Tervetuloa maksuttomiin koko perheen liikkarituokioihin!


Nokian kaupungin liikuntapalvelut yhteistyökumppaneineen järjestävät taas jo perinteeksi muodostuneita koko perheen liikkareita marraskuun ajan. Vanhojen tuttujen pihaliikkareiden lisäksi joukossa nyt myös yksi sisäliikkari Nokian uimahallilla 10.11. Tervetuloa mukaan liikkumaan!

Nokialla on paljon lähiliikuntapaikkoja, joissa on mahdollista touhuta sekä lasten että aikuisten yhdessä. Lähiliikuntapaikat sijaitsevat nimensä mukaisesti lähellä jotain tiettyä asuinaluetta. Kurkkaa sinua lähin liikuntapaikka kaupungin nettisivuilta. Ulkoilu perheen kanssa yhdessä lisää tutkitusti niin aikuisten kuin lastenkin onnellisuutta, terveyttä ja hyvinvointia. Perheliikkarit on lapsiperheille suunnattuja maksuttomia ohjattuja liikuntatuokioita, joiden tarkoituksena on tutustuttaa nokialaisia perheitä lähiliikuntamahdollisuuksiin ja sitä kautta kannustamaan heitä omatoimiseen liikkumiseen liikuntapaikkoja hyödyntäen.

Ohjatuilla perheliikkarituokioilla liikutaan, leikitään ja temppuillaan yhdessä koko perheen voimin. Tuokiot ovat kaikille avoimia ja maksuttomia, eivätkä vaadi ennakkoilmoittautumista. Merkkaa siis päivät kalenteriin ja lähde mukaan!

la 10.11. klo 11–12 Nokian uimahallin painisalilla
(Välikatu 24, käynti painisalin ovesta).

ke 14.11. klo 17–17.45 Tiesenpuisto
(Koskenmäenkatu, Koskenmäki)

ke 21.11. klo 17–17.45 Hiljanpuisto
(Terijoenkatu, Tervasuo)

ke 28.11. klo 17–17.45 Laajanojanpuisto
(Laajanojankatu, Alhoniitty)

Syksyn 2018 tuokioihin pääsi mukaan myös yksi sisäliikkari Nokian uimahallin painisalilla, jonka tarkoituksena on kannustaa lapsiperheitä hyödyntämään painisalilla liikkumismahdollisuutta uintituokioidensa yhteydessä. Painisalin käyttö nimittäin sisältyy uintimaksuun samallalailla kuin kuntosalin käyttö aikuisille. Uimahallin hinnaston voit tarkistaa tästä. Ohjattuun liikuntatuokioon käynti on lauantaina 10.11. painisalin ovesta(mikäli menette myös uimaan, käynti kassan kautta), mutta normaalisti uintikäynnin yhteydessä painisaliin pääsee uimahallin kassan kautta, alakerran käytävää pitkin. Ulkovaatteet ja kengät tulee jättää pukutiloihin. Painisali on perheiden käytettävissä uintimaksulla, kun siellä ei ole muita varauksia. Päiväkohtaisen varaustilanteen voit tarkistaa tästä.

Muistathan kuitenkin noudattaa painisalissa liikkuessa seuraavia ohjeita: 

  • Painimolskilla liikutaan aina sisätossuilla/kengillä tai puhtailla sukilla, EI paljainjaloin.
  • Painimaton päälle ei saa viedä ruokia tai juomia!
  • Ethän pidä taskuissasi teräviä esineitä (kuten esim. avaimia) temmeltäessäsi molskilla.
  • Tilassa on tallentava kameravalvonta, liikkuminen omalla vastuulla! Hätätilanteessa ota yhteys henkilökuntaan/kahvioon. 
  • Mahdollisista vahinkotilanteissa (tilan/välineiden rikkoutuminen ym.) on ilmoitettava välittömästi uimahallin henkilökunnalle.
  • Alle 9-vuotiaat lapset saavat tulla uimahallin tiloihin vain täysi-ikäisen aikuisen seurassa.
  • Nokian uimahalli ei vastaa painisaliin jääneistä tavaroista.