.

Halutessasi lisätietoa Nokian kaupungin kulttuuripolusta, siirry kulttuuripolun sivulle.

Luokkakäynnit ala- ja yläkoululaisille toiveiden ja tarpeiden mukaan

Kirjastokäynnin sisältö voidaan tarkemmin suunnitella kunkin luokan toiveiden ja tarpeiden mukaan. Kirjastokäynti olisi myös toivottavaa liittää sillä hetkellä opetuksessa käsiteltäviin asioihin ja tehtäviin. Luokkakäynnit vaativat valmistelutyötä, joten kirjastokäynti on sovittava hyvissä ajoin.

Tavallisille lainauskäynneille luokat ovat tietenkin aina tervetulleita.

Ryhmille, opiskelijoille

Myös muut ryhmät ovat tervetulleita kirjastoon kirjastokäynnille. Ryhmäkäyntien sisältö sovitaan toiveiden ja tarpeiden mukaan. Kirjastossa on vieraillut esimerkiksi ammattiin opiskelevia, aikuisopiskelijoita, erilaisia kuntoutujaryhmiä, ja maahanmuuttajia.