Valtuutettu Tuomo Nenoselle Kuntaliiton hopeinen kunniamerkki


Kuntaliitto on myöntänyt Nokian kaupunginvaltuutetulle, sosiaalineuvos Tuomo Nenoselle hopeisen kunniamerkin tunnustuksena ansiokkaasta yhteiskunnallisesta toiminnasta. Kunniamerkki luovutettiin Nenoselle maanantaina 11. helmikuuta kaupunginvaltuuston kokouksen alussa.

Nenonen on toiminut Nokian kaupunginvaltuustossa yhtäjaksoisesti 50 vuotta. Kaupunginhallituksessa hän on ollut jäsenenä kahteen otteeseen, 80-luvulla ja 2000-luvun alussa. Lisäksi Nenonen on toiminut jäsenenä useissa eri lautakunnissa ja vaikuttanut laajasti myös järjestöissä. Hän on esimerkiksi ollut käynnistämässä Alfred Kordelinin säätiön Nokian kulttuurirahastoa, joka perustettiin viime vuonna.

– Tuomo Nenonen toimi 24 vuotta sosiaalilautakunnan puheenjohtaja ja vaikutti tänä aikana monella tavalla nokialaisten hyvinvointiin. Moni nokialainen kiittää Tuomoa myös siitä, että hän oli perustamassa aikoinaan Pitkäniemen päiväkotia, kertoo Nokian kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Piila Paalanen.

Pitkän yhteiskunnallisen uransa aikana Nenonen on palkittu useasti, muun muassa Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkillä. Hänelle myönnettiin sosiaalineuvoksen arvonimi vuonna 2000.

Kuntaliiton hopeinen kunniamerkki annetaan laajasta ja ansiokkaasta toiminnasta kunnallishallinnon hyväksi. Kunniamerkit myöntää Kuntaliiton hallitus arvioiden merkin saajaehdokkaan toimintaa kokonaisuutena.

Lisätiedot:
Tuomo Nenonen
sosiaalineuvos, kaupunginvaltuutettu
etunimi.sukunimi@nokiankaupunki.fi