Tampere-Pori/Rauma -radan liikenteen kehittämisestä tehdään kaksi selvitystä


Tampere-Pori/Rauma -radan kehittämistä varten käynnistyy hanke, jossa tutkitaan, millaisia keinoja ja mahdollisuuksia radan liikenteen kehittämiselle on sekä kartoitetaan radan infrastruktuurin liikenteelle aiheuttamia pullonkauloja. Selvityksen ohjaukseen ja kustannuksiin osallistuvat Pirkanmaan liitto, Satakuntaliitto, radan varren asemakaupungit Tampere, Nokia, Sastamala, Kokemäki ja Harjavalta sekä Tampereen, Porin ja Rauman kauppakamarit. Selvityksen rinnalla Väylävirasto laatii erillistä radan infrastruktuuria tarkastelevaa tarveselvitystä, jonka tulokset hyödynnetään operointitarkasteluissa.

Mies nousee vihreä-valkoisen Intercity-junan kyytiin Nokian asemalaiturilla. Laiturilla on myös muita matkustajia lastenrattaineen.

Selvitysten kohteena on tärkeä kahteen satamaan johtava tavaraliikenteen rata, joka palvelee myös kahden maakunnan henkilöliikenteen tarpeita.

Henkilö- ja tavaraliikenteen kuljetukset Tampere-Pori radalla ovat muuttuvat edelleen merkittävästi. Lisäksi Rauma on ollut kiinnostunut avaamaan Rauman suuntaan henkilöliikennettä. Väyläviraston tuoreet tilastot osoittavat, että tavaraliikenne radalla kasvaa voimakkaasti. Viime vuonna pelkästään Lielahti-Kokemäki -rataosalla kuljetettiin yli miljoona tonnia enemmän tavaraa kuin vuonna 2017. Henkilöliikenteen osalta Pirkanmaan alueellinen junapilotti tulee 15.12.2019 alkaen parantamaan Tampereen ja Nokian välistä liikennettä 14:sta uudella junavuorolla. Pilottialue ei yllä Sastamalaan, koska rata- ja asemakapasiteetti ei riitä. Rauman suuntaa ei valittu pilottikokonaisuuteen, mutta sen avaamista tutkitaan syksyn aikana. Henkilöliikenteen lisäksi tavaraliikenteellä on radalla merkittäviä kehittämistarpeita mm. volyymiltaan kasvavien hiilen transitokuljetusten johdosta.

Lisäksi hiilijunista aiheutuu melu- ja tärinähäiriötä radan läheisyydessä asuville. Tämän takia Väylävirasto on perustanut erillisen työryhmän käsittelemään asiaa. Mitattua tietoa tärinästä saadaan Porin ja Harjavallan välillä suoritetuilla testijunien koeajoilla elokuun aikana*. Radan kunto on samalla huonontunut merkittävästi Pori-Mäntyluoto -välillä. Satamayhteyksien johdosta rata on merkityksellinen muillekin Pirkanmaan logistiikkaa koskeville suunnitelmille ja selvityksille.

Selvitystyötä johtaa Pirkanmaan liitto ja se on tilattu liikenteen suunnittelun puitesopimuskumppani WSP Finland Oy:ltä. Aikataulun mukaan selvitys valmistuu 16.12.2019 mennessä. Väyläviraston tilaama infraselvitys valmistuu helmikuuhun 2020 mennessä.

*Väyläviraston tiedote 12.8.2019

Lisätiedot:
Pirkanmaan liitto, suunnittelujohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys, p. 050 344 2414
Pirkanmaan liitto, liikennesuunnittelija Mikko Vallbacka, p. 044 735 1141